Ilta suomirockin ystäville: Pelle Miljoona Oy saapuu alkuperäisessä kokoonpanossaan Kokkolaan

Vuonna 1980 palan suomirockin historiaa julkaissut viisikko saapuu Pelle Miljoonan ja Andy McCoyn johdolla Kokkolan Kampushalliin.
Vuonna 1980 palan suomirockin historiaa julkaissut viisikko saapuu Pelle Miljoonan ja Andy McCoyn johdolla Kokkolan Kampushalliin. Kuva:

MAINOS 1970- ja 1980-lukujen vaihde oli kiehtovaa aikaa kotimaisessa rockmusiikissa. Lepakko

vallattiin, punkkarit ilmestyivät katukuvaan ja Eppu Normaalin, Juice Leskisen ja Hassisen

Koneen kaltaiset nimet julkaisivat tuotteliaina uutta musiikkia. Yksi aallonharjalla

ratsastaneista bändeistä oli Pelle Miljoona Oy , jonka ensimmäisestä albumista “Moottoritie

on kuuma” kaikki puhuivat syksyllä 1980.

”Pelle Miljoona Oy on aina ollut sellainen kansanbändi. Ei me ikinä kävelty ylimielisinä

mistään putkesta estradille kukkoilemaan, vaan hiippailtiin lavalle kansan keskuudesta. Me

oltiin samalla levelillä jengin kanssa. Meidän keikoilla ihmiset rakastuivat toisiinsa ja meidän

keikoilla syntyi pariskuntia. Ja yleisö lähti hymy kasvoillaan kotiin”, rumpali-laulaja Tumppi

Varonen muistelee alkutaivalta.

Pelle Miljoona Oy:ssa soittivat Pelle Miljoonan lisäksi Varonen, Ari Taskinen , Andy McCoy

ja Sami Yaffa . Kokoonpano meni uusiksi pian hittialbumin julkaisun jälkeen, kun McCoy ja

Yaffa muuttivat Tukholmaan liittyäkseen Hanoi Rocksiin. Ari Taskinen siirtyi puolestaan

kokeellisemman elektronisen musiikin pariin, mutta Pelle Miljoonan ja Tumppi Varosen

yhteistyöstä musiikkidiggarit ovat saaneet nauttia tähän päivään asti.

”Me ollaan koko bändi edelleen uskollisia sille idealismille, punkille, jonka nimeen me silloin

1980-luvulla vannottiin. Me ollaan edelleen kaikki punkkareita… mitä ikinä se nyt sitten

tarkoittaakaan,” Pelle Miljoona toteaa.

Kampushalli muuntautuu jättimäiseksi rock-klubiksi

Pelle Miljoona viettää tänä vuonna 40-vuotistaiteilijajuhlaa. Sen kunniaksi hän päätti koota

legendaarisen kokoonpanon vielä kerran ympärilleen. Andy, Sami ja kumppanit oli ilmeisen

helppo puhua mukaan, ja 40-vuotiskiertueen varrelle bookattiin nopeasti 19

keikkapaikkakuntaa.

Kokkolaan Pelle Miljoona Oy saapuu heti kiertueen alussa, lauantaina 17.11.

Keikkapaikkana on Kampushalli, joka muunnetaan varta vasten länsirannikon

näyttävimmäksi elävän musiikin klubiksi. Hallista löytyy täydelliset anniskelupalvelut ja

asiakaspaikkoja yli tuhannelle hengelle. Ennakkoliput ovat myynnissäLipputoimistossa ja

lippuja saa myös ovelta.

Illan toisena esiintyjänä kuullaan Wentus Blues Bandia, jota on ansaitusti kutsuttu Suomen

kansainvälisimmäksi bluesyhtyeeksi. Edes muista Pohjoismaista ei taida löytyä

vertailukohtaa tälle Kokkolassa vuonna 1986 perustetulle yhtyeelle, mitä tulee soitettujen

keikkojen ja nähtyjen maiden määrään. Wentus Blues Band on saavuttanut musiikillaan

kunnioitusta bluesin syviä synnyinseutuja myöten. Kotimaansa bluesmaailmaa se on

vastavuoroisesti rikastuttanut tuomalla useita genren maailmantähtiä keikalle Suomeen.

Tapahtuman tiedot

Campus Nights : Pelle Miljoona Oy, Wentus Blues Band

Lauantai 17.11.2018

Ovet klo 20:00, showtime n. 22:00

Kampushalli, Teknologiakatu 8, 67100 Kokkola

Ikäraja 18 vuotta

Liput

Osta lippu tästä linkistä

Ennakkoliput myy Lipputoimisto:

• S-etukortilla 29,50 €

• Peruslippu 36,00 €

Seuraa myös Campus Nightsia Facebookissa