Paikallisuutiset

Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen hämmentyi Kalajoen maastopaloa seuranneesta julkisuudestaan: "Minun roolini on ollut äärimmäisen helppo. Maastossa ollut jengihän sen raa´an ja kovan työn teki." – Katso videoilta Haapasen haastattelu ja mikä on "kettukarkkikeikka"

Olihan se omanlaisensa lomaltapaluu. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajaJarmo Haapanen oli ajellut aamusella kotoaan Nivalasta Ylivieskan paloasemalle ja astellut tuttuun virkahuoneeseensa. Kalenterissa oli maanantai, 26. heinäkuuta.

Takana oli kesäloma ja edessä viikko, johon Haapanen ei ollut varautunut. Ei voinut olla, vaikka olikin lähes kirjaimellisesti saanut ”savua jo syntyessään” Kauhavan sivutoimisen palopäällikön pojaksi tammikuussa 1959.

Jarmo Haapasen haastattelu:

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Kuuluu virkavelvollisuuksiin kantaa pelastustoimen lippua ja tuoda näitä asioita esille.

Heinäkuu 2021 oli ollut helteinen. Sadetta janoavat maastot olivat heinäkuun vedellessä viimeisiään rutikuivia. Kuuman kelin kyytipoikana navakka tuuli tuiversi puuskittaisena Mutkalammin tuulipuistotyömaan seutuja.

Ei suuri yllätys, että hieman ennen kello kahta iltapäivällä Kalajoen Rautionkylän ja Kannuksen välisessä taskussa punainen kukko kiekaisi ensimmäisen kerran.

Pelastustoimen mediapalvelu lähetti kello 14.01 tiedotteen, joka kertoi Kalajoen Kannuksentiellä syttyneestä keskisuuresta maastopalosta.

Ihan vanhaa miestä liikuttaa se empatian määrä, mikä on tullut.

”Keskisuuri” on mediatiedotteissa useimmin esiintyvä luonnehdinta tulipaloille. Kun kyse oli maastopalosta, se ei aiheuttanut toimituksissa säpinää. Maastopalot nyt vain kuuluvat kesään. Varsinkin kuumiin kesiin.

53 minuuttia myöhemmin alkoi unisempienkin journalistien kintereisiin tulla liikettä. Tapahtumalaji oli muuttunut ”suureksi”.

Puolitoista tuntia myöhemmin tuli ensimmäinen pidempi tiedote.Se kertoi, että ”Kalajoella Raution kylästä 7 km lounaaseen on käynnissä maastopalon sammutus. Maastopalo leviää voimakkaasti 500–600 metrin rintamalla...”.

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen tai ei, mutta totta kai pelastusjohtaja oli välittömästi kartalla tilanteesta. Eteläpohjalainen poljento erottuu hyvin Haapasen puheesta, vaikka koti on sijainnut Nivalassa yli 23 vuotta.

– Sanoin meidän päivystävälle päälliköllemme (valmiuspäällikkö Markus Vehkoja), että voin ottaa vaikka median hoitaakseni. Saadaan sinulta vähän työtaakkaa pois. Pirauta minulle, jos alkaa tuntua siltä. Meni muutama tunti, kun hän soitti. Menimme sitten sillä työnjaolla sen viikon.

”Se viikko” ei todellakaan ollut tavanomainen.

Kalajoen maastopalo – ennen vanhaan puhuttiin metsäpaloista – oli tavallaan historian hevosenleikkiä. Se oli lajissaan suurin puoleen vuosisataan. Edeltävä ja verrattomasti sitä isompi – kaikkiaan 1 600 hehtaarin alueelle levinnyt – riehui... Kalajoella kesällä 1970.

Kesän 2021 palo jäi kaikeksi onneksi – kiitos sammuttajien ja kaikkien tukitoiminnoissa mukana olleiden – oleellisesti pienemmäksi. Lopullisessa tällä viikolla varmistuneessa tarkistusmittauksessa senpinta-alaksi varmistui 227 hehtaaria. Vielä palon aikana ja aina tarkistusmittaukseen saakka paloalueen suuruudeksi arvioitiin pyöreät 300 hehtaaria. Sellaiseksi se laajeni 70 hehtaarista – ja oli vaarassa levitä oleellisesti laajemmaksi.

Haapanen käyttää paloalueesta hirtehistä ilmaisua ”meidän musta puisto”.

– Tietääkseni ensimmäistä kertaa samaa paloa oli sammuttamassa väkeä maan kaikista pelastuslaitoksista.

Suomessa siirryttiin kunnallisista palokunnista pelastuslaitosjärjestelmään vuoden 2004 alussa. Pelastuslaitoksia on kaikkiaan 22. Jokaisesta siis oli sammuttajia Kalajoella. Sään aiheuttamassa helteessä ja palon tuottamassa pirullisessa kuumuudessa huhki enimmillään 250 henkilöä vuorokaudessa.

Aina keskiviikon myöhäisiltapäivään saakka oltiin siinä uskossa, että palo oli saatu rajattua noin 70 hehtaarin alueelle.

Kunnes sitten homma oli riistäytyä käsistä. Latvapalon ja paikoin suoranaiseksi tulimyrskyksi yltyneen infernon pysäyttämiseen eivät paikalla olleiden ylipitkiä vuoroja tehneiden sammuttajien voimat riittäneet.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä elettiin kriittisiä hetkiä. Suunnitelmat olivat valmiina avun pyytämisestä lahden takaa. Uumajassa oli kaksi sammutuslentokonetta valmiudessa nousta siiville ja suunnata kohti Kalajokea.

– Avunpyyntökynnystä madallettiin kuudesta tunnista. Sovittiin sisäministeriön kanssa indikaattoriksi, että jos palo lähtee leviämään (nyt tarkistetusta 227 hehtaarista), annamme ministeriölle ennakkovaroituksen. Jos se lähtee leviämään latvapalona, silloin meiltä lähtee välitön pyyntö ministeriöön, että nyt ne koneet heti tänne, Haapanen kertoo veitsenterällä eletyistä hetkistä.

Välttämättä pelkillä ihmisen päätöksillä ja päättäväisyydellä tulipaloja ei sammuteta tai pysäytetä. Kalajoella joka tapauksessa päätettiin keskiviikkoillan jälkeen, että nyt riittää.

– Operatiivisessa vastuussa olevat kaverit ottivat tavoitteeksi, että tässä se on pidettävä. Muuten seuraava vaihe olisi, että palo leviää kolmin-, nelinkertaiselle alueelle.

Pahimmillaan oltaisiin voitu lähestyä jopa Kalajoen puolen vuosisadan takaista laajuutta?

– Pahimmillaan, kyllä.

Päätös rajata palo keskiviikon aikana levinneelle alueelle piti.

– Se päätös piti ja siinä se pysyi. Pidän sitä kymppi plussan arvoisena suorituksena, Haapanen jakaa aivan varmasti aiheellisia kehuja.

Äärihankalissa olosuhteissa palon hillitsemiseksi saatiin apuja ylhäältäkin. Vaikka ruotsalaisia sammutuskoneita ei lopulta tarvittu.

– Oleellisessa asemassa palon leviämisen hidastamisessa ja pysäyttämisessä olivat ehdottomasti keskiviikkoiltana Puolustusvoimien ja Rajavartioston yhteensä kolme helikopteria.

Ihan pikkuisen apua ehti tulla perjantaina yläilmoista muutenkin. Haapasen kommentti Keskipohjanmaan toimittaja Vili Ruuskalle perjantaille annetuista sadetta povanneista sääennusteista kuvasi sekä sammuttajien painetta että pelastusjohtajan huumoria tiukassa tilanteessa.

– Silloin voisi jopa pari tanssiaskelta ottaa, hän kommentoi mahdollisten sateiden merkitystä.

Lopulta sateet jäivät ennakoitua vähäisemmiksi, mutta tuossa vaiheessa pelastajat alkoivat päästä muutenkin jo niskan päälle.

Onni onnettomuudessa varmaankin, että paloalueella sattui olemaan Mutkalammin tuulivoimapuistotyömaa ja sen myötä rakennettuja työmaateitä?

– Voi kuule! Se oli aivan kullan arvoista. Jos ei olisi ollut näitä teitä käytettävissä, tilanne olisi ollut aivan toinen.

Vaan mitä siis teki pelastusjohtaja Haapanen tulipalopäivinä? Ainakin nukkui ajoittain säästeliäästi. Esimerkiksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä unta tuli kahdessa pätkässä yhteensä puolitoista tuntia.

No, työnjaosta siis oli sovittu jo ensimmäisen palopäivän iltana. Haapasen ruutu oli tiedottaa palon vaiheista eli ”palvella mediaa”. Alkupäivinä tiedotteita lähti neljä kertaa vuorokaudessa. Niiden välissä pelastusjohtajan puhelin soi jatkuvasti.

– Lähtökohta oli, että kun palo oli meidän alueellamme, tiedostusvastuu oli meillä. ­Käytännössä se tapahtui sillä tavalla, että aina ennen mediatiedotetta haastattelin kuin toimittaja konsanaan meidän päivystävän päällikön ja meidän pelastuskomppanian johtajan. Lisäksi olin yhteydessä Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen johtoon.

Sitten vain tiedotetta rustaamaan. Vaan tympäisivätkö toimittajien jatkuvat soitot missään vaiheessa?

– Jokaisella medialla on tietynlaiset tarpeensa. Ymmärrän täysin, että soitetaan ja halutaan oman toimituksellisen kulman kautta lisätietoja. En kokenut sitä millään lailla häiritsevänä.

Näin suureen mediakiinnostukseen Haapanen ei ollut kuitenkaan osannut varautua.

– Median mielenkiinnon voimakkuus yllätti täydellisesti. Olen pohtinut, että sattuiko silloin olemaan Suomessa uutisköyhä aika. Kyse oli kuitenkin tavallisesta kesäisestä ilmiöstä Suomessa eli maastopalosta. Normaalia suuremmasta toki.

Mediavastaavan roolista Haapanen sai heti tuoreeltaan myönteistä palautetta. Erityisesti toki kiiteltiin varsinaisia sammuttajia. Entäpä yhtäkkiä pompsahtanut julkisuus, oletko ollut sinut sen kanssa?

– Ensimmäinen viikko oli OK. Ymmärsin, että se liittyi siihen keikkaan. Ymmärsin vielä seuraavallakin viikolla. Tämä jälkikäteinen huomio on sitten hieman yllättänyt, Haapanen pohtii ja viittaa esimerkiksi Ylen Sunnuntaivieras-haastatteluun, tähän juttuun ja perjantaina vuorossa olevaan vierailuun MTV:n aamulähetyksessä.

Vaan virkamieshän tekee mitä virkamiehen kuuluu tehdä...

– Olen miettinyt tätä koko alankin kannalta. Jos minusta vain on apua luoda tämän mustan pilven ympärille tiettyä hopeareunusta, en minä voi siitä virkamiehenä oikein kieltäytyäkään. Kuuluu virkavelvollisuuksiin kantaa pelastustoimen lippua ja tuoda näitä asioita esille.

Useaan otteeseen Haapanen korostaa oman roolinsa helppoutta verrattuna operatiivisessa toiminnassa huhkineisiin.

– Minun roolini on ollut äärimmäisen helppo. Se jengi, joka oli maastossa – niin meidän kuin muiden pelastuslaitosten väki – sehän sen raa´an, kovan työn on tehnyt. Heille kuuluu suurin kiitos, että palo saatiin rajattua.

Miten sitten Jarmo Haapasesta tuli palomies? Ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta. Isä toimi 1950-luvun lopussa Kauhavalla sivutoimisena palopäällikkönä, kun perheeseen (neljä veljestä ja sisko) syntyi tammikuussa 1959 Jarmo-poika.

– Joskus olen käyttänyt määritelmää, että olen saanut savua jo syntyessäni.

Sitäpä. Isä valittiin heti vuosikymmenen vaihduttua Lapuan päätoimiseksi palopäälliköksi. Niin vaihtui Kauhavan synnytyslaitokselta Kauhavan paloasemalle kannetun Jarmo kotipaikaksi Lapuan paloasema, jossa sijaitsi aina 1970-luvun alkuun saakka palopäällikön virka-asunto.

Haapaselle kerrotun mukaisesti 2,5-vuotias pojansuikale oli isän ja äidin (aktiivinen palokuntanainen) kanssa kesällä 1961 Kuortaneella palokuntapoikien leirillä. Ei ehkä ihan siitä vielä lähtenyt, mutta merkit olivat nähtävissä.

– Helmikuussa 1969 minut on virallisesti kirjattu palokuntapoikaosaston jäseneksi.

Lukiolaispoika oli Jarmo Haapanen huhtikuun 13. päivänä vuonna 1976 istuessaan aamiaispöydässä ennen kouluun lähtöä. Kuului humahdus ja olohuoneen ikkunat helisivät. Ikkunasta näkyi räjähdyspilvi.

– Heti arvasin, että jaaha, ”Paukussa” tapahtui nyt jotain.

Kyse oli valtavasta murhenäytelmästä. Lapuan patruunatehtaan lataamossa tapahtui räjähdys, joka surmasi 40 ihmistä. 60 sai eriasteisia vammoja.

17-vuotiaana Jarmo Haapanen oli vielä alaikäinen, mutta aktiivisena palokuntanuorena hän pääsi hälytyksiin mukaan.

– Aamupala jäi siihen. En jäänyt odottamaan, tuleeko palokunnalle hälytystä. Menin paloasemalle, josta ensimmäinen auto oli jo lähtenyt. Taisin olla toisessa aallossa, joka meni paikalle. Meidän ensimmäinen tehtävämme oli sammuttaa kyteviä pesäkkeitä. Seuraavaksi minulle ja parilleni tuli tehtäväksi tiedustella, onko räjähtäneen lataamon ja joen välisellä alueella loukkaantuneita tai vammautuneita.

Nuoret pojat säästettiin kaikkein raskaimmalta tehtävältä.

– Kun alkoi konkreettinen menehtyneiden etsiminen, meidät alle 18-vuotiaat ja yleisestikin ottaen nuorempi kaarti klikattiin vähän sivuun. Emme olleet varsinaisessa menehtyneiden etsimisessä mukana.

Tuona aika ei traumaattisia tapahtumia tavattu purkaa. Termiä debriefing ei tunnettu.

– Ei räjähdyspäivän iltana ja yönä kyllä uni oikein tullut. Kavereiden kanssa keskenämme keskustelimme niistä kokemuksista. Jos nyt mietin, eipä siitä ole tullut sen jälkeen paljon puhuttua ulkopuolisille. Kyllä ne keskustelut on melkein käyty sen porukan kesken, joka siellä oli. Harvoin olen oma-aloitteisesti tuonut esille, että olen ollut siellä. Onko se sitten ollut joku keino...

Se on voinut olla.

Erikseen pyydettäessä Jarmo Haapanen on lähettänyt CV:nsä, jolla on kunnioitettavasti mittaa. Lukion jälkeen ovet silloisen palo-opistoon eivät auenneet. Nuoresta Haapasesta tuli ylioppilasmerkonomi, joka sovelsi oppimaansa seitsemän vuoden ajan Ingmaniin sittemmin yhdistyneessä Kotisaari Oy:ssä.

Sitten tapahtui paluu alalle, johon kaikki oli oikeastaan viitannut jo syntymästä lähtien. Vaasan läänin Palontorjuntaliiton päätoiminen toiminnanjohtaja (1989–1992), Kuortaneen kunnan palo- ja väestönsuojelupäällikkö (1992–1998) ja maaliskuun alusta 1998 Nivalan palopäällikkö. Sitten tuli pelastuslaitosuudistus ja työpaikka siirtyi Jokilaaksojen pelastuslaitokselle.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajana Haapanen on toiminut lokakuusta 2013 alkaen. Sitä ennen vuodesta 2009 lähtien hän hoiti tehtävää virkaa tekevänä ja viransijaisena yhteensä usean vuoden ajan. Tässä välissä Haapanen on kouluttautunut systemaattisesti ja suorittanut mm. ylemmän AMK-insinöörin tutkinnon.

Seurustelu Tuula-vaimon kanssa alkoi juhannuksena 1979. Haapasilla on kaksi aikuista tytärtä, Henna (s. 1987) ja Jonna (s. 1990). Kotipaikka on vaihtumassa lähiviikkoina Nivalasta Ylivieskaan, josta ostetun paritalon puolikkaan kauppakirja saa nimet alle ensi maanantaina.

Nyt siis mittarissa on 62 ja puoli vuotta. Miten ura jatkuu?

– Töitä tehdessä...

Virtaa on ja Kalajoen palo toi sitä kummasti lisää.

– Näin voi sanoa. Se oli yhdenlainen heräte. Olisiko se ollut jopa omanarvontunteelle jonkin sortin signaali, että ehkä minustakin on hallintobyrokraatiksi opitun jälkeen vielä johonkin. Pystyn edes tällaisen panoksen antamaan, että varsinaiset ammattilaiset saavat keskittyä varsinaiseen sammutustehtävään ja pelastustoimintaan. Minustakin on jotain apua enkä ole vain paperinpyörittäjä taustalla. Siitä tuli virtaa, että sillä kummasti jaksaa taas muutaman vuoden eteenpäin.

Ihan niin kuin suuri yleisö peukutti sammuttajien työtä sekä konkreettisesti että virtuaalisesti, iso käsi lähtee yleisön suuntaan Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajan virkahuoneesta.

– Ihan vanhaa miestä liikuttaa se empatian määrä, mikä on tullut. Itse koen, että tällaiset palautteet ovat niille, jotka siellä metsässä rämpivät. Olen ajatellut, että pitäisi kerätä sen viikon tsemppiviestit. Voi olla, että siinä menisi viikko, kun keräisin ne Twitteristä, Facebookista, sähköpostista, WhatsAppista... Tekisin niistä jonkin sortin novellin ja välittäisin meidän joukoillemme.

Jospa ne välittyisivät tätäkin kautta.

Mutta mikä ihme on "kettukarkkikeikka"?

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

// Linkkejä lisätty 20.8. kello 9.21.