Paikallisuutiset

Bakteerikammo aiheuttaa pakkoajatuksia ja pakkotoimintoja, jotka voivat pahimmillaan jopa ohjata elämää

Bakteeripelko on yksi pakko-oireisen häiriön ilmenemismuoto. Se saa aikaiseksi pakkoajatuksia ja niitä seuraavia pakkotoimintoja, jotka voivat pahimmillaan jopa ohjata elämää.

Psykiatrian erikoislääkäri ja dosenttiSami Leppämäki Mehiläisestä kertoo, että jokaisella ihmisellä saattaa tietyissä tilanteissa ilmetä pakkoajatuksia, mutta pakko-oireisesta häiriöstä, eli OCD:stä, puhutaan silloin, kun oireet ovat vakava-asteisia.

– Useimmilla saattaa herätä pakkoajatuksia esimerkiksi teatteriin mentäessä. Puhelin on asetettu äänettömään tilaan, mutta silti on vielä kertaalleen tarkistettava, että onhan se varmasti äänettömällä.

– Lapsilla saattaa myös esiintyä maagista ajattelua esimerkiksi siitä, että kadulla ei saa astua reunakivetyksen päälle, tai muuten jotain tiettyä tapahtuu. Nämä ovat pakkoajatusten normaaleja ilmenemismuotoja, ja mekanismi on sama kuin pakko-oireisessa häiriössä, mutta pakko-oireisessa häiriössä pakkoajatukset ovat jäykempiä.

Leppämäki kertoo, että pakko-oireinen häiriö voidaan jakaa kahteen toisistaan eroavaan tyyppiin. Ensimmäinen on varhain alkava OCD, joka voi alkaa jo ala-asteikäisillä. Aikuisiän OCD alkaa yleensä noin 20-25 vuoden iässä. Laukaisevana tekijänä aikuisiän OCD:lle voi olla esimerkiksi kuormittava tai stressaava elämäntilanne. Myös geneettisellä alttiudella on oma roolinsa, ja niinpä pakko-oireinen häiriö saattaa myös periytyä.

– OCD:n puhkeamiseen ja sen vaikeusasteeseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristön vaikutus. Pakko-oireinen häiriö nostaa usein päätään stressaavassa elämäntilanteessa, sillä pakkotoiminnot toimivat usein keinona hallita kokemaansa stressiä. Stressaava elämäntilanne voi aiheuttaa monen muunkin sairauden, kuten esimerkiksi masennuksen tai psoriasiksen, puhkeamisen, Leppämäki toteaa.

Leppämäki kertoo, että bakteeripelosta kärsivien oireet huomataan usein aivan ensimmäiseksi ihotautipoliklinikalla. Yleistä on, että bakteeripelkoiset hakeutuvat poliklinikalle liiallisen pesemisen aiheuttaman ihon kuivuuden ja infektioiden vuoksi. Rituaalimaiset pesut kuuluvatkin usein bakteerikammoisen keinoihin päästä eroon ahdistuksen tunteesta.

– Bakteerikammoinenhan pelkää bakteereja. Looginen keino päästä eroon bakteereista ja niiden aiheuttamasta ahdistuksen tunteesta on käsien ja kehon peseminen, joka usein menee liiallisuuksiin. Oireista kärsivillä on usein omat rutiininsa esimerkiksi käsien pesemisessä – sormet tulee vaikkapa pestä tietyssä järjestyksessä. Jos rutiini ei suoriudukaan tavanomaisella tavalla, on käsien pesu aloitettava alusta. Tämän vuoksi jotkut saattavat pestä käsiään yhteen menoon jopa tuntien ajan.

Bakteerikammosta kärsivä saattaa tuntea itsensä likaiseksi esimerkiksi katsoessaan jotain tiettyä väriä tai kohdatessaan jonkin tietynlaisen ihmisen, vaikka fyysistä kontaktia ei olisi ollutkaan. Toisilla ahdistuksen tunteen aiheuttaa fyysinen kosketus esimerkiksi ovenkahvaan. Käsien ja kehon pesemisen tavoitteena on päästä eroon siitä ahdistuksen tunteesta, jonka oletettu kontaminaatio (saastuminen, bakteerien tarttuminen) on saanut aikaan.

– Osalla potilaista on jokin konkreettinen pelko, esimerkiksi pelko siitä, että sairastuu vaikkapa oksennustautiin koskettuaan ostoskärryyn. Näitä oireita voidaan helpommin hoitaa terapian kautta, sillä katastrofiajatus on konkreettinen. Osalla potilaista pelko taas kohdistuu pelkästään siihen ahdistuksen tunteeseen. Ahdistuksen tunne helpottuu lyhytaikaisesti, kun ne omat pesurutiinit on suoritettu, Leppämäki toteaa.

Rutiinien suorittaminen ruokkii kuitenkin Leppämäen mukaan pakko-oireista häiriötä, jolloin oireet pysyvät yllä ja saattavat jopa pahentua. Joskus OCD:sta kärsivän perhe saattaa lähteä mukaan rutiineihin, jolloin he lisäävät oman linkkinsä noidankehään.

– Perhe saattaa lähteä myötäilemään oireista kärsivän rutiineja säilyttääkseen perherauhan. Tämä tekee lopulta kuitenkin hallaa, sillä pakko-oireinen häiriö saattaa jopa pahentua, Leppämäki toteaa.

OCD saattaa pahimmillaan ohjata koko elämää. Leppämäki kertoo, että se saattaa vaikuttaa jopa ammatinvalintaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Oireista kärsivät saattavat esimerkiksi jättää menemättä sellaisiin tilanteisiin ja paikkoihin, joiden tiedetään olevan hankalia tai joissa ei ole mahdollisuutta peseytymiseen.

– Joissakin perheissä bakteerikammoon liittyvät pakkoajatukset saattavat rajata elämistä siten, että vieraita ei juurikaan kutsuta eivätkä lapsetkaan esimerkiksi saa tuoda kavereita kotiin. Ne ovat erittäin ikäviä tilanteita, sillä ne vaikuttavat kielteisesti lasten sosiaalisiin suhteisiin, Leppämäki toteaa.

Pakko-oireinen häiriö saattaa aaltoilla elämän eri vaiheissa. Leppämäki kertoo, että oireet saattavat elämänvaiheita mukaillen lievittyä, pahentua tai pysyä ennallaan. Parhaiten oireisiin saa apua, kun ne tunnistetaan ajoissa.

– Psykoterapialla ja varsinkin altistumisterapialla saadaan usein hyviä tuloksia aikaiseksi. Sen saatavuus on kuitenkin valitettavan huonoa. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että oireita ei tunnisteta pakko-oireyhtymään kuuluviksi, jolloin apua on hankala hakea.

– Monen kohdalla pakkoajatukset ja pakkotoiminnot ovat jo niin syvällä minuudessa, että niitä ei enää itse edes koe poikkeavaksi, Leppämäki jatkaa.

Pakko-oireisesta häiriöstä puhutaan vielä tänäkin päivänä hyvin vähän, sillä sitä varjostaa Leppämäen mukaan tietynlainen häpeä. Potilaat eivät useinkaan hakeudu avun piiriin OCD:n takia, vaan esimerkiksi siitä aiheutuvan masennuksen vuoksi, joka on tänä päivänä jollakin tavalla hyväksyttävämpi sairaus.

– Monet julkisuuden henkilöt ovat puhuneet omasta masennuksestaan viime vuosina, joten sen ympärillä ei ole enää tänä päivänä samanlaista häpeän varjoa. OCD:sta puhutaan edelleen liian vähän, jolloin esimerkiksi vertaistuen saaminen on hankalaa, Leppämäki toteaa.