Paikallisuutiset

Keski-Pohjanmaalla on melkein täystyöllisyys – Pitkäaikaistyöttömyyttä ei ole kuitenkaan saatu kuriin

Alueemme työllisyystilanne on hyvä. Keski-Pohjanmaan työttömyysaste oli tuoreimmissa tilastoissa marraskuussa 6,5 prosenttia, mikä on koko maan 8,7 prosentin keskiarvoon nähden erittäin hyvä saavutus.

– Neljän prosentin työttömyysastetta pidetään käytännössä jo täystyöllisyystilanteena. Kasvun taittumisesta on viitteitä, mutta meidän alueellamme tämä ei ole vielä juurikaan näkynyt. Joulukuun tiedot julkaistaan ensi viikolla, ja yleensä työttömyystilanne heikentyy hieman joulukuussa ja kesäaikaan, Pohjanmaan Ely-keskuksen ylijohtajaMarja-Riitta Vest kertoo.

Vaikka maakunnan työllisyystilanne on hyvä, rakennetyöttömyys aiheuttaa edelleen ongelmia. Keski-Pohjanmaan alueella on 800 pitkäaikaistyötöntä, mutta samaan aikaan alueen yritykset kertovat, että työvoimapula on suurin kasvun este. Työntekijät ja työpaikat eivät siis vieläkään kohtaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisäksi väestö vanhenee ja työikäisten määrä vähenee, jolloin työllisyyden hoitamiseksi tarvitaan useita yhtäaikaisia toimia.

Työllä on merkittävä rooli myös yksittäisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Marja-Riitta Vest Pohjanmaan Ely-keskuksen ylijohtaja

– Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että tulemme tarvitsemaan myös ulkomaalaistaustaista työvoimaa. Siihen panostaminen ei kuitenkaan ole millään tavoin ristiriidassa pitkäaikaistyöttömien työllistämisen kanssa, Vest vakuuttaa.

Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen on Pohjanmaan Ely-keskukselle erittäin tärkeää. Aktiivimalli on auttanut joidenkin kohdalla, mutta Vest pitää etenkin palkkatukea sekä rekry- ja täsmäkoulutuksia tehokkaampina työllistämiskeinona. Myös työkokeilun kautta voi saada toivomansa työpaikan.

– On tärkeää saada kaikki töihin jo kansantaloudenkin vuoksi, mutta työllä on merkittävä rooli myös yksittäisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Siksi meidän täytyy ehkäistä syrjäytymistä etenkin nuorten osalta kaikin keinoin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka kaikki työttömät saataisiin mukaan työelämään, ei Suomi tule Vestin mukaan pärjäämään ilman ulkomaista työvoimaa. Kansainvälisesti toimivat yritykset rekrytoivat jo nyt hyvin kansainvälisesti, mutta pienempienkin yritysten tulisi oppia käyttämään entistä enemmän ulkomaista työvoimaa.

– Ulkomailta ei haeta mitään ihmeellisyyksiä. Esimerkiksi maatalouden ja turkistarhojen perustöihin löytyy tekijöitä Virosta ja Keski-Euroopasta, huippukoodarit tulevat muun muassa Puolasta ja muut korkeasti koulutetut ihmiset Espanjasta, Portugalista, Kreikasta ja Italiasta. Tuotantotyöhön palkataan osaajia Itä-Euroopasta, Venäjältä ja Ukrainasta, Vest luettelee.

Ei ole mikään ihme, että koodareita etsitään Puolasta asti, sillä heistä on pohjalaismaakunnissa kova pula. Myös esimerkiksi hitsareille ja koneistajille riittäisi kysyntää.

Syksyllä laaditusta toimialojen osaamistarpeiden arvioinnista käy ilmi, että rakennusalalla eläköityminen on tulevaisuudessa hyvin runsasta, mikä aiheuttaa osaamispulaa. Sosiaali- ja terveysalan epävarma tilanne karkottaa työntekijöitä eivätkä koulutuskiintiötkään vastaa alueen tarvetta. Myös ICT-alan koulutuksen on erittäin vaikeaa pysyä digitalisaation vauhdissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tulevaisuudessa meille syntyy paljon uusia ammatteja, joten jatkuva oppiminen on erittäin tärkeää sekä työttömille että työssäkäyville.

Jotta työttömyysaste saataisiin säilymään jatkossakin hyvällä tasolla, täytyy osaavan työvoiman saatavuuden lisäksi mahdollistaa yritysten kasvu ja kilpailukyky. Se taas on helpommin sanottu kuin tehty.

– Keski-Pohjanmaalla haasteena on se, että aika suuri osa yrityksistä on pieniä ja osin myös kasvuhaluttomia. Keskusteluissa keskipohjalaisten kunnanedustajien kanssa on käynyt ilmi, että yrittäjät ajattelevat myyvänsä yrityksensä sitten aikanaan, mutta yritystä ei laiteta tarpeeksi hyvään myyntikuntoon. Jos yritys ei ole kunnossa, ei yritystoiminnan jatkajia ole helppo löytää, sen toiminta loppuu ja kaikki työpaikat menetetään. Idearikas uusi yrittäjä mahdollistaisi yrityksen kasvun ja uusien työpaikkojen syntymisen, Vest toteaa.

Fakta

Keski-Pohjanmaan työllisyystilanne

Työttömyysaste 6,5 prosenttia, kun se koko maassa oli 8,7 prosenttia.

Työttömiä keskimäärin 2900 ja pitkäaikaistyöttömiä 800.

Työllisyysaste 72,5 prosenttia, kun se koko maassa oli 72,7.

Lähde: Pohjanmaan Ely-keskuksen työllisyystiedot marraskuulta 2018

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä