Paikallisuutiset

Onnellinen potku muutokseen – Ystävyyden syventyminen ja yhteisen ponin ihmeeltä tuntunut parantuminen sysäsivät kokkolalaisen Minna Annalan muutosmatkalle

Kun kokkolalaisenMinna Annalan, 39, ja hänen ystävänsä yhteinen poni sairastui, onnenpotku ei ollut ensimmäinen sana, joka tuli mieleen. Silti, nyt viitisen vuotta myöhemmin Annala näkee tilanteen juuri sellaisena.

Poni oli ollut vierastallilla lainassa ja laiduntanut niityllä, jossa kasvaa hevosille vaarallista apilalajiketta.

Alsikeapilamyrkytyksestä jäi ponille sitkeä, syvältä kumpuava yskä joka talttui lopulta homeopatialla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Akuutissa vaiheessa ponin silmänvalkuaiset ja iho olivat keltaiset, kun maksa oli huonossa kunnossa ja yleiskunto heikko. Lisäksi sillä oli kauhea, tukehtumiselta kuulostava yskä ja hengitysvaikeuksia.

Moni olisi jo lopettanut sairastuneen eläimen, mutta Minnan ystävä halusi kokeilla vielä homeopatiaa. Annalalle hoitomuoto oli vieras, mutta hän ajatteli ’miksei’.

− Ponimme eli virkeänä herrasmiehenä lopulta yli 27-vuotiaaksi, viime pääsiäiseen saakka.

Ponin parantumisesta alkoi myös Annalan oma muutostarina. Sen alkusanat oli tosin lausuttu jo vuosia aiemmin, kun hän siirsi hevosensa lapsuudentuttavansa talliin ja alkoi viettää tämän seurassa enemmän aikaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Minna Annala hymyilee kerratessaan poninsa toipumistarinaa, josta muistuttaa hänen käsivarteensa tatuoitu teksti: ”Are you brave enough to ask. Are you strong enough to listen. Are you humble enough to learn.”
Minna Annala hymyilee kerratessaan poninsa toipumistarinaa, josta muistuttaa hänen käsivarteensa tatuoitu teksti: ”Are you brave enough to ask. Are you strong enough to listen. Are you humble enough to learn.” Kuva: Clas-Olav Slotte

− Olin toiminut hevosten kanssa minä määrään – sinä tottelet -asenteella. Kun opin ystävältäni, miksi eläin reagoi tietyllä tavalla ja miksi minä itse reagoin tietyllä tavalla, hevosten kanssa toimimisesta tuli paljon lempeämpää. Suhtautumiseni hevosiin muuttui, ja samalla muuttui muutakin, kertoo Annala, joka aloitti kesäkuussa työt klassisena homeopaattina.

Annala on pohjakoulutukseltaan puutarhuri. Valmistuttuaan hän työskenteli vuoden perheyrityksessä, minkä jälkeen hän palasi jatko-opintojen pariin Vaasaan. Floristi-opinnot jäivät kesken, kun Annala sai töitä harjoittelupaikastaan.

Onnenkantamoinen sekin, hän sanoo nyt: Perinteikkään kukkakaupan toinen perustaja oli jäänyt eläkkeelle ja jättänyt liikkeen kokonaan miniälleen. Tämä oli hoitanut liikettä puoli vuotta yksin ja todennut, että tarvitsi työntekijän.

− Se oli kukkakaupoille vielä hyvää aikaa. Marketeista ei saanut kukkia samalla lailla kuin nyt, vaan ne haettiin aina liikkeistä. Urani huipulla olin, kun tein erään yrityksen avajaisiin kaivinkoneen muotoisen kukkalaitteen, Minna Annala naurahtaa muistellessaan vaativaa sidontatyötä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jossain vaiheessa nainen huomasi, että osa työn ilosta oli kadonnut.

− En vain pystynyt palvelemaan asiakkaita enää niin hyvin, kuin he olisivat ansainneet. Olin alkanut kaivata elämääni jotain merkityksellisempää.

Samaan aikaan kukkakaupan omistaja mietti omaa ja liikkeensä tulevaisuutta. Maaliskuussa 2017 Annala tuli viikon lomalta takaisin töihin ja kysyi pomoltaan, mitä talossa oli hänen poissa ollessaan tapahtunut? Kauppias purskahti itkuun ja totesi, että oli päättänyt lopettaa liikkeen ja joutuisi irtisanomaan Minnan.

− Olihan se shokki, mutta toisaalta tunsin ihan hillitöntä helpotusta: 17,5 vuodessa olin nähnyt kaiken, mitä ala pystyi minulle tarjoamaan.

Minna Annala oli puoltatoista vuotta aiemmin aloittanut homeopatian opinnot helsinkiläisessä yksityiskoulussa. Ponin parantuminen oli herättänyt uteliaisuuden, jota ystävä oli kannustuksellaan ruokkinut. Ensimmäisinä koulupäivinä Annala tunsi itsensä osaamattomaksi ja tietämättömäksi.

Homeopaattisten lääkeaineiden valikoima on valtava, ja jokainen lääkeaine valitaan asiakkaalle yksilöllisesti.
Homeopaattisten lääkeaineiden valikoima on valtava, ja jokainen lääkeaine valitaan asiakkaalle yksilöllisesti. Kuva: Clas-Olav Slotte

− Samalla minulla oli vahva tunne siitä, että olin tullut kotiin: koulussa sain olla se, mikä olen. Muista opiskelijoista ja etenkin opettajista huokui jotain sellaista, jota itsessäni kaipasin. He olivat varmoja, syvästi ajattelevia ja äärimmäisen älykkäitä ihmisiä, jotka tiesivät, keitä olivat. Tiesin, että näiden ihmisten avulla voisin päästä samanlaiseen rauhan tilaan.

Annala tentti homeopaatin koulutukseen vaadittavat peruslääketieteen opinnot ja perehtyi iltaisin ihmisen anatomiaan, fysiologiaan ja tautioppiin, kaikkeen englanniksi. Opinnäytetyönään hän käänsi englannista suomeksi alan ammattilaisille tarkoitetun oppikirjan, joka käsittelee perimän vaikutusta ihmisten sairastumistaipumukseen. Käännös julkaistiin kirjana kesäkuussa.

Kotona Minna Annalalla on mies ja kaksi diabetesta sairastavaa kouluikäistä poikaa, joilla molemmilla on soittoharrastus – kuten Minnallakin.

− En itsekään ymmärrä, miten minulla riitti aikaa siihen kaikkeen. Mutta olin kaikesta niin valtavan innostunut, Annala toteaa nyt, kun nelivuotiset opinnot ovat ohitse.

Lähiopetuspäivinä Annala pääsi tutustumaan alan kansainvälisesti arvostetuimpiin ammattilaisiin ja tajusi, että perusopinnot olivat nimensä mukaisesti vasta alku. Homeopaattisten lääkeaineiden valikoima on valtava, ja jokainen lääkeaine valitaan asiakkaalle yksilöllisesti. Mitä avoimemmin asiakas pystyy kertomaan oireistaan ja itsestään, sitä täsmällisemmin homeopaatti pystyy valitsemaan juuri kyseisen henkilön tarvitsemat lääkeaineet.

− Homeopatia on hoitona hyvin kokonaisvaltainen. Kun tapaan asiakkaan ensi kertaa, varaan hänelle pari tuntia aikaa. Sinä aikana käymme lävitse koko hänen oirekirjonsa ja elämänsä, usein lapsuudesta lähtien.

Itseään, perhettään tai muita läheisiään Annala ei voi lääkitä.

− Liian vahvat ennakkokäsitykset siitä, mitä toinen ihminen tuntee ja kokee, voivat johtaa aivan vääriin lääkeainevalintoihin. Opintojen aikana olen joutunut ja saanut kasvaa ihmisenä. Olin nuorempana hyvinkin ennakkoluuloinen. Nyt kohtaan jokaisen ihmisen sellaisena kuin hän on.

Uudessa ammatissaan Annala joutuu itsekin kohtaamaan ennakkoluuloja. Homeopatia luetaan edelleen niin sanottuihin uskomushoitoihin. Kärkkäimmät kriitikot pitävät homeopaatteja huijareina, jotka vievät hyväuskoisilta rahat.

Minna Annala pitää itseään välittäjänä, joka auttaa kehoa parantamaan itse itsensä. Hän ei lupaa ihmeparantumista.

− Kaikkia ei voida parantaa. Me homeopaatit emme siihen pysty, mutta eivät siihen pysty aina lääkäritkään.

Keski-Euroopassa homeopatia ja perinteinen lääketiede täydentävät toisiaan. Annala toivoo, että vastakkainasettelusta päästäisiin Suomessakin eroon. Hän unelmoi, että voisi viedä kesällä perustamansa hoitolansa kodin tiloista Sokojalta Kokkolan keskustaan ja saada yhteistyökumppaneikseen muita hyvinvointialan ammattilaisia, myös lääkäreitä.

Jokaisessa hoitotilanteessa, myös raskaita elämäntarinoita kuunnellessaan hän tuntee nöyrää kiitollisuutta siitä, että on saanut mahdollisuuden auttaa. Koulutus antoi Annalalle henkisesti paljon.

− Olen valinnut elämässäni usein sen vaikeamman, uhmakkaan tien, mutta en kadu: en olisi minä, jos en olisi kulkenut tätä polkua. Vielä en ole perillä. Minulla on edessä pitkä matka, mutta nyt tiedän, mitä haluan ja mihin suuntaan olen menossa.

Kuka?

Minna Annala

Klassinen homeopaatti, yrittäjä.

Syntynyt Kokkolassa 1980.

Työskennellyt floristina, puutarhatyöntekijänä ja kotiavustajana.

Kotihoitola Minnan Homeopatiahuone on perustettu kesäkuussa.

Soittaa baritonitorvea puhallinorkestereissa Gamlakarleby hornorkester sekä Kronoby Hornkapell.

Saksalaislääkäri Samuel Hahnemann (1755–1843) kehitti homeopatian tuskastuttuaan aikansa lääketieteeseen, joka saattoi olla sairaalle jopa kohtalokkaampi kuin hoitamatta jättäminen.

Hoitomuodon keskeisin idea on, että samankaltainen parantaa samankaltaisen, toisin sanoen lääkeaine, joka terveessä ihmisessä aiheuttaa oireita, voi myös parantaa niistä kärsivän henkilön. Homeopaattiset lääkeaineet ovat peräisin mineraaleista sekä eläin- ja kasvikunnasta.

Valviran mukaan antaessaan vaihtoehtohoitoja henkilö ei toimi terveydenhuollon ammattihenkilönä, vaikka hänellä olisikin terveydenhuollon ammattihenkilön koulutus. Vaihtoehtohoitoja antavan terveydenhuollon ammattihenkilön tulee palveluja tarjotessaan varmistua siitä, että asiakkaat ymmärtävät saavansa muuta kuin lääketieteellistä hoitoa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä