Paikallisuutiset

Kolme naista korjaa ja rakentaa huonekaluja Elsa Möbelin verstaassa Kruunupyyssä – "Olisikohan kenelläkään miehellä edes sinniä tehdä tätä työtä niin kuin me teemme"

Mäen rinteessä paistattelee kevätauringossa kookas verstasrakennus, jonka seinää koristaa koukeroinen teksti Elsa Möbel. Menneinä vuosikymmeninä siinä työskenteli kaksi puuseppäveljestä, nyt vähintään kolme huonekalujen korjaamisen ja rakentamisen taitavaa naista.

Elsa Möbelin perusti kymmenen vuotta sitten kokkolalainen Evalis Sundkvist, joka juuri oli valmistunut hienopuusepäksi Noviasta.

– Aloitin yrityksen nahkatehtaan entisessä kiinteistössä Kruunupyyn keskustassa. En silloin vielä ihan arvannut, millaiseksi tulevaisuus muodostuisi. Mutta rohkea olin!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rohkeus on kannattanut. Huonekalujen kunnostamiselle tai mittojen mukaan rakentamiselle on ollut tarvetta. Töitä on riittänyt, ja yritys kasvanut. Heinäkuussa nykyisen verstaan pihapiirissä Hopsalassa juhlitaan kymmenvuotista taivalta.

Se, että olemme naisia, on meille tärkeä voimavara. Birgitta Mutka-Pokela

Elsa-mööpelien parissa jo seitsemän vuoden ajan työskennellytBirgitta Mutka-Pokela ei ole katunut alanvaihtoa sairaanhoitajasta huonekalupuusepäksi. Hän valmistui puualan artesaaniksi vuonna 2010 ja tuli yritykseen ensin harjoittelijaksi.

– Se, että olemme naisia, on meille tärkeä voimavara. Ihmiset luottavat siihen, että osaamme ja olemme taitavia. Olisikohan kenelläkään miehellä edes sinniä tehdä tätä työtä niin kuin me teemme, Mutka-Pokela sanoo joskus miettivänsä.

Vanhat huonekalut voivat olla uskomattoman painavia, mutta naisvoimin nekin siirtyvät.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Joskus meitä on kolme, neljäkin naista yhdessä kantamassa kalustetta kerrostalon yläkertaan, hentoinenEvalis Sundkvist kertoo.

Kolmantena työntekijänä on Riikka Siermala, joka ajaa 70 kilometrin työmatkaa Himangan Torvenkylältä. Noin vuoden päivät yrityksessä on työskennellyt myösEeva Björkbacka, joka sai vuosi sitten Kokkolan ammattiopistosta valmistuessaan Kulturfondenin stipendin ammattitaidon syventämiseen. Hän sanoo ajan verstaalla opettaneen paljon uutta. Monenmoista on saanut tehdä.

– Aika on mennyt talteen.

– Parempia työntekijöitä saa etsiä, Sundkvist sanoo joukostaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mutta vaikka työtä paiskitaan täysillä, Elsa Möbel ei naisten mukaan ole pelkkä työpaikka.

– Olemme myös ystäviä. Jaetaan kaikki asiat, ilot ja surutkin. Saamme iloa yhdessä tekemisestä, voidaan sparrata ja auttaa toisiamme. Toisten tekemä “laaduntarkkailu” on myös hyödyllistä.

Alalla on parhaillaan sesonkiaika, kun ihmiset kaunistavat kotejaan valmistujaisjuhlia varten.

– Yleensäkin keväisin, kun aurinko alkaa maaliskuussa paistaa, asiakkaiden yhteydenottoja alkaa tulla, Sundkvist kertoo.

Huonekalujen parissa työskenteleminen on huolellisuutta ja aikaa vaativaa, mutta aika on käytettävä tarkkaan hyväksi, sillä kuun lopulla on palkanmaksun aika, ja rahat siihen on saatava työllä kokoon.

Noin puolet asiakkaiden tilauksista on vanhojen huonekalujen kunnostamista ja verhoilua, puolet puupuolen töitä. Verstaan lattialla komeilee parhaillaan kaunis, selkänojaltaan kaareva, kenties maalaisrokokootyylinen sohva, josta verhoilut ja maalit on poistettu. Mitä sille tehdään – verhoillaanko ehkä, vai jätetäänkö selkänoja puiseksi – on vielä mietinnässä.

– Tämä tuotiin meille myyntiin, ja se on nyt myyty. Kävi niin mukavasti, että se pääsi alkuperäiseen kotiinsa, Evalis Sundkvist kertoo.

Joskus verstaan ovelle vain ilmaantuu vanha nojatuoli tai lipasto.

– Ihmiset myös lahjoittavat meille vanhoja kalusteita, koska tietävät, että ne saavat meillä hyvän käsittelyn ja kauttamme hyvän kodin.

– Myös aivan uutta tehdään. Äskettäin täältä lähti mittatilaustyönä tehty ruokapöytä.

Markkinoinnissa hyviksi kanaviksi ovat Evalis Sundkvistin mukaan osoittautuneet puskaradio ja some, josta uutisia ja tietoja Elsa Möbelistä voi seurata.

Enemmän kuin talonpoikaisantiikkia ja muita tosivanhoja huonekaluja kunnostettaviksi tuodaan tätä nykyä 60-luvun tyylisiä retrokalusteita. Ne entisöidään nuoruudenpäiviensä kuosiin siistimällä, liimaamalla ja verhoilemalla. Paljon vaivaa nähdään asiakkaiden toiveiden toteuttamiseksi: joskus esimerkiksi tietyn sävyistä nahkaa tuolinpäällisen paikkaamiseen etsitään ympäri maailmaa.

Vaaleiden värien suosio sisustuksessa on hiipumassa. Nyt halutaan tummaa puuta ja värikkäitä, rohkean kuviollisia verhoilukankaita. Mutta usein rakas huonekalu halutaan juuri samanlaiseksi kuin se on ollutkin, vain ryhdistettynä ja raikastettuna.

Vaikka korjaaminen ei välttämättä tule juuri halvemmaksi kuin uuden hankkiminen, siinä on naisten mukaan kuitenkin järkeä.

– On ekologisempaa kunnostaa vanhaa kuin heittää pois ja ostaa uutta tilalle. Me pidämme tärkeinä ekologisuutta, kierrätystä ja materiaalien tarkkaa käyttöä. Esimerkiksi verhoilukankaan lopuista ommellaan tyynyjä ja ylijäämälauta käytetään vaikkapa leikkuulaudoiksi, jotka käsitellään unikkoöljyllä.

Verstaan ullakolla on viehättävä Elsa Shop, jossa myydään Elsa Möbelin tuotteita sekä “aarteita”, vanhoja tavaroita joita on löytynyt aitoista ja vinteiltä tai tullut vastaan esimerkiksi kuolinpesiä tyhjennettäessä. Kun pihalla tai yläkerrassa joskus järjestetään pop up -kahviloita, kiertelee shopissa paljon asiakkaita.

Evalis Sundkvist toteaa, että hänellä on ollut myötätuulta ja onneakin matkassa kehittäessään yritystä siitä, mistä aloitti pienellä budjetilla. Kun hän miehensä kanssa pari vuotta sitten osti tilan, jolla verstas sijaitsee, hän sai verstaan mukana joukon tärkeitä koneita. Lisää löytyy tilalla sijaitsevasta omakotitalosta, veljesten entisestä kodista. Siellä sijaitsee nyt verhoomo, missä käytössä ovat muun muassa lukkotikkikone ja saumuri, ennen Rukan tehtaalla palvelleet.

– Vanhat koneet ovat luotettavampia kuin uudet, Birgitta Mutka-Pokela sanoo.

Talon huoneet ovat raikkaita ja viehättäviä, ja niitä Evalis Sundkvist aikookin lähitulevaisuudessa käyttää matkailijoiden majoittamiseen.

Joitakin asiakkaita voi jännittää, että he joutuvat puhumaan ruotsia kääntyessään Kruunupyyssä sijaitsevan yrityksen puoleen. Näin ei käy, vaan he pääsevät asioimaan suomeksi kaksikielisten puuseppien kanssa. Yrityksen nimelläkin on suomenkieliset juuret.

– Fammuni äiti Vetelissä oli nimeltään Elsa. Elsa on hyvä nimi siksikin, että se viittaa myös naisellisuuteen ja perinteeseen, Evalis Sundqvist sanoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä