Paikallisuutiset

"Jos olisin herkkänahkainen, voisin haastaa jonkun kunnianloukkauksesta oikeuteen joka viikko", sanoo Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reino Herlevi – Sikailu somessa ei sovi kuntapäättäjille

Sosiaalinen media on tuonut kuntapolitiikkaa lähemmäs kansalaisia, harvassa kunnassa on kuitenkaan keskusteltu some-etiketistä

Kauas on tultu niistä ajoista, kun debatit kuntapolitiikasta käytiin torilla. Nykyajan tori on some, ja aktiivisuus kuntapoliittisessa keskustelussa koetaan siellä jopa velvollisuudeksi.

Kunnallisalan kehittämissäätiön mediakyselyn mukaan puolet (54 %) keskipohjanmaalaisista kuntapäättäjistä käytti somea tehtäviensä hoitamiseen vuonna 2016. Ylivertaisesti suosituin väline viestinnässä on Facebook.

Suurimmassa osassa kunnista someviestintä on kuitenkin koordinoimatonta: Kuntaliiton kyselystä selviää, että alle 30% kunnista on some-strategiaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Some-etiketistä olisi syytä keskustella valtuustoissa, sanoo johtava konsulttiAnni Antila FCG konsultoinnista. Hän on ohjeistanut kuntien luottamushenkilöitä valtuustotyöskentelyssä ympäri Suomen, ja ollut mukana laatimassa myös Kokkolan kupunginhallituksen pelisääntöjä.

– Keskustelu olisi hyvä käydä jo ennen kuin moska on tuulettimessa. Esimerkiksi Juvalla on ollut pitkään valtuuston huoneentaulu, jossa todetaan ettei keskinäistä likapyykkiä pestä somessa, vaan naamatusten.

Somen hyvä puoli on parempi vuorovaikutus kuntalaisten ja päättäjien kesken, Antila sanoo.

– Valtuutetut voivat esimerkiksi kansankielistää välillä hyvinkin puisevaa virkakieltä. Samalla he toimivat käyntikorttina kaupunkiin. Jokaisen tulisi pitää mielessä, että jo kuntalaki edellyttää arvokasta käytöstä kaupungin hyväksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tietyistä periaatteista on helppo sopia: Salassa pidettäviä asioita ei esimerkiksi pidä käsitellä somessa.

– Luottamukselliset asiat pysyy luottamuksellisina somessakin. Näitä myös aina välillä sattuu, että joku lähtee puhumaan "kunnan suulla", mikä herättää aina ihmetystä kuntalaisissakin.

Parhaimmillaan valtuutettujen toiminta somessa voi olla Antilan mukaan sitä, että oiotaan vääriä "mutu"-tietoja, taistellaan "fake newsia" vastaan ja lisätään kiinnostusta kunta-asioihin.

– Faktoja voi tuoda esiin, kunhan varmistaa että ne todella ovat faktoja, Antila sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuntaliiton viestinnän erityisasiantuntijaJari Seppälä sanoo, että luottamushenkilön toiminta on lopulta omissa käsissä.

– Valtuutetut tekevät omat ratkaisunsa viestinnän suhteen, mutta somessa pitää kuitenkin tuoda selvästi esiin, että tämä on oma mielipiteeni – ei esimerkiksi kaupungin tai valtuuston näkemys.

Somessa viestinnän hienovaraisuus usein unohtuu. Asialliseen keskusteluun tulisi pystyä siinä missä kuntatalon käytävilläkin.

– Yksi hyvä keino päättäjille olisi luoda erillinen päätöksentekotili. Virkatililäkin seuraavan pitää kuitenkin muistaa se, että luottamushenkilö on aina poliitikko ja tietyn puolueen edustaja – ei siis kunnan virallinen viestijä, Seppälä sanoo.

Kokkolan kaupunginhallituksen edellinen puheenjohtajaVeikko Laitila (kesk.) käyttää kunta-asioiden viestintään erillistä some-tiliä, mutta nykyinen puheenjohtajaReino Herlevi (kesk.) ei näe sitä tarpeelliseksi.

– Musta tuntuisi kiusalliselta julkaista poliitikko-tilin alla, koska en osaa olla toisenlainen. Kaupungin puolelta oon saanut palautettakin siitä, että saatan julkaista lomareissulta kuvan, jossa etualalla on kaljalasi. Mutta se on mun elämää, pyrin olemaan somessa mahollisimman arkinen.

Herlevin somekommentointi ajankohtaisista aiheista on herättänyt närkästystä viimeksi viikko sitten, kun kivihiililausuntoja ruodittiin Keskipohjanmaan mielipidepalstalla.

– Provosointi kuuluu tyyliini, mutta hirmu varovainen olen siinä. Olen vähän sadisti ja nautin, kun keskustelu lähtee elämään omaa elämäänsä, Herlevi sanoo.

Herlevin mielestä paras keino pitää keskustelu asiallisena on, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin.

– En syyttele ketään nimeltä. Jos olisin herkkänahkainen, voisin itse haastaa ihmisiä kunnianloukkauksesta oikeuteen. Mutta silloin pitäisi varmaan haastaa joku joka viikko. Puskaradio-sivustoilla toivoisi, että ylläpitäjät puuttuisivat keskusteluun moderoimalla, jos lähdetään keulimaan.

Herlevi noudattaa omaa periaatettaan: jos otat, et aja, etkä myöskään someta.

– Sitä suosittelen muillekin. Ja sekin on hyvä viisaus, että jos on kauhean suutuksissa, ei kannata kirjoittaa mitään. Pahimpia somessa on nämä 50-rajan ylittäneet, varsinkin me miehet.

Moni kokkolalainen valtuutettu vahvistaa, että epäasialliseen luottamushenkilöiden viestintään törmää somessa usein.

Sakari Ruisahon (sd.) mukaan se ilmenee tahallisena asioiden vääristelynä, jopa valeuutisina.

– Myös henkilöön kohdistuvat heitot ovat lisääntyneet. Se ilmenee dissaamisena ja naurunalaiseksi saattamisyrityksinä. Lukisin myös joidenkin ryhmien ekstreemien mielipiteiden julkituontia ja kärjistämistä osana mediakiusaamista. Esimerkiksi täällä Kokkolassa paikallinen kunnallispoliitikko ajaa kiristyksiä aborttilainsäädäntöön ja kärjistää usein asioita tyyliin: "vasemmisto haluaisi tappaa sikiöitä."

MyösRaimo Hiltunen (kesk.),Janne Jukkola (kok.) jaSeppo Tastula (vas.) ovat törmänneet epäasialliseen viestintään luottamushenkilöiden taholta.

Kokkolan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Tiina Isotalus (sd.) kertoo, että kaupunginhallituksen laatimista pelisäännöistä on ollut työskentelyssä hyötyä, mutta toisaalta niitä voidaan käyttää myös vallankäytön välineenä ja pelotteena.

– Esimerkiksi Kokkola Priden yhteydessä somekäyttäytymisestäni keskusteltiin useamman kerran. Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on suuri valta siinä, milloin pelisäännöistä puhutaan ja missä tilanteissa niitä sovelletaan. Tällöin on mahdollista myös se, että puheenjohtaja on itse pelisääntöjen yläpuolella.

Korjattu 12.3 klo 07:06: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että Reino Herlevi olisi Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hän on kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä