Pörhön huolto jatkaa tutulla henkilöstöllä Ylivieskassa - Laadukas työ syntyy kokemuksesta ja koulutuksesta

Kuva:

MAINOS -

Kaksi perinteistä ja pitkän historian omaavaa autoalan perheyritystä yhdistyivät alkuvuodesta 2020, kun vuonna 1956 perustettu Pörhön Autoliike Oy osti vuonna 1973 autokaupan aloittaneen Autotalo Antti-Roiko Oy:n liiketoiminnan. Ylivieskassa tämä tarkoitti sitä, että toiminta jatkui keskeytyksettä tutun henkilökunnan toimesta vuodenvaihteen omistajanvaihdoksen myötä. 

-   Tietenkin aluksi työntekijänä mietti, että millaisia muutoksia omistajanvaihdos tuo tullessaan, mutta nyt voi todeta, että asiakkaan suuntaan toiminta ei ole muuttunut millään tavalla, toteaa korjaamopäällikköMikko Tuikkala Ylivieskan Pörhöltä. 

 Samaa mieltä on aikanaan pitkään Autotalo Antti-Roikon asiakkaana ollut Ylivieskan Savarin Apteekin  apteekkariJukka Syrjälä, joka on ehtinyt vierailla asiakkaana kevään aikana jo Pörhöllä. 

- Työn puolesta ajan 30000-40000 kilometriä vuodessa, joten minulle on elintärkeää, että auto on hyvä ja luotettava. Olen ollut Antti-Roikon asiakkaana jo 1990-luvun alkupuolelta, joten talo on todella tuttu. Myös Oulun Pörhöllä olen ollut välillä asiakkaana, joten talojen yhdistyminen Pörhön alle ei aiheuttanut huolta varsinkin kun näki, että sama henkilökunta tulee jatkamaan Ylivieskassa. 

Tuttu henkilökunta - samat toimintatavat

Pitkältä ajalta syntynyt luottamus asioiden toimivuuteen on Syrjälän mukaan avainasemassa huoltopalveluita arvioitaessa.

- Autoa huoltoon tuodessani tiedän aina, että täällä homma onnistuu ja se tunne on syntynyt vuosien aikana tulleiden haastavienkin huoltokäyntien kautta. Tänne on aina helppoa tulla, kun on tutut työntekijät vastassa, Syrjälä toteaa.

Mikko Tuikkala Pörhöltä kertookin, että positiivinen asiakaskokemus ja helppo lähestyttävyys ovat asioita, joista tullaan pitämään tiukasti kiinni.

-  

Tavoitteena huollon puolella on tietenkin aina, että asiakkaalle jää hyvä kokemus käynnistä. Tämän eteen pyrimme tekemään jatkossakin kaikkemme.

Asiakkaiden suunnalta on tullut lisäksi tiedusteluita ja kysymyksiä, millaisia muutoksia omistajanvaihdos on tuonut mukanaan.

- Yksi asiakkaiden huolenaiheista on muun muassa ollut huoltopalveluiden hinnoittelu ja niiden mahdollinen nousu, mutta näihin ei ole tullut mitään muutoksia, vahvistaa Tuikkala.

Syrjälän mukaan on myös ensiarvoisen tärkeää, että paikallista toimintaa arvostetaan ja erikoispalveluita käytetään.

- Paikallisen toiminnan tukeminen on avainasemassa, jotta palveluiden tarjonta myös säilyy paikkakunnalla. Mikäli halutaan, että palveluita on jatkossakin tarjolla, niitä tulee myös paikallisesti käyttää.

Haasteellinen aika kaikille

Kevään poikkeustilanne koronaviruksen vuoksi on vaikuttanut kaikkialle merkittävällä tavalla. Pörhöllä poikkeusoloihin pyrittiin reagoimaan hyvin nopeasti muuttamalla omia toimintatapoja huomioiden asiakkaan turvallinen vierailu.

- Tietenkin tämän kevään poikkeuksellinen aika on tuonut omia haasteita toimintaan, kuten varmasti kaikilla yrityksillä. Olemme ottaneet kuitenkin liikkeessä asiakkaat huomioon kaikin mahdollisin tavoin, jotta vierailut olisivat kaikille turvallisia. Lisäksi olemme pyrkineet lisäämään entisestään digitaalisten kanavien hyödyntämistä asiakaspalvelussa. Autojen huoltoon tuomiseksi niille, jotka eivät pääse itse tuomaan tai noutamaan autoaan olemme järjestäneet myös mahdollisuuden omaan kuljetukseen, kertoo Mikko Tuikkala.