Paikallisuutiset

Kalajoen kirkko rakennettiin hiellä ja kyynelillä heti nälkävuosien jälkeen – Raskaat maksut ajoivat seurakuntalaisia maanpakoon ja elinikäiseen velkaan

Kalajoki

Kalajoen kirkossa aloitetaan maanantaina 4.3. peruskorjaustyöt, joiden vuoksi kirkko suljetaan noin yhdeksäksi kuukaudeksi. Useammassa vaiheessa tehtävän peruskorjauksen kokonaiskustannukset ovat noin 5,7 miljoonaa euroa. Se on iso summa – varsinkin kun ajattelee, että Ylivieskassa yritetään saada kokonaan uuden kirkon rakentamiskustannukset mahdollisimman lähelle kymmentä miljoonaa euroa.

Jos näitä kuluja paljoksutaan yltäkylläisellä 2010-luvulla, ei voi olla samalla ihmettelemättä, miten köyhä kansa on menneinä vuosisatoina rakentanut kirkkonsa. Ja millaiset kirkot! Vaikka luterilaiset kirkot eivät ole suorastaan prameita, on niissä kuitenkin paljon silmän iloa niin suurissa linjoissa kuin monissa yksityiskohdissakin.

Käden taidosta ja asialle omistautumisesta kertovat esimerkiksi koristekuviot uusgoottilaista tyyliä edustavan Kalajoen kirkon tiiliseinissä. Niiden olemassaololle ei voi olla mitään käytännön syytä. On haluttu tehdä kaunista, vaikka se on varmasti 1800-luvun välineillä vaatinut melkoista viitseliäisyyttä.

Ukkosen tulen palo ei vedellä sammunut, vaan siihen auttoi vain maito tai piimä. Sirkka-Liisa Myllymäki

Hiellä, kyynelillä ja jopa verellä Kalajoen kirkko rakennettiinkin edellisen kirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1869, tietää kolmena kesänä kirkko-oppaana toiminut ja kirkon historiaan perehtynytSirkka-Liisa Myllymäki.

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Seurakuntalaisten oli maksettava raskaita veroja rakennuskulujen kattamiseksi, ja jokaisen 16 vuotta täyttäneen oli myös osallistuttava rakentamiseen sakon uhalla.

– Vasta olivat olleet nälkävuodet, ja monet olivat kuolleet nälkään. Köyhät joutuivat ottamaan rikkaammilta lainaa kirkon maksuihin, ja usein he jäivät velallisiksi koko eliniäkseen, Myllymäki kertoo.

Kirkkopaloa edeltäneenä vuonna nälkä oli niittänyt kovinta satoaan: kalajokisten kuolleisuus oli tuolloin lähes 10 prosenttia.

Suuri emäpitäjä oli jo jaettu pienemmiksi kirkkoherrakunniksi, joten tämän seitsemännen kirkon rakentaminen jäi pelkästään kalajokisten harteille. Pitkäaikaisia lainoja ei uskallettu ottaa, vaan kulut perittiin suoraan seurakuntalaisilta.

Kun Kalajoen 4000 asukkaasta noin puolet oli työikäisiä, niin käytännössä 2000 ihmistä maksoi ja rakensi kirkon.

Kalajoen ja Raution historiassa kerrotaan, että Kalajoen kirkko tuli maksamaan noin 75 000 silloista markkaa. Asukasta kohti maksettavaa tuli reilut 17 markkaa ja työkykyistä seurakuntalaista kohti lähes 42 markkaa.

Tuohon aikaan asukkaat maksoivat kunnallisveroa normaalisti noin 1,5 markkaa vuodessa, mutta kirkon rakentamisen vuoksi kalajokisten verorasitus keskimäärin yli kaksinkertaistui kymmeneksi vuodeksi. Rahapulassaan kirkonkokous päätti vuonna 1874 panna koiratkin verolle, mikä tiesi harvennusta pitäjän koirakannalle.

Kirkonkin verotus kulki tuolloin kunnan kautta. Vuonna 1878 kirkonrakennus ja pappien palkat nielivät 89 prosenttia kaikista kuntalaisten maksamista veroista.

Kirkon kantamia maksuja jäi paljon rästiin. Monet nuoret lähtivät Amerikkaan asti pakoon puutetta ja raskaita maksuja. Vuonna 1876 kuntakokous armahti karkureiden omaisia ja päätti, ettei vanhempien tarvitse vastata merille lähteneiden jälkeläistensä maksuista tai päivätöistä.

Kesällä 1876 määrättiin, että jokaisen aikuisen seurakuntalaisen oli tehtävä neljä päivää tiiliä.

– Tiilien tekemisessä on ollut kova homma. Ja sitten kaikki tiilet vielä vietiin jäniksenä eli selässä kantaen muurareille hirveän korkeille tellingeille, Myllymäki kertoo.

Hän mainitsee, että perimätiedon mukaan kaikki kalajokisten kiviaidat ajettiin kirkon perustuksiin. Sen vuoksi Kalajoella ei juuri näe vanhoja kiviaitoja.

Kirkon rakentamisessa riitti työtä senkin puoleen, että siitä tehtiin niin iso. Kalajoen kirkkoon mahtui sen valmistuttua 1400 ihmistä.

Loukkaantumisiltakaan ei vältytty. Erään rakentajan jalat murskautuivat ison kiviharkon alle, ja kihlakunnanoikeus määräsi seurakunnan maksamaan miehelle korvauksia. Mitään hän ei kuitenkaan saanut, koska seurakunta valitti päätöksestä ja sai puolelleen sekä hovioikeuden että senaatin.

Sirkka-Liisa Myllymäki kunnioittaa syvästi tuolloisia kirkonrakentajia.

– Olen usein ajatellut, että kyllä me nykyihmiset narisemme pienistä asioista. Toiset ovat antaneet kaikkensa kun ovat tätä kirkkoa rakentaneet. Syötiin kalanruotoja ja jäkäläleipää ja kuoltiin nälkään ja sairauteen – ja sitten kuitenkin tultiin tänne rakentamaan kirkkoa.

Asiaan lienee vaikuttanut valtava herranpelko. Papeilla oli pitkään ollut sekä maallinen että taivaallinen valta käsissään.

– Ihmiset tiesivät, että jos pappi jotain pahaa sanoo, niin koko elämä on pilalla. Mutta heillä oli myös uskomaton usko Jumalaan. Sitä ei kyseenalaistettu mitenkään – Jumala oli, ja se oli ihan satavarma!

Kalajoen edellinen, vuonna 1815 rakennettu puukirkko tuhoutui salaman sytyttämässä tulipalossa heinäkuussa 1869. Heinänteon aikaan sammutusväkeä ei saatu paikalle riittävän nopeasti. Eivät seurakuntalaiset tainneet edes uskoa, että tulipaloa voisi sammuttaa.

– 1800-luvulla uskottiin, että jos salama lyö, niin se on Jumalan rangaistus. Ukkosen tulen palo ei vedellä sammunut, vaan siihen auttoi vain maito tai piimä, kertoo Myllymäki.

Maitoa ja piimääkin liekkeihin tosiaan heitettiin, mutta turhaan. Kellotapuli sen sijaan pelastui, kun eräs ”vähämielinen” rohkeni kiipeämään tapuliin ja roiskimaan vettä sen kuumentuneeseen seinään.

Nykyinen kellotapuli kuului vuonna 1815 rakennettuun kirkkoon ja on myös rakennettu tuolloin, vaikka sen viirissä on vuosiluku 1858. Myllymäki kertoo, että tuona vuonna tapulia korotettiin.

Ennen uuden kirkon valmistumista käytössä oli kymmenen vuoden ajan väliaikainen lautakirkko, joka sijaitsi nykyisten sankarihautojen takana.

Kun Kalajoen kirkonkokous äänesti uuden kirkon rakennusmateriaalista, hirsikirkkoa kannatti 100 ja tiilikirkkoa 37 äänestäjää. Asian ratkaiseminen jätettiin kuitenkin keisarilliselle senaatille, joka päätyi kannattamaan tiilikirkkoa.

Jälkeenpäin ajatellen päätös oli viisas. Muussa tapauksessa tästä 1879 käyttöön vihitystä kirkostakaan ei olisi enää mitään jäljellä.

Arkkitehti F. W. Lüchowin suunnittelemaa kirkkoa rakennettiin laivanrakentaja ja rakennusmestari Anders Östmanin johdolla vuodet 1876–79, mutta valmiiksi se ei siinä ajassa tullut. Kirkossa ei esimerkiksi ollut lämmitystä 20 vuoteen, mistä silloinen piispa jo sydämistyi.

– Friisin konepaja olisi lahjoittanut kaminat koko kirkkoon, mutta osa seurakunnan päättäjistä ajatteli että se olisi mainostamista eikä hyväksynyt lahjoitusta. Lahjoitus kuitenkin otettiin vastaan, kun piispa puuttui asiaan, kertoo Sirkka-Liisa Myllymäki.

Urut lahjoitti kauppias ja teollisuusmies Antti Santaholma vuonna 1903. Samainen Antti Santaholma (alun perin Pahikkala) tuotti Jonas Merenojan kanssa nälkävuosina Pietarista viljaa nälkää näkeville kalajokisille. Nyt hän lepää kirkkomaassa lähellä kirkkoa niin, että jokainen tapulin vierestä kirkkoon asteleva kulkee hänen hautansa ohitse.

Kalajoen kirkko oli täysin valmis vasta 50 vuoden kuluttua vihkiäisistä, kun kaikki esineistökin oli vihdoin koossa. 50-vuotisjuhlan kunniaksi joukko entisiä ja silloisia kalajokisia lahjoitti sinne vuonna 1929 kolme lyijylasityötä.

Mutta sitten, kun kaikki oli vihdoin saatu valmiiksi, syttyi taas tulipalo.

Sunnuntaina 16.2. vuonna 1930 kirkossa oli jumalanpalvelus, kun pääsisäänkäynnin kamiinan putkesta lensi kipinä muhilla täytetylle välikatolle. Hetkessä leimahti tuli, joka eteni puukatossa vauhdilla kohti alttaria.

Sirkka-Liisa Myllymäen käsityksen mukaan meneillään oli juhlajumalanpalvelus, jonka vuoksi paikalla oli paljon väkeä ja perimätiedon mukaan myös ne helsinkiläisen Wuorion lasimaalausliikkeen miehet, jotka olivat vain puolisen vuotta aiemmin asentaneet lyijylasityöt paikoilleen. Heiltä saatiin heti tieto, miten lasi-ikkunat saadaan nopeasti irti ja kuljetettua turvaan.

Kalajokinen Pauli Manninen on kertonut Kalajoki-lehdessä vuonna 1979, miten hänet nostettiin tikkaiden nokkaan pelastamaan lasimaalauksia. Kaksi pitkää miestä otti tikkaat olkapäilleen, jotta Manninen ylettyi ylimpiin ruutuihin.

Kaikki arvokas omaisuus saatiin kuljetettua turvaan, muun muassa kyntteliköt, maalaukset ja saarnastuoli. Uruista ehdittiin kuitenkin pelastaa vain kolmasosa. Kirkko tuhoutui kokonaan tiilisiä seinämuureja lukuun ottamatta.

Kalajoella tämä oli jo ainakin kolmas kirkkopalo, kun edeltävä kirkko tuhoutui salaman iskusta ja sitä edellisen polttivat Ruotsi-Suomen joukot Suomen sodan perääntymisvaiheessa vuonna 1808.

Tällä kertaa kirkon rakentaminen kävi nopeasti: entisten seinien sisään rakennettu kirkko vihittiin käyttöön jo vuoden kuluttua tulipalosta.

– Se onkin todella suuri ihme, että kirkko saatiin rakennettua vuodessa. Mutta perustus oli hyvä ja seinät paksut, Sirkka-Liisa Myllymäki sanoo.

Päivittämättä jäänyt palovakuutus ei riittänyt kattamaan koko 1,3 miljoonan markan kustannusarviota, vaan seurakunta otti lisäksi lainaa. Talkoitakin tehtiin muun muassa hiekan ajossa.

Kirkko rakennettiin arkkitehti V. J. Palmqvistin piirustusten pohjalta. Näkyvin muutos tuli tornin kattoon, joka oli ennen suipompi. Torni rakennettiin alun perin kirkonkelloja varten, mikä selittää myös sen kyljissä olevat suuren puuluukut.

– Onneksi kelloja ei kuitenkaan siirretty sinne, sillä raskaat kellot olisivat heiluessaan tärisyttäneet tornia kauheasti, arvelee Myllymäki.

Nykyisessä kirkossa on paljon tulipalosta pelastettua esineistöä. Osa on pelastunut kahdestakin tulipalosta, kuten keskikäytävän kattokruunut. Ne on valmistanut sieviläinen Topias Koski 1800-luvun alussa, jolloin Sievi vielä kuului Suur-Kalajokeen.

– Myös saarnastuoli on peräisin kuudennesta kirkosta, mutta sitä on muuteltu monta kertaa, Sirkka-Liisa Myllymäki kertoo.

Kalajokisen Helanderin valimon valmistamia kynttelikköjä ja lampetteja on kuljetettu tulelta turvaan, mutta osa valimon töistä on selvinnyt liekeistäkin:

– Heidän valmistamansa saranat, säpet ja lukot toimivat vieläkin, vaikka kirkko paloi, Myllymäki hämmästelee.

Kirkon kätköistä löytyy myös vanhempaa esineistöä. Myllymäki arvelee, että puinen ehtoollismaljan matkakotelo ja punakultainen messukasukka saattavat olla 1700-luvulta.

– Täällä on paljon aarteita, jotka pitäisi pikaisesti restauroida ja asettaa jonnekin esille, hän toivoo.

Kirkkoa on korjattu vuosina 1979 sekä 1999, jolloin sinne saatiin toiset urut. Nyt on taas alkanut mittava peruskorjaus, jonka työläimmän kakkosvaiheen ajaksi kirkko suljetaan maanantaista 4.3. lähtien marraskuun loppuun asti.

– Poikkeus on 10.3. pidettävä konfirmaatiomessu, joka on vielä Kalajoen kirkossa, kertoo kirkkoherraKari Lauri.

Hän toteaa, ettei kirkon väliaikainen sulkeminen sikäli ole suuri ongelma, että Kalajoen seurakunnalla on kirkot myös Rautiossa ja Himangalla. Ensi kesänä konfirmaatiot järjestetäänkin Himangan kirkossa. Kalajoen jumalanpalvelukset puolestaan pidetään kirkkoremontin aikana seurakuntakodissa.

Lauri kertoo, että peruskorjauksen näkyvin vaihe tulee olemaan vesikaton uusiminen. Palapeltikate vaihdetaan kuparipeltikatteeksi. Rapistuneita seinätiiliä poistetaan noin 5000 kappaletta, ja ne korvataan Ylivieskan tiilitehtaan mittatilaustyönä tekemillä tiilillä.

Välikatolla uusitaan lämmöneristeet, paloturvallisuutta parannetaan uudella sprinklerijärjestelmällä, vanhoja sähköasennuksia päivitetään ja valaistusta parannetaan. Ikkunat irrotetaan ja kunnostetaan Oulussa, ja lyijylasityöt kunnostaa kalajokinen lasitaiteilija Heikki Ulvi.

Tämän kunnostusvaiheen ajaksi kirkon ympärille rakennetaan telineet, ja kirkko huputetaan.

Vuoden kuluttua on edessä vielä peruskorjauksen kolmas vaihe, jossa muun muassa uusitaan kirkon takaosan tiloja ja rakennetaan eteiseen toinen vessa sekä tehdään kirkon ulkopuolelle salaojitusta. Täysin valmista pitäisi olla loka-marraskuussa 2020.

Seurakunnan talouspäällikön, Riika Nevanperän mukaan koko peruskorjauksen kustannusarvio on tällä hetkellä 5,7 miljoonaa euroa. Seurakunnassa on nyt 5603 16-64-vuotiasta jäsentä, joten jos kulut perittäisiin 1800-luvun tyyliin suoraan ”työkykyisiltä” seurakuntalaisilta, se tekisi 1022 euroa per henkilö.

Maksuja ei tietenkään nykyään kerätä suoraan seurakuntalaisilta. Kirkkovaltuusto on tässä vaiheessa päättänyt 1,25 miljoonan euron lainan ottamisesta, ja jatkossa lainaa nostettaneen lisää.

Vuosina 2015–17 kirkon kesäoppaana toiminut Sirkka-Liisa Myllymäki on saanut monesti kokea, miten tärkeä paikka kirkko edelleen on ihmisille – myös heille, jotka eivät siellä säännöllisesti käy.

– Kirkko on ihmisten koko elämän keskus, syntymästä hautaan asti. Kirkko on myös aina pyrkinyt välittämään ihmisistä ja auttamaan hädänalaisia.

Oppaan tehtävissä Myllymäki kiinnostui Kalajoen kirkon historiasta siinä määrin, että hän ryhtyi käymään läpi arkistoja ja historiankirjoituksia ja perehtyi myös sukujen tarinoihin. Usein lähteet ovat keskenään ristiriitaisia, joten kaikkien yksityiskohtien suhteen menneistä tapahtumista ei voi aina mennä takuuseen.

Myllymäelle selvisi, että hänellä on myös henkilökohtainen suhde kirkon historiaan:

– Tajusin vasta viimeisenä opastuskesänäni, että oma sukuni on ollut rakentamassa tätä kirkkoa.

Hänen isoisoisänsä ja -äitinsä, Matti ja Jemiina Joensuu, menivät naimisiin vuonna 1876, joten yhteinen elämä alkoi samaan aikaan kuin kirkon rakentaminen. Rakentamisaikana Matti ja Jemiina saivat ja menettivät kaksi ensimmäistä lastaan.

Nyt, vuonna 2019, pojanpojantytär ihmettelee esivanhempiensa ja näiden aikalaisten voimia.

– Kirkon rakentaminen oli kalajokisille valtava urakka. Siitä ei olisi koskaan selvitty ilman uskoa Taivaan Isään ja rakkautta tulevia sukupolvia kohtaan.

Juttuun on käytetty lähteinä Kalajoen seurakunnan materiaalien ja Sirkka-Liisa Myllymäen haastattelun lisäksi seuraavia teoksia: Matti Kyllönen: Kalajoen ja Raution historia 1865–1975, Jaakko Tuulasvaara: Suur-Kalajoen historia II.

Juttuun on korjattu 4.3. klo 12.55 kuvatekstiin messukasukan valmistusvuosi, joka on 1836. Kasukka on restauroitu Turussa vuonna 1995.