Paikallisuutiset

Kokkolan Santahaassa polkaistiin käyntiin ikäihmisille suunnattu ulkoilukampanja, kurkkaa videolta päivän menoa – Luonto ja ulkoilu kuuluvat meille kaikille, muistuttaa tempaus

Kokkolan Santahaan pururadan maastoon lähti tiistaina kymmenittäin ikäihmisiä.

Osa oli saapunut paikalle ulkoiluystävänä, osa osallistuakseen mukavaan ulkoilupäivään muuten vain. Reilun kilometrin pituiselle retkelle starttasivat myösMarita jaVoitto Jänkä sekäMarkku Mäki-Asiala.

– Soitin siskolleni, että eiköhän lähdetä ulkoilemaan.Raatikaisen Anne muistutti, että tämä tapahtuma olisi nyt. Useasti osallistumme eläkeläisten Kipparihallin kävelyille, mutta nyt päätimme lähteä tänne luontoon erilaiseen maastoon, kertoo Mäki-Asiala pururataa kävellessämme ja työntää samalla Voitto Jängän pyörätuolia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Marita ja Voitto Jänkä sekä Markku Mäki-Asiala osallistuivat liikuntapäivään Santahaassa.
Marita ja Voitto Jänkä sekä Markku Mäki-Asiala osallistuivat liikuntapäivään Santahaassa. Kuva: Jukka Lehojärvi

Pariskunta Jänkä pyrkii ulkoilemaan päivittäin, vaikka välillä isännän terveys laittaa miettimään, että pitääkö käyttää rollaattoria, pyörätuolia vai päästäänkö kävelemään itse.

– Ulos lähteminen on erittäin tärkeää. Ja kunhan tästä hiukkasen kuntoudun, niin omin jaloin jälleen pääsen kulkemaan, suunnittelee pyörätuolissaan raitista ilmaa haukkaava Voitto Jänkä.

Pariskunta Jänkä suuntaa useimmiten ulkoilureitin Suntin varteen.

– Eräänä päivänä kun satoi ja satoi aina vain, niin meinasi jo hirvittää, että eikö tässä ulos päästä ollenkaan. Onneksi tuli pieni hetki ja pääsimme ulkoilemaan. Kyllä se on niin tärkeää, kertoo Marita Jänkä, joka jaksaa ihan hyvin työntää miehensä pyörätuolia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Markku Mäki-Asiala tunnustautuu "himoliikkujaksi", etenkin ukkojumppaporukan kanssa tulee liikuttua.

– Kyllä se menee niin, että viikoittain useasti tulee osallistuttua eläkeläisten Kipparihallissa järjestettyihin kävelyihin. Siinä tasaisella alustalla on hyvä kävellä ja kyllä siinä menee jopa kahdeksantoista kierrosta yhden kävelyn aikana, laskeskelee Mäki-Asiala.

Kokkolalainen Kristiina Holmqvist on tottunut vaeltaja.
Kokkolalainen Kristiina Holmqvist on tottunut vaeltaja. Kuva: Jukka Lehojärvi

Maastossa mennä paahtaaKristiina Holmqvist. Seitsenkymppinen nainen menee lujaa ja käsissä sauvat antavat rytmiä kävelylle. Paljastuu, että kyseessä on kokenut vaeltaja. Hän on ihan vastikään palannut Itävallasta kolmannelta vaellusreissultaan.

– Tällä kertaa lähdin vaellukselle 75-vuotiaan ystäväni kanssa. Ilmat eivät olleet tällä kertaa parhaimmillaan, mutta siellähän on niin paljon muuta. Arvaahan vain kuinka ihanaa oli osallistua Mozartin syntymäkaupungissa Salzburgissa Mozart-konserttiin ja ihailla linnan ikkunasta laskevaa upeaa auringonlaskua, muistelee huokaisten Holmqvist viime kuussa tehtyä reissua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Omasta hyvästä kunnostaan hän pitää huolta muun muassa ulkoilemalla, vesijumpassa sekä joogassa.

Tiistaina sää ulkoilua varten antaa parastaan. Ilmassa roikkuu ehkä pieni sateen uhka, mutta lämpötila on leppeä ja metsässä hyvä hengittää. Tasaisin väliajoin on maastoon laitettu pieniä tehtäviä. Puihin on kiinnitetty venyttelyohjeita tai pieniä pähkinöitä aivojen purtaviksi.

Liikuntareitin varrella sai harjoituttaa paitsi kroppaa, osin myös päätään.
Liikuntareitin varrella sai harjoituttaa paitsi kroppaa, osin myös päätään. Kuva: Jukka Lehojärvi

Rivakan ulkoilun jälkeen tulee vuoroon useimpien mielestä se kaikkein paras hetki. Pääsee juomaan kunnon nokipannukahvit sekä paistamaan makkaraa nuotiotulelle. Savu hiukan silmiä kirveltää, mutta niinhän sen kuuluukin. Eikä nuotiolla lasketa, joku saattaa puraista jo kolmatta tummaksi paahtunutta makkaranpäätä.

– Ihan mahtavaa. Tämä yhdessäolo ja yhteisöllisyys on ihan parasta. On niin upeaa olla mukana. Ilma suosii, on päästy ulkoilemaan ja reitille piilotettuihin kysymyksiin vastaamalla saatu liikettä aivosoluihin. Luonto ja yhdessä olo on kyllä ihan parasta lääkettä, hehkuttaa ikäihmisten liikuttajaHannu Ilmolahti.

Kokkolalaisbaritoni ottaa esiin Kultaisen laulukirjan ja virittelee ilmoille yhteislaulua. Lauletaan, että Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Eturivissä isopappansa kanssa istuva nelivuotias Urho-koira yhtyy lauluun. Tärkeän näköisenä, tarkkana kuin porkkana, sen kuono aukeaa ja ilmoille pääsee haukahduksia ja ulvaisuja.

Urho-koira osallistui yhteislaulutilaisuuteen.
Urho-koira osallistui yhteislaulutilaisuuteen. Kuva: Jukka Lehojärvi

– Urhon kanssa toimme appiukkoa ulkoilemaan. Tuolla Urho istuu ja ottaa vastaan rapsutuksia. Hyvähän se on, että pääsevät ikäihmiset rapsuttelemaan koiraa, kun monellakaan ei ole mahdollista enää itselleen omaa koiraa ottaa, kertoo matalalla äänellä Urhon isännäksi tunnustautuva puun alla seisoskeleva mies.

Urho-koira ei ole kursseja käynyt ihan viralliseksi kaverikoiraksi, mutta mukavalta se vaikuttaa, vaikkei muita kipaleita osannutkaan laulaa. Asettui maate ja haukotteli leveästi, kun yhteislauluna vetaistiin On neidolla punapaulat sekä Minun kultani kaunis on, vaikk´on kaitaluinen.

Videolta näet päivän fiiliksiä:

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

FAKTA

Näin osallistut:

Ulkoile ikäihmisen kanssa

Kirjaa ulkoilu sivustolle

Kerro, mitä teitte

Haasta muut mukaan

Jaa ulkoilutarinat sosiaalisessa mediassa #vievanhusulos

Kampanjaan voi osallistua yksityishenkilönä tai yhteisönä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä