Paikallisuutiset

Pietarsaareen vastikään Etelä-Afrikasta muuttanut Petri Vainio on viettänyt elämästään 26 vuotta ulkomailla purjehtien ja veneitä rakentaen – Nyt ankkuri on laskettu lopullisesti Pohjanmaalle.

Etelä-Afrikasta Pietarsaareen vain kuusi viikkoa sitten muuttanutPetri Vainio on 26 ulkomailla viettämänsä vuoden aikana purjehtinut ja rakentanut purjeveneitä ympäri maailmaa.

– Yhteenvetona omasta elämästäni voin todeta, että olen elänyt sen täysillä ja omalla tavallani. Yksikään päivä ei ole mennyt hukkaan, Vainio pelkistää.

Uudessa Seelannissa, Afrikassa, Ruotsissa, Dubaissa ja Australiassa asunut helsinkiläissyntyinen Vainio pakkasi laukkunsa jo parikymppisenä ja suuntasi yksin maailmalle toteuttamaan suurinta haavettaan -purjehtimista ja veneen rakentamista.

– Olen lapsesta asti rakastanut purjehtimista ja merta. Minulle ei riittänyt. että pääsen purjehtimaan kesäisin merelle. Halusin purjehtia 365 päivää vuodessa.

Uskon siihen, että se ei pelaa, joka pelkää. Jos mahdollisuus tulee, siihen pitää tarttua.

Intohimoinen purjehtija ja veneenrakentaja halusi oppia myös rakentamaan kaikki mahdolliset maailmalla olevat isot kilpapurjevenemallit.

– Tänä päivänä voin sanoa, että olen toteuttanut haaveeni. Kaikki ne isot kilpapurjeveneet, joiden rakentamisesta nuoruudessani haaveilin, olen rakentanut jo vähintäänkin pariin otteeseen, hän sanoo.

Neljännesvuosisadan aikana Vainio on rakentanut purjeveneitä, toiminut vastaavana veneenrakentajana, veneenrakennuksen konsulttina sekä purjehtinut kilpaa ammatikseen.

Minulle ei riittänyt. että pääsen purjehtimaan kesäisin merelle. Halusin purjehtia 365 päivää vuodessa.

Kilpapurjehduksessa Vainio on voittanut kaksi kertaa Round Gotland Race -kilpailun, Fastnet Racen sekä viisi kertaa Suomen mestaruuden.

– Voi kuulostaa ehkä ruusuiseltakin tarinalta, mutta ilmaiseksi mikään ei ole tullut. Olen omin neuvoin lähtenyt maailmalle mainetta keräämään, ja sen kerääminen on vaatinut valtavasti työtä ja asiaan omistautumista.

Purjeveneet ja purjehtiminen ovat tulleet tutuiksi jo pikkupoikana. Purjehtija- ja veneenrakentajaisänsä jalanjälkiä seurannut Vainio muistaa istuneensa purjeveneen kyydissä jo viisivuotiaana.

– Jo lapsena tunsin, että purjehtiminen ja veneiden rakentaminen tulee olemaan minun juttuni.

Vainio kertoo olleensa lapsenakin vilkas, toimelias, rohkea ja seikkailunhaluinen.

– Isäni kävi muinoin eräässä veneseurassa, jossa olevat ihmiset antoivat minulle ja identtiselle kaksoisveljelleni lempinet Tihu ja Tuho. Yhdessä olimmekin sitten täystuho, hän nauraa.

Ennen purjehdusuransa alkua Vainio kävi nuoruudessaan veljensä kanssa matkustamassa muutamaan otteeseen myös muualla Euroopassa.

– Sanoin Ranskassa eräällä isolla juna-asemalla veljelleni, että valitaan ensimmäinen hienonnäköinen juna ja hypätään sen kyytiin. Myöhemmin meille selvisi, minne olemme menossa. Olen siis aina ollut melko seikkailunhaluinen ja halunnut kokeilla omia rajojani.

Ensimmäiset oppinsa veneiden rakentamisesta innokas purjehtija sai isänsä veistämössä. Myöhemmin hän opiskeli puusepäksi, ja sen jälkeen vielä veneenrakentajaksi.

– Armeijan jälkeen pääsin ensimmäisen kerran mukaan suomalaisen kilpaveneen miehistöön, joka purjehti paljon myös ulkomailla. Joka ikinen kerta purjehduskauden päätyttyä minua harmitti, kun Suomenlahden jäätyessä veneet jouduttiin nostamaan ylös merestä.

Kun vuonna 1993 ruotsalainen veneyritys kysyi Vainiota Ruotsiin rakentamaan IRC Maxi 80-jalkaista kilpavenettä, pakkasi parikymppinen nuori epäröimättä laukkunsa.

­– Se oli kymmenessä minuutissa tehty päätös. Seuraavana päivänä olin jo matkalla Ruotsiin.

Vainio sanoo, että 26 vuoden aikana tehdyt päätökset lähteä rakentamaan veneitä itselle tuntemattomiin maihin ovat aina tapahtuneet hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen.

– Uskon siihen, että se ei pelaa, joka pelkää. Jos mahdollisuus tulee, siihen pitää tarttua. Ja sen tietää, kun se tulee. Uutta samanlaista mahdollisuutta ei välttämättä enää koskaan tule.

Kun kilpapurjevene saatiin Ruotsissa valmiiksi, Vainiota pyydettiin mukaan kilpaveneen miehistöön.

– Se oli ensimmäinen kokemukseni kansainvälisestä miehistöstä. Meitä oli veneessä useita eri kansallisuuksia, ja minä olin miehistössä ainut suomalainen.

Kilpaveneellä kilpailtiin ympäri Eurooppaa ja tehtiin myös erilaisia sponsoriajeluita asiakkaille.

– Kolmen vuoden ajan sillä poppoolla pyörimme satamasta satamaan ja hotellista hotelliin. Kutsun niitä aikoja hulluiksi vuosiksi, sillä kovan työn lomassa tuli myös juhlittua melko paljon. Se oli omalla tavallaan hienoa aikaa nuoruudessani, mutta siihenkin kyllästyi.

Neljän vuoden kilpapurjehtimisen aikana mieleenpainuvin hetki Vainiolle oli rakentamallaan kilpaveneellä Englannissa voitettu Fastnet Race -kilpailu, jossa he saapuivat 24 tuntia muita purjeveneitä aiemmin maaliin.

– Kilpailuun oli osallistunut useita satoja purjeveneitä. Suorituksellamme voitimme kaikki mahdolliset pokaalit, joita kilpailussa vain oli mahdollista voittaa. Se oli hieno hetki, Vainio muistelee hymyillen.

Neljän vuoden ammattipurjehtimisen jälkeen Vainio kaipasi takaisin veneiden rakentamisen pariin.

– Olin Tukholmassa tapaamassa ystäviäni, kun pohdin, mihin lähtisin tällä kertaa veneitä rakentamaan. Löysin sattumoisin muinoin eräältä sardinialaiselta veneenrakentajalta saamani käyntikortin, ja soitin hänelle. Seuraavana päivänä olinkin jo lentokoneessa matkalla Etelä-Afrikkaa.

Eteläafrikkalaisessa Kapkaupungissa Vainio rakensi purjeveneitä kesäaikana neljän vuoden ajan. Osan vuodesta Vainio asui myös Etelä-Suomessa, jossa hän rakensi veneitä ja toimi konsulttina useille eri veneenrakentajille.

– Kun eteläisellä pallonpuoliskolla on kesä, täällä on talvi. Pääsin siis Afrikkaan joka vuosi talvea pakoon, joka sopi minulle aivan täydellisesti, hän naurahtaa.

Kapkaupunki on jäänyt Vainion mieleen erityisesti sen upean luonnon ja maisemien vuoksi.

– Itse kaupungista kun lähtee ajamaan vuoristoa kohti, niin maisemat ovat henkeäsalpaavat. Etelä-Afrikassa olen nähnyt myös monenlaisia eläimiä, kuten valaita ja pingviinejä.

Useamman kerran Kapkaupungin rannikkomeressä katamaraanilla ajaessaan Vainio kertoo jopa lähestulkoon ajaneensa valaiden päältä. Valaiden lisäksi merellä purjehtiessaan tuttu näky ovat olleet myös erilaiset haikalat, kuten valkohait.

– Täytyy sanoa, että niiden näkeminen on ollut kyllä melkoinen elämys.

Eläimistä myös delfiinit ovat olleet usein merellä purjehtijoiden seurana.

– Ne seuraavat purjeveneitä, koska niissä ei kuulu moottorin ääntä. Jostain syystä ne nauttivat erityisesti veneen keulan kanssa leikkimisestä. Siinä ne pomppivat ja pyörivät veneen ympärillä.

Erään kerran Välimerellä purjehtiessaan Vainio muistaa, kun heidän ympärillään ui 50 delfiinin parvi.

– Ilma oli silloin aivan tyyni, joten me laskimme purjeet alas, ja hyppäsimme veteen uimaan delfiinien kanssa, hän muistelee hymyillen.

Kun Vainio lopetti veneiden rakentamisen Etelä-Afrikassa, hän palasi kesän ajaksi takaisin Suomeen. Sen jälkeen hän ajoi Ruotsiin, ja sieltä Skotlantiin tapaamaan ystäviään.

Oli jälleen tullut aika pohtia, minne matka jatkuu seuraavaksi.

– Skotlannissa ollessani löysin internetistä erään Etelä-Englannissa olevan veneenrakennusfirman, ja kysyin heiltä, olisiko heillä käyttöä suomalaiselle viikinkivenerakentajalle. Kun vastaus oli myöntävä, hyppäsin saman tien autooni ja ajoin Englannin läpi Derby-kaupunkiin.

Englannissa asuessaan Vainio rakensi kolmen vuoden aikana kolme isoa kilpavenettä: English Americas Cupin, Volvo 60 ja 120-jalkaisen Racing Catamaran.

Ollessaan työmatkalla Uudessa Seelannissa, paikallisen veneenrakennus-yrityksen omistaja pyysi Vainiota töihin yritykseensä Uuteen Seelantiin.

– Edelleen ajoittain kadun sitä, että lähdin pois Uudesta Seelannista. Elämäntyyli siellä oli mukavan rentoa, ja asunnostani oli vain viiden minuutin kävelymatka Tyyneen Valtamereen. Joka keskiviikko kävimme myös kalakaverini kanssa merellä kalassa päivän päätteeksi, ja aina tuli sanko kaupalla kalaa, hän hymyilee.

Uuden-Seelannin Vainio jätti taakseen, kun hän sai kutsun mennä australialaiseen veneyritykseen rakentamaan IRC Maxi 90-jalkaista kilpapurjevenettä.

– Australiassa Sydney-kaupungissa ennätin asumaan puolitoista vuotta. Sitten tuli kutsu lähteä jälleen Kapkaupunkiin rakentamaan Americas Cup -kilpavenettä.

Vainio sanoo, että usein purjeveneitä rakentaessaan, hän on saanut myös viedä valmiin veneen purjehtien sen tulevalle omistajalle.

– Se on yksi hieno osa veneenrakentajan työtä, kun valmiin veneen pääsee luovuttamaan itse sen tulevalle omistajalle. Merellä purjehtiessa veneenrakentaja näkee, että vene varmasti toimii kuten pitääkin ja hommat on hoidettu kaikin puolin kunnolla, hän sanoo.

Eräällä kerralla Vainion viedessä purjevenettä Ranskasta Espanjaan hän kohtasi yhden uransa isoimmista ja vaarallisimmista myrskyistä.

Neljä päivää kestävän myrskyn aikana tuuli ei laskenut alle 40 solmuun ja pahimpana tuuli puhalsi jopa 60 solmua. Reitti Biskajan lahden yli oli 600 mailin mittainen, mutta perille oli mentävä.

– Veneen mennessä edestakaisin aina ylös ja alas neljän päivän ajan, alkoi jo miehistökin olla hyvin heikossa kunnossa. Silloin mietin, että selviääkö tästä vai ei.

Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun Vainio on kokenut merisairautta.

– Muistan vielä kuin eilisen päivän, kun pakotin itseni syömään kaksi Mars-patukkaa. Uskon kuitenkin, että merisairaus on psykosomaattinen juttu, ja siihen on mahdollisuus vaikuttaa omalla mielenhallinnallakin – ja niin minä silloin tein, hän sanoo.

Kun Vainio palasi Australiasta takaisin Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin, hän perusti purjeveneitä rakentavan yrityksen yhdessä toisen veneenrakentajan kanssa. Muutaman vuoden aikana he ennättivät rakentamaan kolme isoa kilpavenettä Yhdysvaltoihin.

– Yrityskumppanini halusi siirtää yrityksen myöhemmin Kiinaan, jonne minä en taas halunnut lähteä. Siinä vaiheessa tiemme erkanivat.

Pian hän saikin uuden tarjouksen – tällä kertaa lähtö tuli Dubaihin.

– Se oli ainoa kerta, kun minun piti miettiä asiaa hetken pidempään. Lähi-itä on ollut minulle aina vähän sellainen musta alue, enkä ole oikein tiennyt, mitä siellä oikeastaan on, hän sanoo.

Dubaissa Vainio asui neljän vuoden ajan, jonka aikana hän rakensi neljä kilpavenettä: IRC 60, IRC 47, TP 52 ja Maxi 72 Cannonball.

– Neljän vuoden ajan minua pitivät siellä ne hienot kilpaveneet, joita rakensimme. Ilmasto ei sitä vastoin ollut mieleeni. Kesällä ulkona oli usein jopa 50 astetta lämmintä, joten kesäisin ulkona en edes pystynyt juuri olemaan.

Vainio palasi Dubaista takaisin Kapkaupunkiin, jossa hän rakensi viimeisen ulkomailla tekemänsä purjeveneen, Greg Young 60-jalkaisen High performance Catamaranin. Rakentamisen ohella kotimaahan paluu oli alkanut olemaan Vainiolla usein mielessään.

– Vaikka nautin seikkailusta ja matkustamisesta, aloin kaipaamaan kotimaata ja sitä, että voin vain juurtua johonkin.

Muutama kuukausi sitten Vainio saikin sähköpostitse kutsun tulla rakentamaan purjeveneitä Suomeen pietarsaarelaiseen Nautor`s swan -purjeveneyritykseen.

– Minulla meni 10 minuuttia vastata, että kyllä, olen tulossa, hän nauraa.

Tällä hetkellä 52-vuotias Vainio työskentelee veneenrakentajana esimiestehtävissä komposiittiosastolla ja vastaa Nautorin suurimman, 125-jalkaisen kilpaveneen, takaosan valmistumisesta.

Maailmalla useita eri veistämöjä nähnyt Vainio sanoo, että veneiden rakentaminen Nautor`s Swanilla on ykkösluokkaista. Vainion tiimissä työskentelee myös useita eri kansalaisuuksia omaavia veneenrakentajia ympäri maailmaa.

– On ollut ihan käsittämättömän upeaa tulla Nautorille töihin, kun täällä työskentelee samoja ihmisiä, keiden kanssa olen rakentanut veneitä ympäri maailmaa lähes parikymmentäkin vuotta sitten. Ja nyt me teemme töitä samassa tiimissä.

Tulevaisuudessa Vainio tulee tekemään myös kehitystyötä komposiittipuolella.

– Kehitystyön tekemistä odotan erityisen paljon, koska silloin pääsen hyödyntämään ulkomailla oppimaani purjeveneiden rakentamisesta käytäntöön.

Ulkomailla vietetyn 26 vuoden aikana Vainio ei ole kertaakaan tuntenut itseään yksinäiseksi – hän on saanut tehdä sitä mitä rakastaa.

– Aina on ollut ystäviä ympärillä. Pitkässä avomeripurjehduksessa on myös mukavaa, kun on aikoja, jolloin veneessä ei ole mitään tekemistä. Silloin osa miehistöstä istuu veneen laidalla ja ajatuksia vaihdetaan puolin ja toisin kaikesta maan ja taivaan välillä.

Purjehtiminen ja merellä oleminen on antanut Vainiolle aina mielenrauhaa ja hyvää oloa.

– Se, kun et näe ympärilläsi mitään muuta kuin merta, taivaan ja tähtiä. Kun tulen takaisin meriltä, olen aina aivan eri ihminen, kuin joka sinne lähti.

Hienoimpia hetkiä purjehduksessa ovat hänen mielestään hetket myrskyn jälkeen.

– Se kun aamulla nousee myrskyisän yön jälkeen veneen kannelle ja aurinko alkaa juuri nousemaan. Se on vähän sama asia, mitä elämässäkin tapahtuu. Myrskyistä selvitään ja niiden jälkeen aurinko jälleen paistaa.

Purjehtijan ja veneenrakentajan urassa on ollut myös omat varjopuolensa.

– Parasta, mitä olen 26 vuoden aikana saavuttanut, ovat Kapkaupungissa asuvat hienot kaksoistyttöni, jotka ovat nyt 18-vuotiaita ja käyvät parhaillaan lukiota. Se, että olen työni takia ollut heistä niin paljon erossa, on ollut urani pimeä puoli, hän toteaa.

Ulkomailta Vainio ikävöi myös ystäviään, ulkomailla olevaa sosiaalista kulttuuria sekä lämmintä ilmastoa.

– Ulkomailla ihmiset ovat sosiaalisia, ja haluavat tehdä asioita yhdessä. He pitävät huolen siitä, että muualta muuttanut pääsee sisälle yhteisöön ja kulttuuriin. Se on yksi syy, miksi aikoinaan päätin jäädä kulkemalleni tielle enkä palannut takaisin Suomeen, Vainio sanoo.

Hän kuitenkin toteaa, että 26 vuoden aikana Suomi on muuttunut varmasti paljon siitä, mitä se oli hänen lähtiessään.

– En ole vielä oppinut tuntemaan Suomea uudelleen. Tähän mennessä maa on kuitenkin vaikuttanut hyvältä. Sen olen jo huomannut, että nykyään englantia puhutaan ihan joka puolella, kun vielä 26 vuotta sitten harva suomalainen sitä osasi, hän toteaa.

Talvea Vainio odottaa hieman pelonsekaisellakin jännityksellä.

– Saa nähdä, miltä se kaikkien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen tuntuu. Olen jo suunnittelut, että ainakin hiihtämistä ja jäällä luistelua aion talvella kokeilla. Mutta nautitaan nyt tästä kesästä kuitenkin ensin, hän nauraa.

Vainio kuitenkin toteaa, että talvea hänen on mahdollista päästä aina pariksi viikoksi tilanteen salliessa pakoon Kapkaupungissa omistamalleen kesämökille.

– Kaikkinensa kotimaahan on ollut kuitenkin ihan älyttömän mukava palata. Viikonloppuisin olen surffaillut jo pitkin Suomen rannikkoseutua tapaamassa vanhoja ystäviäni ja perhettäni.

Pietarsaareen kotiutunut Vainio sanoo, että hänen osaltaan seikkailut on nyt seikkailtu ja ankkuri on laskettu visusti Pohjanmaahan.

– Kaikella on oma aikansa, ja 26 vuotta ulkomailla asumista riitti minulle. En tule kuitenkaan koskaan jäämään neljän seinän sisälle toimettomaksi, vaan tulen aina rakentamaan veneitä ja matkustamaan. Eläkkeelle minua ei saa siirtymään.

Tosin koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan”.

– Ikinä ei tiedä, milloin se seuraava puhelinsoitto tulee.