Kokkolalainen Päivö Kivistö nosteli sinkkitehtaalla rautaa 48 vuotta: "Työmatkaa kertyi päivässä 12 kilometriä, ja vuosiksi muutettuna se tekee suunnilleen 90 000 kilometriä"

– Kun sinkkituotanto alkoi, 25 kilon harkot ladottiin käsin. Venäjältä tuli kobolttilinjalle 84 tonnia säkkitavaraa viikoittain, ja kuorma purettiin neljän miehen voimin ylitöinä.

Raskaassa työssä oli kuitenkin muutama hyväkin puoli: pakkasella ei tarvinnut palella ja kunto nousi kohisten.

– Ennen kuin minä aloitin työt, teräsvarasto oli vanhoissa kaarihalleissa, joissa ei ollut lainkaan lämmintä tilaa. Työntekijät pyysivät päälliköltä lämmintä koppia, mutta hänen vastauksensa oli selvä: ”Nostakaa rautoja niin tulee lämmin!”

Vaikka pakkanen ei kiusannutkaan Outokummun varastotyöntekijöitä kovin herkästi, yhtiön johto tarjosi heille välillä jäätävää kyytiä. Alkutaipaleella olevan sinkkitehtaan johtajat olivat etäisiä ja kylmiä. He kävivät harvoin varastolla, mutta kun niin tapahtui, oli työntekijöiden parasta vetää kantapäät yhteen.

– Eräs rahoitusjohtaja pohti koko ajan ääneen, että kuinka paljon voisimme vielä vähentää väkeä ja mitkä osastot voisi kokonaan lakkauttaa.

Työnantaja ei järjestänyt henkilöstölle illanistujaisia ja kielsi 70-luvulla jopa musiikin kuuntelun.

– Mutta meillä oli täällä vanha radio. Luvattomasti tietenkin, Kivistö paljastaa hymyillen.

Ajan kuluessa johtajista tuli ihmisläheisempiä, mutta näkyvin muutos tapahtui vuonna 2004. Sinkkitehdas siirtyi silloin Outokummulta ruotsalaisen Bolidenin omistukseen. Kaikki työntekijät siirtyivät kauppojen myötä uuden työnantajan palvelukseen.

Sen jälkeen vähennyksistä tai lomautuksista ei puhuttu enää mitään. Työntekijät saivat kunnolliset sosiaalitilat ja stereot. Tulospalkkio maksettiin kaikille siinä vaiheessa, kun tehdas oli kahdessa ja puolessa vuodessa tuottanut ostohintansa takaisin.

– Täytyy sanoa, että Boliden on ollut parempi työnantaja kuin Outokumpu. Ruotsalainen tapa johtaa on niin erilainen: he eivät jakele kasvottomia käskyjä samalla tavalla kuin Helsingin johtajat jakelivat, Kivistö kehaisee.

Mutta olipa työnantaja millainen tahansa, työkavereiden ansiosta Kivistöllä on ollut töissä aina hauskaa. Mieleen ovat jääneet sekä kiivaat väittelyt että leikkimieliset jäynät.

– Ennen kinasimme jatkuvasti vanhojen herrojen kanssa. Väittelyn sai pystyyn päivän politiikasta ja kaikista niistä asioista, joista olimme eri mieltä. Ne miehet, jotka ovat nyt jo haudassa, olivat valinneet tiensä eivätkä muuttaneet sitä millään, Kivistö muistelee.

Väittelyjen lisäksi työporukalla harrastettiin myös lentopalloa. Aluksi joukkue pelasi kaupunkipuulaakia Kokkolassa ja otti myöhemmin osaa Outokummun omiin lentopalloturnauksiin. Nykyään kymmenkunta miestä kokoontuu Urheilutalolle viikoittain.

– Ja olihan meillä sellainenkin perinne, että aina kun joku jäi lomalle, laitoimme vesiämpärin oven päälle ja huusimme lomalle lähtijää puhelimeen. Kerran kävi niin, että ovesta tulikin pomo inventointipaperit kädessään. Se oli vähän ikävämpi tapahtuma, Kivistö nauraa.

Toinen ikävä tapahtuma oli vähällä koitua Kivistön kohtaloksi. Rekan kyydistä purettiin teräslevyjä. Nosturin takarenkaat meinasivat nousta ilmaan, joten Kivistö hyppäsi työkaverinsa kanssa painoksi takapuskurille. Kun työkaveri siirtyi pois, kuorma rysähti maahan ja Kivistö nousi nosturin kyydissä ilmaan. Pakoputkea halatessaan hän sai poskeensa palovamman, mutta ei kuitenkaan pudonnut.

– Virheitä sattui välillä kaikille, mutta ei niistä joutunut rahalliseen vastuuseen. Perusasioiden piti kuitenkin olla hallussa, ja jos virheitä teki tarpeeksi, kannatti lähteä katsomaan sellaista työpaikkaa, jossa ei tarvinnut ajatella.

Kivistö ei koskaan edes miettinyt työpaikan vaihtoa. Suunnitelmana oli tehdä töitä varastolla eläkeikään saakka. Se piti loppuun saakka.

– Jään eläkkeelle vuodenvaihteessa, mutta olen ollut lomalla helmikuusta lähtien. On hiukan outoa, että ei tarvitse enää lähteä minnekään.

Eläkkeellä Kivistölle jää enemmän aikaa lentopalloon, purjehtimiseen, pyöräilyyn ja lasketteluun. Pihaakin täytyisi laittaa ja polttopuille rakentaa toinen varasto.

– 48 vuotta on niin pitkä aika, että työnteko riittää nyt vähäksi aikaa. Toisaalta voisin kyllä jossakin vaiheessa käydä elämäni ensimmäistä kertaa työvoimatoimistossa.

Tulevalla eläkeläisellä on siis kaikki hyvin nyt ja suunnitelmien mukaan myös tulevaisuudessa, mutta mitä tapahtui niille ylimääräisille vessapapereille?

– Ajattelimme viedä ne portille, että jokainen saisi ottaa siitä rullia tai vaikka koko säkin, mutta se ei sopinut johdolle. Niinpä vessapaperit olivat koko kesän pihalla pressun alla. Ne menivät tietysti sateessa pilalle, ja syksyllä veimme neljä kuorma-autolastillista vettynyttä vessapaperia suoraan kaatopaikalle, Kivistö muistelee ja nauraa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä