Sydänturvallisessa taloyhtiössä sydäniskuri saadaan käyttöön alle 5 minuutissa

MAINOS -

Yli puolet sydänpysähdyksistä tapahtuu kotona ja noin 2,7 miljoonaa suomalaista asuu erilaisissa taloyhtiöissä. Siksi taloyhtiöiden on syytä pohtia asukkaidensa sydänturvallisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimiin sen parantamiseksi.

Joka päivä vähintään kahdeksan suomalaisen sydän pysähtyy yllättäen. Kun verenkierto pysähtyy, aivot jäävät ilman happea ja ihminen menehtyy nopeasti. Ensihoito pääsee nopeimmillaankin tilanteeseen vasta minuuttien kuluttua. Koska kyse on minuuteista ja niistä ensimmäiset ovat kaikkein kriittisimmät, on ensimmäisenä paikalla olevan henkilön rooli potilaan elämän kannalta tärkein.

Selviytymismahdollisuudet moninkertaistuvat, jos elvytys ja sydäniskurin käyttö aloitetaan alle viiden minuutin kuluessa sydänpysähdyksestä. Paineluelvytyksellä ylläpidetään verenkiertoa aivoihin, mutta sydäniskurin antama sähkövirta on ainut keino palauttaa sydän lyömään oikeaan rytmiin.  

Kuka tahansa meistä pystyy paineluelvyttämään ja käyttämään sydäniskuria.

Sydänpysähdystä on mahdotonta ennakoida, mutta siihen pystytään varautumaan ja siten selviytymistodennäköisyyttä huomattavasti parantamaan. Sydänturvallinen arki muodostuu ihmisten elvytysosaamisesta ja -rohkeudesta sekä lähietäisyydellä sijaitsevasta sydäniskurista.

Arjessa kuljettavat reitit toistuvat usein hyvin samankaltaisina keskittyen kodin, työpaikan, harrastusten ja kaupan välisiin matkoihin. Hyvää arjen varautumista on tarkistaa, missä arkiympäristön sydäniskurit sijaitsevat. Lähimmän sydäniskurin voi paikantaadefi.fi-palvelusta ja112 Suomi -sovelluksesta.

Sydänpysähdystilanteessa soita 112, aloita paineluelvytys ja pyydä joku hakemaan sydäniskuri.

Sydäniskurit ovat yleistyneet Suomessa, erityisesti julkisissa tiloissa viime vuosien aikana. Kuitenkin yli puolet sydänpysähdyksistä tapahtuu kotona, jossa suurin osa arjesta tavallisimmin vietetään. Siksi myös kotien sydänturvallisuuteen on syytä kiinnittää huomiota.

2,7 miljoonan suomalaisen sydänturvallisuus voidaan taata taloyhtiöissä

Noin 2,7 miljoonaa suomalaista asuu erilaisissa taloyhtiöissä. Niiden asukkaat, hallitusten jäsenet ja isännöitsijät ovat keskeisiä toimijoita tekemään usean suomalaisen arjesta sydänturvallista.

Sydänturvallisessa taloyhtiössä asukkailla on elvytysosaamista sekä mahdollisuus saada sydäniskuri käyttöön alle viidessä minuutissa. Jos näin ei ole, on syytä pohtia keinoja sen korjaamiseksi.

Miten taloyhtiössä voidaan toimia sydänturvallisuuden parantamiseksi?

Taloyhtiön asukkaana voit esittää taloyhtiön hallitukselle julkisen kysymyksen: ”Onko taloyhtiömme sydänturvallinen?”

- Kysymys kannattaa esittää julkisena viestinä esimerkiksi taloyhtiön ilmoitustaululla, jolloin niin taloyhtiön hallitus kuin muut asukkaat tulevat asiasta tietoiseksi. [Lataa Sydänliiton valmis viesti] Asia kannattaa nostaa esille taloyhtiön kokouksessa.

Tarkistakaadefi.fi-palvelusta tai112 Suomi -sovelluksesta, missä taloyhtiötänne lähin sydäniskuri sijaitsee. – Onko se etäisyydellä, josta se olisi sydänpysähdystilanteen sattuessa saatavilla käyttöön alle viidessä minuutissa?

- Mikäli on, viestikää lähimmän sydäniskurin sijainnista ja sen käyttötarkoituksesta asukkaillenne yhdessä elvytysohjeiden kanssa. [Lataa Sydänliiton elvytysohjeet]

- Mikäli ei, taloyhtiön on syytä harkita sydäniskurin hankintaa, viestiä sen hankinnasta ja käyttötarkoituksesta asukkaille sekä tarjota tietoa elvytyksestä. Sydäniskuri maksaa noin 1 500–2 500 euroa, joten keskikokoisessa taloyhtiössä osakaskohtainen investointi voi jäädä alle 100 euron.

Tietoa mm. sydäniskurin hankinnasta ja sijoittamisesta löydätSydänliiton sydäniskuri-sivustolta.

Taloyhtiön osakkaalle hinta sydänturvallisuudesta voi jäädä alle 100 euroon.

Sydänliitto on Suomen johtava sydänturvallisuuden kehittäjä

Sydänliitolla on STEA:n rahoituksen turvin ollut mahdollisuus pitää viime vuodet johtavaa asemaa Suomen sydänturvallisuuden kehittäjänä.

Sydänliiton tavoitteena on, että vuonna 2025 Suomi on saavuttanut sydänturvallisuudessa muut Pohjoismaat. Tämä edellyttää sydäniskurien määrän lisäämistä, elvytysosaamisen vahvistamista ja maallikoiden tiiviimpää kytkemistä osaksi sydänpysähdyspotilaan hoitopolkua.

Matka kohti sydänturvallista Suomea on vasta alkanut.

Ole mukana matkallamme ja ryhdy Sydänliitonkuukausilahjoittajaksi.

Voit myös halutessasi tehdä vapaaehtoisen lahjoituksen lähettämällä tekstiviestinSYDAN10 numeroon16499 (lahjoitat 10 euroa). KIITOS.

Sydänliiton rahankeräyslupa RA/2020/1053 voimassa koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Keräystuotto käytetään sydänterveyden edistämiseen ja sairastuneiden tukemiseen.