Paikallisuutiset

Aurinkosähköä rakennetaan vain omaan käyttöön – Aurinko viilentää ruokakauppoja, mutta häviää tuulelle suurissa kohteissa

Ruokakauppaa hallitsevat S- ja K-ketjut suorastaan kilpailevat kumpi on vastuullisempi ja ilmastoystävällisempi kauppojen tarvitseman energian suhteen. Myös Halpa-Halli Oy rakentaa aurinkovoimaa.

Ketjut ovat rakentaneet viime ja tänä vuonna kymmeniä aurinkovoimaloita suurimpien kauppojensa katoille.

– Hyödynnämme omia mahdollisuuksiamme. On hieno asia, että voimme olla vastuullisia ja taloudellisia samalla kertaa sekä näyttää esimerkkiä, sanoo toimitusjohtajaMikko Halonen S-Voima Oy:stä, joka vastaa S-ryhmän tarvitseman sähkön hankinnasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osuuskaupat asensivat ensimmäisiä aurinkopaneeleja 15 vuotta sitten.

 Ruokakaupan käyttämästä vuosienergiasta auringosta tulee reilu 10 prosenttia.

– Toissa vuonna tehtiin päätös S-ryhmän yhteisestä 40 voimalan hankkeesta. Ne valmistuvat syksyyn mennessä. Tänä keväänä tehtiin päätös reilun 20 aurinkovoimalan rakentamisesta, minkä lisäksi osuuskaupoilla on omia hankkeita saman verran. Ensi vuonna valmistuu vielä noin 40 kohdetta lisää, Halonen kertoo.

– Ensi vuoden lopulla meillä on reilu toista sataa aurinkovoimalaa ruokakauppojen katoille ympäri maata ja kapasiteettia yhteensä noin 20 megawattia.

Aurinkovoimaan investoidaan muutama miljoona euroa vuodessa. Voimalat saavat valtiolta 20 – 25 prosentin investointituen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mikko Halonen, toimitusjohtaja, S-Voima

– Ruokakaupan käyttämästä vuosienergiasta auringosta tulee reilu 10 prosenttia. Yksittäisenä tuntina aurinkoisena päivänä voi olla niin, että kaupan kaikki tarvitsema sähkö saadaan auringosta, Mikko Halonen toteaa.

S-ryhmän tavoitteena on tuottaa uusiutuvilla energiamuodoilla 80 prosenttia ryhmän tarvitsemasta energiasta vuoteen 2025 mennessä.

– Tällä hetkellä tuulivoimasta tulee vajaa 60 prosenttia ja auringosta 1-2 prosenttia. Aurinko kannattaa parhaiten paikallisesti käytettynä investointina, toimitusjohtaja Halonen S-Voimasta toteaa.

– Meillä on 35 aurinkosähkövoimalaa tuotannossa ruokakauppojen katoilla ympäri maata. Ensimmäinen voimala otettiin käyttöön Tampereen Lielahden Citymarketin katolla vuonna 1997 ja se toimii edelleen, kertoo rakennuttamis- ja ylläpitojohtajaJukka Anttila Keskosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aurinkovoimaa tullaan rakentamaan lisää kohteisiin, joissa se on katon kantavuuden ja kunnon suhteen mahdollista.

– Voimaloiden määrä voidaan moninkertaistaa. Haluamme olla käytännön tekojen kautta vastuullisia ja viedä ilmastoasiaa eteenpäin. Kyse on myös K-ryhmän imagosta ja onhan se myös kannattavaa. Investoinnin takaisinmaksuaika on 8 – 10 vuoden välillä, Anttila toteaa.

Keskon hankkima energia on Anttilan mukaan jo nyt kokonaan uusiutuvaa. Keskolla ei ole omaa tuulivoimatuotantoa, mutta se ostaa tarvittavan määrän uusiutuvaa energiaa.

– Auringosta saadaan muutama prosentti Keskon käyttämästä sähköstä, mutta kilowatteina se on paljon. Parhaimmillaan voimala voi tuottaa yli 60 prosenttia ruokakaupan käyttämästä sähköstä, Jukka Anttila lisää.

Halpa-Halli Oy:llä on rakennettuna 10 aurinkovoimalaa. Toimipaikkoja on yhteensä 36. Ylivieskan Halpa-Halli sai aurinkovoimalan tänä kesänä. Kalajoen myymälä ja Kokkolan logistiikkakeskus saivat omat voimalansa aiemmin.

– Logistiikkakeskus on suurin yksikkö 1512 paneelilla. Kaiken kaikkiaan katoilla on 7200 paneelia, joiden yhteenlaskettu teho on 2 megawattia. Niiden tuottama sähkö riittäisi 800 kerrostaloasunnon tarpeisiin, kertoo kiinteistöpäällikköJanne Vähätiitto Halpa-Halli Oy:stä.

Ketjun kiinteistöjen käyttämästä sähköstä noin 15 prosenttia saadaan auringosta säästä riippuen.

– Kaikki kiinteistöt on kartoitettu ja jatkamme asennuksia sinne, missä se on mielekästä, Vähätiitto toteaa.

Fakta

Aurinkosähkö

Aurinkosähköä oli viime vuoden lopussa liitettynä sähköverkkoon 120 megawattia.

Kapasiteetti kasvoi 82 prosenttia (vuotta aiemmin 66 MW).

Aurinko on suosituin sähkön pientuotannon tapa.

Aurinkovoimaloilla tuotetaan 1 prosentti kaikesta sähköstä Suomessa.

Verkkoon kytkemätöntä aurinkokapasiteettia on arviolta 20 megawattia.

Suomen koko sähköverkon tuotantokapasiteetti on yhteensä 17 000 megawattia.

Lähde: Energiavirasto

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä