maanantai 18.2.2019 | 07:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Keskipohjanmaa 50 vuotta sitten: Kytöharjun postipysäkki vaikeuksissa

Keskipohjanmaa+
Ti 5.2.2019 klo 07:07 [päivitetty ti 07:07]

Kytöharjun postipysäkin toiminta Halsualla keskeytyi 31.1. Postikonttoripiiristä kerrottiin, että postipysäkin hoitaja Mauri Hotakainen, jonka asunnon yhteydessä postitoimipaikka on toiminut, on irtisanoutunut tehtävästään tammikuun lopusta lukien.

Kylästä on etsitty uutta sijoituspaikkaa postille, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista ei ole löytynyt. Kylässä ei ole kauppaliikettä eikä kukaan yksityinen ole ollut halukas vielä ottamaan postipysäkkiä kotiinsa hoidettavakseen.

On erittäin valitettavaa, jos postipysäkin toiminta näin loppuu. Se on toiminut kylässä vuodesta 1936 lähtien. Postitoimipaikka olisi edelleenkin tarpeellinen sanomalehtijakelun ja muun postinkäsittelyn osalta ja muutamat postia suuremmassa määrin käyttävät asukkaat kylässä ovat kertoneet postipysäkin lopettamisesta koituvan heille paljon haittaa.

---

Vähäkainusta kotoisin oleva yhteiskoulupoika laski Vetelin slalom-mäessä puuhun. Toinen sääriluu murtui.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori