Paikallisuutiset

Suomen pienin naisen euro löytyy Perhosta – Kerttu Anttiroiko-Rauma saa tililleen noin 1 600 euroa kuukaudessa, mutta hyvin moni tyytyy reilusti vähempään

Mehiläinen hakee hammaslääkäriä Perhon hammashoitolaan.

Kyseessä on yksi harvoista naisvaltaisen alan korkean palkkatason työpaikoista, joita Perhossa on viime aikoina auennut. Palkka on noin kolme kertaa isompi kuin siivoojalla tai ravitsemustyöntekijällä, joita Perhossa myös haetaan.

Helsingin Sanomien mukaan Manner-Suomen selkein miesten ja naisten välinen tuloero on Perhossa, jossa naisen euro on noin 52 senttiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

PerholaisenKerttu Anttiroiko-Rauman mukaan pienen euron taustat liittyvät ”hirveän perinteiseen jakoon naisten matalapalkka-alojen sekä miesten töiden välillä”. Anttiroiko-Rauma on kunnanvaltuutettu (vas.), joka työskentelee Alajärven kaupunginkirjastossa kirjastosihteerinä.

– Perhossa perheenisät käyvät esimerkiksi rakennusalan urakkahommissa Etelä-Suomessa, naiset hoitavat lapsia kotona tai työllistyvät matalapalkkaisille aloille, kuten siivous- tai hoitoalalle. Kotiäitejä on paljon, sillä perheet ovat isoja. Palkkakehitys jää laahaamaan, Anttiroiko-Rauma sanoo.

Perhossa korkeakoulutusta vaativaa työtä on vähän tarjolla, mutta niin on korkeasti koulutettujakin.

– On perustettu aikaisin perhe ja jääty kotiin. Se ei ole huono asia, mutta se selittää palkka-eroja. Paikalliset yritykset työllistävät jonkin verran, mutta alat ovat miesvaltaisia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjastoalan merkonomiksi opiskelleen Anttiroiko-Rauman nettokuukausipalkka on noin 1 600 euroa.

– Huvittaa keskustelu keskipalkasta, joka on huomattavasti korkeampi, mitä olen missään ansainnut. Avoimempi palkkakeskustelu voisi herätellä monia. Perustason työn arvostusta pitäisi saada nousuun. Palkkauksen tulisi olla alasta huolimatta sellainen, että sillä voisi taata itselleen ja perheelleen kunnollisen toimeentulon. Elämisen kustannukset ovat kalliita. Itsekin perheellisenä tiedän, kuinka paljon menoja kertyy tavallisessa arjessa, Anttiroiko-Rauma sanoo.

Perho on osa isompaa kuvaa. Maakunnista miesten ja naisten palkkaero on suurin Keski-Pohjanmaalla.

Syyt ovat samoja kuin Perhossa. Naiset ovat pois työelämästä lasten takia. Lisäksi korkeat palkat keskittyvät miehisille aloille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Varmasti äidit ovat enemmän kotona kuin muissa maakunnissa, mutta se ei selitä koko asiaa, aloittaa kokkolalainenAsta Silvanne.

Silvanne on äiti, sairaanhoitajan puoliso ja insinööri kunnallisessa jätehuoltoyhtiössä. Lisäksi hän on vuonna 2016 perustetun Feministisen puolueen kantavia voimia Keski-Pohjanmaalla.

Silvanne selittää keskipohjalaisnaisten pientä euroa ”konservatiivisilla toimintatavoilla ja patriarkaatilla”.

– Naiset eivät etene urallaan, lasikattoja on yhä.

Lasikatto on vertauskuva näkymättömästä esteestä, joka estää urakehitystä.

– Naisena ja insinöörinä satun olemaan niiden onnellisten joukossa, jotka ovat päässeet etenemään urallaan. Pääsin vakituiseen työsuhteeseen ennen äidiksi tulemista, mikä ei ole itsestäänselvyys. Nykyään olen myös yhtiömme johtoryhmässä. Kun päätöksenteossa päästään sukupuolittuneisuudesta, vältetään Alabaman kaltaiset tapahtumat, kärjistää Silvanne.

Alabamassa hyväksyttiin juuri Yhdysvaltain tiukin aborttilaki. Silvanteen mukaan 25 miessenaattoria päätti naisten puolesta asiasta, jota he eivät edes tunne.

Kokkolassa naisten mediaanipalkat ovat nousseet enemmän kuin miesten vuodesta 2014. Kannuksessa, Halsualla ja Perhossa kävi huonommin: naisten mediaanipalkat laskivat.

Asta Silvanteen mukaan edessä on sukupolven kestävä muutos.

– Esimerkiksi tekniselle puolelle tarvitaan lisää naisia ja uudenlaista ajattelutapaa, mutta meillä vallitsee vielä sisäänrakennettu patriarkaatti. Se näkyy koulujen oppikirjoissakin. Itse kannatan sitä, että rekrytoinnissa luovutaan etunimistä, Silvanne sanoo.

Hän muutti töiden takia Jyväskylästä Kokkolaan neljä vuotta sitten. Asiat menivät toisin päin kuin yleensä. Silvanteen mies oli ensin koti-isänä, nyt hän on Soitella töissä.

Se on pisara meressä.

– Keski-Pohjanmaan ilmapiirissä mikään ei ole muuttunut. Toiminta on vanhakantaista ja arvot perinteisiä. Siitä luopuminen toisi kehitystä ja sitä kautta vaurautta. Suunnittelussa ja markkinoinnissa kannattaa olla molempien sukupuolten edustajia, samoin johtoportaassa, jossa yrityksen strategiset linjat luodaan, sanoo Silvanne.

Fakta

Tuloerojen Keski-Pohjanmaa

Naisten ja miesten välinen tuloero on Keski-Pohjanmaalla Manner-Suomen suurin. Naisten mediaanipalkka on vajaat 7 400 euroa pienempi kuin miehillä.

Mediaanipalkalla tarkoitetaan koko palkkajoukon keskimmäistä lukua.

Suomalaisten palkansaajien keskiansio oli syyskuun lopussa 3 470 euroa. Yleisin kokonaisansio vuonna 2017 oli 2 600 euroa kuukaudessa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä