Paikallisuutiset

Jättirekkoja lisää maanteille – Yli 30 metriä pitkät ajoneuvoyhdistelmät yleistyvät liikenteessä nopealla tahdilla

Tammikuussa voimaan tulleet lainsäädäntömuutokset ovat mahdollistaneet yhä pidempien rekkojen ajamisen Suomen teillä. Nykyisin uudet kolminiveliset yhdistelmät voivat olla Traficomin mukaan jopa 34,5-metrisiä. Suurimmillaan pituuden kasvu on ollut 9 metriä aiemmista.

Näitä ns. jättirekkoja on liikkunut jo reilun viiden vuoden ajan poikkeusluvilla. Jatkossa niitä on yhä suurempi joukko liikenteessä.

Ensimmäisiä jättirekkoja Pohjanmaan alueella on ollut Huhtala Logisticsilla jo noin kahden vuoden ajan. Marinkaislainen Kuljetusliike Eero Huhtala Oy muuttui liiketoimintasiirron myötä viime syyskuussa Huhtala Logistics Oy:ksi. Yrityksen terminaali on Seinäjoella ja ajojärjestelyt hoidetaan Kokkolan Port Towerista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jos kuormattava tavaraa saa mahtumaan liki 30 prosenttia enemmän rekkaan, niin onhan se merkittävä asia monessakin suhteessa. Hiilijalanjälki pienenee ja kustannustehokkuus paranee, kokkolalaiset Huhtala Logisticsin pääomistajaJani Huhtala ja ajojärjestelijäPekka Parpala kertovat.

Kun kolme jättirekkaa vie tavaraa, niin siinä säästyy noin karkeasti yhden normaalin rekkalastillisen verran ajoa.

– Kun kolme jättirekkaa vie tavaraa, niin siinä säästyy noin karkeasti yhden normaalin rekkalastillisen verran ajoa, miehet kertovat.

Huhtala ja Parpala pitävät uutta asetusta hyvänä ja katsovat suomalaisten saavan kilpailuetua verrattuna ulkomaalaisiin pienempiin yhdistelmiin.

– Pystymme rahdin mukaan säätelemään paremmin yhdistelmien kokoa ja eri variaatioita. Kaikille teille ei voi jättirekkoja laittaa. Tämän uuden asetuksen mukainen pituus- ja painoraja on juuri sopiva. Tieverkosto ei kestäisi suurempia yhdistelmiä. Sillat olisivat ne ensimmäiset heikot kohdat, jotka eivät lisäkuormaa kestäisi. Kyllä tämä nykyinen tilanne on nyt riittävä ja hyvä lisä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tavalliselle autoilijalle muutos näkyy maanteillä rekkojen määrän vähentymisenä ja niiden pituuden kasvuna yleisten rahtiyhdistelmien osalta. Kaikki uudet yli 25,25 metriä pitkät yhdistelmät on merkitty selkeästi erottuvalla PITKÄ-kyltillä ja koko yhdistelmän mittaisilla heijastavilla ääriviivamerkinnöillä. Yhdistelmien suurin sallittu massa säilyy 76 tonnissa.

– Perinteiset tukkirekat ja sorakasettiyhdistelmät eivät muutu mihinkään, koska niihin mahtuu nykyisten mittojen puitteissa suurin sallittu 76 tonnin massan mukainen kuorma, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntijaOtto Lahti kertoo.

Kuusi metriä pidemmän yhdistelmän ohittaminen 20 km/h nopeuserolla kestää tasan yhden sekunnin kauemmin, jolloin vastaantulijoiden kaistalla pitää ajaa 30 metriä pidempi matka. 34,5-metristä ohitettaessa pitää vastaantulijoiden kaistalla ajaa noin 50 metriä pidempään perinteisen 25-metrisen ohittamiseen nähden.

– Kuljettajien ammattitaito on avainasemassa. Koulutuksen merkitys nousee entisestään. Meillä on ammattilaisia kaikki kuljettajat ja kaikki on sujunut erinomaisesti. Haemme myös koko ajan uusia rekrytointeja alalle, Huhtala sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tietysti myös muiden liikenteessä ajavien tulee ottaa huomioon ja vakavissaan huomiokyltit, jotka ovat yhdistelmien perässä. On hyvä, että asiaa pidetään esillä mediassa, Huhtala jatkaa.

Merkittävästi pidempi yhdistelmä ottaa hieman enemmän aikaa ja tilaa tiukoissa käännöksissä. Etenkin näin talvella, kun osa kaistamerkinnöistä on lumen alla piilossa, pitää jokaisen autoilijan jättää riittävä pelivara vieressä tiukkaa käännöstä tekevään suureen yhdistelmään.

– Autoilijan näkökulmasta pitkän HCT-rekan ohittaminen on kuin ohittaisi normaalin 25-metrisen rekan ja sen perässä roikkuvan henkilöauton yhdellä kertaa. Liikenteessä pitkiä rekkoja on ollut poikkeusluvilla jo runsaasti ja esimerkiksi yli 30-metrisillä rekoilla on ajettu viimeisen kolmen vuoden aikana 15 miljoonaa kilometriä. Ohituksia ollaan tehty tuhansia ilman merkittäviä ongelmia, Lahti painottaa.

Fakta

HCT-rekat eli jättirekat

Lyhenne HCT tulee sanoista High Capacity Transport.

Kansainvälisesti vakiintunut termi pidemmille yhdistelmille tieliikenteessä, joita ei kuitenkaan pidetä erikoiskuljetuksina.

Kaikki uudet yli 25,25 metriä pitkät yhdistelmät on merkitty noin 100x50 cm -kokoisella PITKÄ-kyltillä.

Pitempiä HCT-kuljetuksia on kokeiltu vuodesta 2013 lähtien poikkeusluvilla.

HCT-rekkojen liikennekäytön salliva asetus voimaan 21.1.2019

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä