Paikallisuutiset

Lestijärvellä kotiateriapalvelun annokset kulkevat asiakkaalle keskuskeittiön työntekijöiden ja kuljettaja Juha Koskelan kautta – "Pidetään huolta niistä, jotka apua tarvitsevat"

Lestijärvi

Laskiaistiistai on valjennut kipakassa pakkassäässä Keski-Pohjanmaalla. Lestijärvellä Kotipirtin palvelukeskuksen keittiölle on saapunut aamulla ensimmäisenä ravitsemistyöntekijätTeija Tiala jaAnne Kinnunen kello seitsemältä.

Tiala on aloittanut päivänsä tiskaamalla, Kinnunen puolestaan palvelukeskuksen asukkaiden aamupalan valmistelulla. Tiskattavia astioita on heti aamulla siksi, että niitä on jäänyt edellispäivän päivälliseltä ja iltapalalta.

Tiskikoneen parissa kukaan ei vietä koko päivää, vaan tiskien suhteen vuorotellaan.

Täällä jaetaan ilot, huolet ja surut, joita jokaisen kotona on ollut. Sane Kiiskilä Ruokapalvelun emäntä, Lestijärvi

– Ja jos minä olen aloittanut tänään päivän tiskaamalla, huomenna sen tekee joku toinen ja minä valmistelen aamupalan, kertoo Tiala.

Lestijärven kunnan ruokapalvelun emäntäSane Kiiskilä taustoittaa vuorottelukäytäntöä sillä, että tiskikoneen käyttö on fyysisesti raskasta.

– Esimerkiksi Teija on vähän liian lyhyt käyttämään konetta, ja pitkällekään ihmiselle se ei ole oikein ergonominen.

Eli tiskaaminen ei sovi kenellekään?

– Ei se kyllä oikein sovi, naurahtaa Kiiskilä.

Kotipirtti on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten 18–20 paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö Lestijärvellä. Yksikössä on myös muutamia kotihoidon senioriasuntoja.

Kotipirtin palvelukeskuksen keittiö on toiminut Lestijärven kunnan keskuskeittiönä vuodesta 2010 lähtien, ja sieltä ruoka valmistetaan palvelukeskuksen asukkaiden lisäksi Lestin koululle, päiväkotiin sekä vanhusten kotiateriapalvelun asiakkaille. Kotipirtissä voi myös käydä lounaalla kuka tahansa.

– Periaatteessa kyllä, sillä Lestijärvellä ei ole mitään varsinaista lounaspaikkaa, toteaa Kiiskilä.

Yhteensä keittiöllä valmistetaan lounas arkipäivisin noin 140 henkilölle.

Vuonna 1988 valmistunutta Kotipirttiä on laajennettu vuosien varrella useamman kerran. Esimerkiksi avara ruokasali ja moderni keittiö sijaitsevat uusimmassa, vuonna 2010 valmistuneessa laajennusosassa.

Aamupala tarjoillaan Kotipirtissä jo puoli kahdeksan aikaan, joten aamun ensimmäiset hetket ovat keittiöllä kiireisiä.

– Oikeastaan työntekijä, joka ensimmäisenä saapuu, laittaa heti tiskikoneen ja hellat päälle ottamatta vielä takkia pois päältä. Sen jälkeen on vasta vuorossa vaatteiden vaihto, kertoo Kiiskilä.

Muuten kiireen taso vaihtelee keittiöllä päivän mukaan.

– Se riippuu oikeastaan siitä, kuinka työlästä ruokaa olemme valmistamassa. Esimerkiksi maanantaina ruokana oli lasagnea, ja siihenhän täytyy valmistaa kaksi kastiketta.

– Myös keskiviikko on kiireinen, kun on kuorman purku, ja silloin meitä on vain kaksi työntekijää, lisää Tiala.

Vanhusten päiväkahvin kanssa tarjolla on yleensä jotain leivonnaista, ja leivontapäivinäkin kiirettä piisaa. Tiistaina aamupäivällä uunissa oli paistumassa kinkkupiirakka vanhusten illallisen lisukkeeksi. Tiistain hulinaa helpotti kuitenkin se, että laskiaispullat oli leivottu pakastimeen valmiiksi jo edellisviikolla, ja olivat siten vain hilloa ja kermavaahtoa vailla.

Tiistaina Kotipirtin lounaslistalla oli tarjolla perunamuusia ja kaalikääryleitä.

– Kaalikääryleet ovat muuten kunnanjohtajamme lempiruokaa. Sekä muikut, joita paistamme joskus palvelukeskuksen asukkaille, paljastaa Kiiskilä.

Keittiön toisessa isossa padassa porisevat muusiperunat ja toisessa riisipuuro koululaisille, sillä koulussa on tänään puuropäivä.

– Tuletko sinäkin maistamaan, että pitääkö riisipuuroon lisätä vielä suolaa, huikkaa Anne Kinnunen Kiiskilälle.

Yleensä ruokalista on sama sekä palvelukeskuksessa että koulussa ja päiväkodissa, mutta puuropäivät ovat koululla ja päiväkodissa oma juttunsa, ja niistä lapset pitävät.

– Lapset tykkäävät varsinkin maitopohjaisista puuroista, kuten riisi-, ohra- ja mannapuurosta. Esimerkiksi ruispuuro ei tee niin hyvin kauppaansa, kertoo Kiiskilä.

Kotipirtin keskuskeittiöllä on käytössä viiden viikon ruokalista, jonka aikana on yksi puuropäivä.

– Joskus meillä oli kuuden viikon ruokalista, mutta karsin listalta pois sellaiset ruoat, jotka koululaisille eivät maistuneet, ja nyt on käytössä tämä viiden viikon lista. Koululaisille ei tahdo maistua nykyään oikein mikään, kurtistaa Kiiskilä kulmiaan.

Lasten suosiossa ovat Kiiskilän mukaan kalapuikot, lasagne, kala- ja jauhelihakeitto, lihapullat ja mureke. Koululaiset pitävät myös pyttipannusta, joka ei taas maistu päiväkoti-ikäisille.

Vaikeaa on ruoan valmistajilla, kun ravitsemussuositusten mukaan kasvisruoan määrää on pitänyt lisätä, mutta se ei tahdo koululaisille kelvata. Kasvisruokapäiviä listalla on kolme.

– Pinaattilätyt on oikeastaan ainoa kasvisruoka, josta koululaiset pitävät. Kasvispyörykät menee myös kermaviilikastikkeella.

– Teimme esimerkiksi tomaattisen pastapaistoksen, jossa oli kaurajauhista. Mutta ei... Kun yksi sanoo yäk, niin kaikki muut ovat samaa mieltä.

Miten keittiöllä huomioidaan sitten se, kun sekä lapsille että iäkkäille on omat ravintosuosituksensa?

– Lapsille menevä osuus keitosta voidaan erotella vanhuksille menevästä, ja lisätä jälkimmäiseen satsiin lisää suolaa, sillä iäkkäät tarvitsevat usein suoloja. Vanhusten ruokaan saatetaan lisätä myös enemmän kermaa ja voita.

Kotipirtin keittiöllä työskentelee neljä henkilöä, Kiiskilän, Kinnusen ja Tialan lisäksi Tuulikki Ahonen, joka on tiistaina vapaalla.

Keittiön väen touhuja seuratessa huomaa, että jokainen tietää oman hommansa ja että henkilökemiat toimivat. Nauru helähtää keittiössä tämän tästä.

– Täällä jaetaan ilot, huolet ja surut, joita jokaisen kotona on ollut, toteaa Kiiskilä istuessaan toisten kanssa aamukahvilla.

– Joskus tuntuu, että puhun liiankin avoimesti, tuumaa Tiala.

– Kun on pieni yhteisö, on helppo sopia vaikka työvuoron muutoksista, jos joku tarvitsee vapaata tietylle päivälle, lisää Kiiskilä.

Kiiskilän mukaan joukossa ei ole tiukkapipoja, ja kaikki ovat suhteellisen suorapuheisia. Ja jos jollakin on huono päivä, se on ihan ok.

– Olisin varmaan oikeutettu sairauseläkkeeseen jalkani takia, mutta tämä on iso asia, että pystyy käydä tekemässä puolikasta työaikaa ja saa sosiaalisia kontakteja. Olin vähän toista vuotta sairauslomalla, ja jos minulla ei olisi ollut säännöllisesti kuntoutusta ja lymfahoitoa, olisin varmasti tullut mökkihöperöksi, naurahtaa osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleva Kiiskilä.

Kiiskilän polvesta on leikattu syöpäkasvain vuoden 2016 toukokuussa. Jalka ei kestä kahdeksantuntisia työpäiviä, mutta hän on kiitollinen, että kunnasta on löytynyt mahdollisuus 50-prosenttiseen työaikaan.

– Paperitöitä on lisätty. Teen tilauksia sekä työvuorolistat meille ja koulun siivoojille. Aina tarvittaessa autan keittiön puolellakin, kertoo Kiiskilä, joka on myös koulun siivoojien lähiesimies.

Kello on hieman yli kymmenen. Bryan Adams anoo juuri radiossa anteeksiantoa, Please forgive me, kun Tiala ja Kinnunen alkavat pakata Lestin koululle ja päiväkotiin meneviä ruokia laatikoihin.

Noin vartin yli kymmenen pihaan kaartaa pakettiautollaanJuha Koskela, joka on huolehtinut ruoan kuljetuksesta koululle ja päiväkotiin sekä kotiateriapalvelun asiakkaille muutaman vuoden ajan. Hän alkaa pakata autoonsa koululle meneviä ruokia.

Koskela lähtee viemään ruokia koululle, ja sillä aikaa Tiala ja Kinnunen pakkaavat valmiiksi kotiateriapalvelun annokset, joita kyseisenä päivänä lähtee matkaan vain seitsemän kappaletta. Yhteensä kotiateriapalvelun piirissä on kunnassa tällä hetkellä 13 asiakasta.

– Monet ovat tilanneet aterian vain maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin eli silloin lähtee eniten aterioita. Joillakin saattaa olla sairaalakäyntejä tai jotkut lähtevät intervallihoitoon, joten sitten he peruvat ruoan itse tai kotisairaanhoidosta perutaan, Kiiskilä toteaa ja jatkaa:

– Tilanne vaihtelee koko ajan. Tässä jossain vaiheessa asiakkaita oli 18. Mutta osan kunto heikkenee ja he tulevat tänne tehostetun palveluasumisen piiriin. Toiset taas eivät ole vielä sellaisessa kunnossa, että tarvitsisivat kotiateriapalvelua.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten hallitus päätti kokouksessaan vuoden 2017 kesäkuussa keskittää kotiaterioiden valmistuksen Tunkkarin valmistuskeittiöön Veteliin. Aiemmin lämpimät ateriat toimitettiin asiakkaille kunnasta riippuen 5–7 kertaa viikossa. Ennen Soiten päätöstä lämmitettäviä aterioita oli jo aiemmin käytetty Kannuksessa ja Vetelissä sekä osin Toholammilla.

Lestijärvellä päätettiin heti, että kunta jää keskitetyn kotiateriapalvelun ulkopuolelle, ja päätöksen taustalla olivat puhtaasti inhimilliset tekijät.

– Juhan käynnillä on monelle vanhukselle tosi iso merkitys. Se saattaa olla päivän ainoa ihmiskontakti, ja samalla Juha saattaa tehdä vanhuksen luona joitakin aputoimia, kuten pihan hiekoituksia, kertoo kunnanjohtajaEsko Ahonen.

Lestijärven kanssa samaan ratkaisuun on päädytty myös Perhossa, Kaustisella ja Kruunupyyssä.

Soite kartoitti loppuvuonna 2016 ja 2017 alkuvuoden aikana vanhusten kotiateriapalvelut. Kotiaterioihin liittyviä epäkohtia asiakkaiden näkökulmasta olivat ateriapaketin sisällön erilaisuus, suuret hintaerot ja lämpimänä kuljetetun aterian terveysriski. Talouden näkökulmasta vaakakupissa painoivat korkeat kuljetuskustannukset.

Nykyään Soiten valmiit kotiateriat pakataan ja kuljetetaan yksittäispakattuina ruoka-annoksina asiakkaille kaksi kertaa viikossa.

Istahdamme valokuvaajan kanssa Juha Koskelan kyytiin, kun hän lähtee jakelukierrokselleen. Ensimmäisen aterian Koskela käy viemässä asiakkaalle aivan Kotipirtin läheisyyteen.

Sen jälkeen auton nokkaa kääntyy kohti Yli-Lestiä.

– 12 astetta pakkasta, toteaa Koskela – pakkanen on lauhtunut aamun lukemista.

Lestijärven kunnasta pyydettiin Koskelaa huolehtimaan aterioiden kuljettamisesta muutama vuosi sitten, ja hän suostui.

– Pidetään huolta niistä, jotka apua tarvitsevat.

Aivan kylmiltään kyseiseen työhön ei voi ryhtyä, sillä se vaati hygieniapassin suorittamisen.

– Se vasta oli viheliäinen tentti! Heti kuin olisi autokoulussa ollut. En minäkään päässyt ensimmäisellä yrittämällä sitä läpi, yksi virhe tuli liikaa, puuskahtaa Koskela pilke silmässään.

Myös ateriakuljettajan auton täytyy olla kunnossa, ja yrittäjän tulee huolehtia sen puhtaudesta.

– Eihän tällä samalla autolla voi koiria kuljetella. Säännöllisesti imuroin ja pesen sen.

Koskelan sijaiseksikaan ei voi ryhtyä kuka tahansa, sillä myös tuuraajalta vaaditaan voimassa oleva hygieniapassi. Yhden tai kahden päivän sijaistamisen voi tehdä ilmankin, mutta suositeltavaa passin omistaminen olisi silloinkin.

Kun Koskela lomailee, sijaisena toimii silloin hänen Toholammilla asuva poikansa Ville-Veikko Koskela.

– Minun "lomistani" tosin 90 prosenttia on niin sanottuja työlomia eli silloin jotain muita töitä on niin paljon.

Vanhusten kotona Koskela vie aterian yleensä perille asti keittiöön ja istahtaa hetkeksi aikaa jutustelemaan.

– Kaikkien luona en voi olla joka päivä kovin pitkään, mutta yritän aina vähän vuorotella. Jos tänään istun kauemmin jonkun toisen luona, sitten huomenna teen niin jonkun toisen luona. Jos jokaisen luona alan sotajutuista keskustelemaan, niin sitten aikaa kuluu liikaa. Jos jää juttu kesken, niin seuraavana päivänä jatketaan.

– Isältäni olen kuullut paljon vanhoja asioita. Se on ihan parasta, kun alamme vanhusten kanssa muistelemaan jotain oikein pöhölöjä juttuja. Sellaisia, että oikein pitää miettiä, että tapahtuiko se ihan oikeasti näin, nauraa Koskela raikuvasti.

Lauantaisin hän vie vanhuksille lämpimän ruoan lisäksi sunnuntaille tarkoitetun aterian kylmänä, ja silloin hän huolehtii, että sunnuntain annos päätyy jääkaappiin asti. Jotkut laittavat sen kylmään itse, mutta toisilla se saattaa unohtua pöydälle.

Juha Koskela valittiin viime vuonna Lestijärven vuoden yrittäjäksi. Maatilallisen toimenkuva on laaja: koneurakoinnista ja korjaustöistä auraukseen, liukkauden torjuntaan ja kotipalvelun ruokien kuljettamiseen. Imupainevaunulla hän käy tyhjentämässä mökkiläisten sakokaivot.

– Vapaa-aikana lenkkeilen koirien kanssa, pyöräilen ja käyn uimassa lähes joka sunnuntai Kannuksen uimahallissa, kertoo Koskela, jonka neljästä lapsesta yksi asuu vielä kotona.

– Niin ja sittenhän on vielä nuo pajahommat eli ns. miesten työt. Pajassa huolletaan, hitsataan ja niin edelleen. Joskus jotain pientä ja toisinaan vähän isompaa. Joihinkin menee rahaakin joskus vähän enemmän.

– Kyllä minä olen miettinyt, että pitäisikö sitä ajatella jo itseäkin, ja jättää jotain pois. Alkaa olla jo vähän kaikenlaisia kolotuksiakin, heittää Koskela.

Yli-Lestillä Koskela ajaa suoraan Yli-Lestin entiselle koululle, jossa tällä hetkellä sijaitsee evakossa kunnan päiväkoti. Koskela jättää lasten ruoat päiväkodille ja jatkaa vanhusten annosten jakelua.

Yksi kotiateriapalvelun asiakkaista on Yli-Lestillä asuva Lestijärven entinen kunnansihteeriMaija Liimatainen, jolle Koskela on kuljettanut ateriat kotiin noin parin vuoden ajan.

Koskela istahtaa tuttavallisesti Liimataisen viereen pirttikaluston ääreen jutustelemaan. Liimatainen on palveluun erittäin tyytyväinen.

– Tämä riittää minulle oikein hyvin, enkä sitten muuta ruokaa päivän aikana laitakaan, mitä nyt leipää ja jotain sellaista syön.

– Vähälläpä sinä tulet toimeen, heittää väliin Koskela.

– Ja se on kiva, kun tältä mieheltä saa muutakin apua jos tarvitsee silloin, kun vävy tuosta naapurista on reissussa. Hän (Koskela) kävi pudottamassa lumet tuosta ulkorakennuksen katolta.

– Tyttö ja vävy minua muuten yleensä auttelevat. Kun ei minulla ole autoa eikä edes polkupyörää. Kävellenkään en viitsi kauppaan lähteä.

Liimatainen jäi eläkkeelle kunnansihteerin tehtävistä vuonna 1995.

– Kyllä aika menee äkkiä, tuumaa Koskela.

– Kyllä. Ja mitään en osaisi tehdä, jos nyt menisin kunnantalolle. Nyt on kaikki työt tietokoneilla. Silloin kun minä olin vielä töissä, kaikki tehtiin paperilla, lisää Liimatainen.

Palvelun lisäksi Liimatainen on ollut tyytyväinen ruoan laatuun.

– Minulla ei ole mitään lempiruokaa, vaan minä pidän ihan kaikesta, hän toteaa avatessaan rasioita, joista paljastuu perunamuussia, kaalikääryleitä, kasviksia ja salaattia.

– Ja katsokaapa, täällä on joka päivä jälkiruokaakin! mainitsee Liimatainen tyytyväisenä, kun viimeisestä rasiasta paljastuu sekahedelmäkiisseliä.

Maija Liimataista harmittaa, että kotiateriapalvelua käytetään Lestijärvellä niin vähän.

– Sitä samaa minäkin olen miettinyt ja pelottaa vähän, että miten sen käy jatkossa, Koskela toteaa.

Koskela myöntää, että joskus lauantaisin saattaa pikkaisen kirpaista lähteä ateriakierrokselle, kun toiset jäävät kotiin. Mutta ajatukset unohtuvat työn tuoksinassa.

– Tämä on se homma, josta viimeisenä luopuisin. Noita ryskähommia voisi jo jättää, miettii Koskela viitaten konetöihin.

– Kyllähän minä ajelisin aterioita viemässä vaikka järven toiselle puolelle. Tämä on mukavaa hommaa.

Sanomme Maija Liimataiselle näkemiin ja hyppäämme taas Koskelan pakettiautoon. Seuraava asiakas odottaa.

Juha Koskela jättää toimittajan ja kuvaajan Kotipirtin pihalle kesken leppoisan ja mukavan jakelukierroksen, jonka aikana olemme ehtineet rupatella muun muassa teiden kunnosta, lomareissuista, ihanteellisesta lämpötilasta ja kodin ihanuudesta.

Koskela lähtee viemään vielä yhtä ateriaa Syrin kylälle.

– Hei vaan ja hyvää kevättä, hän huikkaa.

• Paikallisuutiset

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä