Paikallisuutiset

Lajien kirjo viehättää opettajaa ja valmentajaa – Kokkolalainen Tom Andtbacka ei yleisurheilutaustastaan huolimatta ole lukkiutunut yhteen lajiin

Urheilijan menestyminen on valmentajalleen tärkeä asia. Kokkolalainen ammattivalmentajaTom Andtbacka sanoo, että jopa suurempi juttu on kuitenkin matka menestykseen.

– Suurin lahja on, että saan työskennellä urheilijoiden kanssa ja nähdä heidän kasvamisensa erityisesti henkisesti. Se on etuoikeus.

Andtbacka kertoo henkisestä kasvusta ja vahvuudesta esimerkkinä Niclas Sandellsin tien olympialaisiin. Sandells kaatui Helsingin EM-kilpailujen 1500 metrin finaalissa, mikä oli paitsi tuloksellisesti myös henkisesti kova isku urheilijalle.

– Kunnioitukseni häntä kohtaan kasvoi, kun näin miten hän käsitteli mediaa heti juoksun jälkeen. Hän pystyi analysoimaan median edessä suoritustaan pettymyksestään huolimatta. Sen jälkeen harjoituskentällä itkettiin itkut. Tunnekuohun jälkeen kävimme juoksun uudelleen läpi ja siitä jatkettiin eteenpäin.

Olen saanut tehdä maailman kahta parasta ammattia: luokanopettajan ja ammattivalmentajan. Molemmissa saa olla lasten ja nuorten kanssa tekemisissä ja innostaa heitä omalla sarallaan eteenpäin.

Sandells juoksi myöhemmin Lapinlahdella olympiarajan ja pääsi Lontooseen. Samoissa olympialaisissa oli Andtbackan toinenkin huippuvalmennettava eli Pia Sundstedt.

– Toki ne olivat suuria hetkiä myös valmentajalle.

Tom Andtbackan rakkaus urheiluun syttyi jo lapsena.

– Setäni ja hänen kaverinsa olivat kovia käymään suunnistuskilpailuissa, kun olin ihan pieni poika. Siinä vanavedessä tuli kesäisin suunnistettua ja talvisin hiihdettyä.

Varsinaisesti urheilukärpänen puri Andtbackaa keskikoulussa, kun liikunnanopettaja Martin Lax houkutteli hänet mukaan ruotsinkielisten koulujen viestikarnevaaleihin. Stafettkarnevalen juostiin aina toukokuussa Helsingin Olympiastadionilla.

– Itse asiassa haaveilin siitä jo kansakouluikäisenä, kun kuulin isompien poikien kertovan matkastaan Helsinkiin. Halu päästä mukaan taisi olla tärkein syy, että yleensä menin keskikouluun. Oikeastaan minun piti jatkaa kansalaiskoulussa ja ryhtyä puusepäksi, Andtbacka nauraa.

Kyllähän hän viestikarnevaaleille pääsikin. Ne vain juostiin sinä vuonna poikkeuksellisesti Kokkolassa. Pettymys matkan peruuntumisesta ei lannistanut, koska Andtbacka tiesi, että seuraavana keväänä on uusi mahdollisuus.

Sittemmin hän on ollut viestikarnevaaleilla yli 30 kertaa – niin juoksijana, valmentajana kuin opettajanakin.

– Ei tainnut Carl-Olaf Homén arvata, miten merkittävän tapahtuman hän toi Yhdysvalloista Suomeen. Kilpailemista tärkeämpää koululaisille on valmistautuminen ja matkustaminen yhdessä. Se on kasvattavaa ja luo yhteishenkeä.

Urheiluinnostuksesta huolimatta Tom Andtbackasta ei tullut urheilijaa. Hän sanoo olleensa vaatimattomalla tasolla pikajuoksija ja pituushyppääjä. Opiskeluaikana hän kuitenkin huomasi, että kestävyys tarttuu vähemmänkin kovaan juoksijaan.

– Ensin kokeilin itse ja sitten kiinnostuin porukan vetämisestä. Ensimmäiset valmennettavani olivat muuten nyrkkeilijöitä. En opettanut heille iskusarjoja, mutta liikkuvuutta ja ketteryyttä.

Miehestä ei tullut puuseppää, vaan hän lähti ensin opiskelemaan Ruotsiin kieliä. Ajatuksena oli kieltenopettajan ammatti. Hän kuitenkin palasi kotimaahan ja jatkoi opintojaan Vaasassa luokanopettajaksi.

– Siellä opettajakoulutuksessa tarjottiin myös valmentajan perustutkintoa. Siitä sain pohjaa.

Luokanopettajana Andtbacka onkin ollut pääosan urastaan. Hän jätti sen vasta kymmenkunta vuotta sitten, kun valmentaminen vei kokonaan miehen.

– Olen saanut tehdä maailman kahta parasta ammattia: luokanopettajan ja ammattivalmentajan. Molemmissa saa olla lasten ja nuorten kanssa tekemisissä ja innostaa heitä omalla sarallaan eteenpäin.

Andtbacka sanoo, että parasta on ollut nähdä prosessi ja onnistumisen ilo, kun jokin loksahtaa paikalleen

– On se sitten pieni tai iso asia koulussa tai urheilussa.

Liikunta on kulkenut vahvana myös Tom Andtbackan koulutyössä.

– Jos tuntui, ettei tunnilla homma suju, siirryimme koko luokka joko liikuntasaliin tai ulos. Kun liikkuessa sai innostuksesta kiinni, palasimme takaisin sisälle ja jatkoimme tuntia. Se on hyvä vinkki työelämäänkin. Jos hommat eivät luista, pieni liikuntatuokio avaa solmut.

Koulukyydityksenkin mies muokkaisi ihan uusiksi. Hän sanoo esittäneensä leikillään, että kuljetetaan kaikki koululaiset kolmen kilometrin päähän koulusta – myös lähellä koulua asuvat.

– Siten jokainen saisi sopivan liikunta-annoksen ennen opetuksen alkamista.

Leikissä on osa aitoa huoltakin. Andtbacka sanoo miettivänsä usein, mihin häviää lapsen into liikkua ja touhuta.

– Yhteiskunnan ja vanhempien tehtävä olisi vaalia sitä intoa. Ei kaikista urheilijaa tarvitse tulla, mutta kehon huoltaminen on tärkeää, jos aikoo elää terveenä.

Hän myöntää, että ohjatut liikuntaharrastukset ovat hyviä. Silti hän painottaa arkiliikuntaa.

– Koulu- ja työpaikkalääkärien pitäisi kirjoittaa liikuntareseptejä kaikille. Eikä sen tarvitse olla hikiliikuntaa tai kilpaurheilua. Yhtä hyvä on nautiskella metsässä kulkemisesta ja kallioilla kiipeilyistä.

Luokanopettajan uransa Tom Andtbacka teki pääosin Pedersöressä ja kiittelee kunnan positiviista asennetta liikuntaa kohtaan.

– Yhdessä vaiheessa meillä oli liikuntakerho joka viikko koulupäivän päätteeksi. Petra Stenman kävi naapurikoulua ja on kertonut myöhemmin tulleensa potkukelkalla meidän koululle, kiivenneensä katolle ja kattoikkunasta kateellisena seuranneensa touhujamme.

Andtbacka sanoo, että koulussaan pyrittiin harrastamaan mahdollisimman paljon liikuntaa ja nimenomaan kaikkia lajeja.

– Kaikki lajit olivat ohjelmassa - jalkapallo, hiihto, suunnistus, yleisurheilu ja salibandy. Kun kunnassa ei ollut silloin kunnon urheilukenttää, otin oman autoni täyteen lapsia ja vein heidän Pietarsaaren kentälle hiomaan viestinvaihtoja.

Valmentajan uransa primus motoriksi Tom Andtbacka nimeää kokkolalaislähtöisen Kjell Krookin, joka tuolloin 1990-luvun lopulla oli ruotsinkielisen yleisurheiluliiton SFI:n toiminnanjohtaja.

– Kjell kysyi, lähtisinkö vetämään SFI:n kestävyyspuolta. Epäilin, onko minulla mitään annettavaa. Peter Sundstedt opiskeli silloin liikunnalla ja Kjell houkutteli hänetkin. Peter puolestaan halusi kaverin hommaan, joten lupauduin.

Valmennustyö kulki vielä pitkään luokanopettajan tehtävien ohella, kunnes koulumaailma jäi lopullisesti 2013.

– Ensin pidin koulusta vuorotteluvapaata ja olin mukana muun muassa keskimatkureiden projektissa, jossa mukana olivat molemmat yleisurheiluliitot. Silloin oli monta lupaavaa nuorta kuten Niclas Sandells, Mikael Bergdahl, Robert Rotkirch, Tommy Granlund ja Joakim Träskelin.

Vaasan urheiluakatemian toimintaan Andtbacka meni mukaan 2008 ja ruotsinkieliseen Vöyrin urheilulukioon 2012.

– Meillä on Vöyrissä paljon suomenkielisiä nuoria, jotka ovat aiemmat koulunsa käyneet suomeksi. Nostan heille hattua, että he uskaltautuvat vaihtamaan opetuskieltä. Alkukankeuden jälkeen opiskelu sujuu kuitenkin kaikilta hyvin.

Andtbacka arvelee, että Vöyriin nuoria tuovat halu oppia ryhmässä toimimista ja hyvä valmennus. – Suomenkieliset oppivat toisen kotimaisen sitten kaupan päälle.

Vaikka Andtbacka onkin pääosin yleisurheiluvalmentaja, on hänellä ollut valmennettavia monista lajeista: pyöräilystä, hiihdosta, suunnistuksesta, triathlonista ja yleisurheilun puolelta lähinnä kestävyysjuoksuista.

– Muiden lajien urheilijoiden pyyntöihin olen aina antanut saman vastauksen: En lajista ymmärrä mitään. Mutta olen sitten yrittänyt oppia, saada kiinni kunkin lajin erityispiirteistä. Monipuolisuus on kiehtovaa ja on laajentanut osaamistani.

Toisten lajien kautta Andtbacka sanoo saaneensa apuvälineitä. Useinhan urheilijoille tulee vammoja tai sairastumisia, joiden vuoksi harjoitteluun pitää löytää korvaavia harjoitteita.

– Esimerkiksi Jaakko Piesanen pyöräili paljon, kun juoksu ei onnistunut. Mutta piti löytää, millainen pyöräily on hyvästä. Juoksijan askeleelle ei sovi suurella vastuksella mäkeä ylös ajaminen, vaan kevyt rullaus.

Eri urheilulajien valmennusoppia Andtbacka saa kollegoiltaan Vöyrin urheilulukiossa.

– Yhteisessä valmentajien huoneessa kokoonnumme säännöllisesti, juttelemme ongelmista ja niiden ratkaisuista. Siinä selvenevät omat ajatukset ja saa muilta ideoita. Se on suuri siunaus.

Lajikirjon opeista saavat osansa myös opiskelijat. Viikoittain pidetään yhteiset taito- ja lihaskuntotreenit.

– Samalla yhteistreenit tiivistävät ryhmähenkeä. Se muuten säilyy – vuosittain on vanhojen opiskelijoiden kokoontuminen, jossa vedetään keksityillä lajeilla kymmenottelu.

Ammattivalmentajalla riittää ohjelmaa erityisesti kesäaikana. Tom Andtbacka sanoo ajavansa runsaat 40 000 kilometriä työajoa vuosittain. Kiireen vastapainoksi pitää huolehtia omasta jaksamisesta.

– Kun on rauhallisempaa aikaa, liikun hissukseen pyörällä tai kävelen metsässä.

Mainio työasioista irtaantumiskeino Andtbackalle on lastenlasten kanssa touhuaminen. – Silloin ei ehdi ajatella muuta.

Perheen omakotitalon isolla takapihalla riittää ääntä ja vipinää, kun lapsenlapset ovat käymässä.

– He saavat narrattua meidät, vaimoni ja minut tekemään ihan mitä vain. He ovat kiertäneet meidän ainakin kahteen solmuun.