lauantai 19.10.2019 | 10:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Pääkirjoitus: Mustattu naama ei naurata – Taakse jätettyyn taikalamppuun kätkeytyy pilkkaa

Tapani Postila Keskipohjanmaa
La 21.9.2019 klo 20:30

Hymyilevä, tummaksi värjätty naama. Kaapuun pukeutunut, turbaani päässä ja valkoiset hampaat vilkkuvat hymyillessä kameralle. Kanadan pääministeri Justin Trudeaun poliittinen ura on nyt katkoilla, kun tuo hänestä 18 vuotta sitten Arabian yöt -gaalassa otettu kuva löysi tiensä julkisuuteen. Tulevissa vaaleissa kuvakohu voi koitua hänen uran kohtaloksi.

Trudeau on pyytänyt anteeksi pukeutumistaan ja kasvojensa värjäämistä koulunsa illallisjuhlaan. Hän on sanonut pukeutuneensa teeman mukaisesti miettimättä kummemmin, että kasvojen värjääminen olisi rasistista. Pääministeri tunnustaa, että nyt kuvaa katsoessaan hän ymmärtää sen rasistisen luonteen. Maailma on muuttunut parissakymmenessä vuodessa, mutta 29-vuotiaan opettajan olisi pitänyt ymmärtää jo silloin pukeutumisensa loukkaavan.

Kohu naaman mustaamisesta yltyi entisestään, kun Trudeau´sta paljastui 1990-luvun alusta uusi kuva rasistisessa brownface-meikissä. Ministeri maksaa nyt hintaa käyttäytymisestään menneisyydessä.

Vaikuttaa siltä, että seuraavien vaalien jälkeinen kanadalainen ex-ministeri kompastuu tarinaan Aladdinista ja hänen taikalampustaan. Ehkä lopullinen niitti tuli nyt tuosta toisesta paljastuneesta mustaksi meikatusta, vielä vallassa olevan pääministerin, naamasta.

Itsenäisyys ja vapaus toimia haluamallaan tavalla on meillä jokaisella, mutta samalla on myös vastuu. Jokainen on vastuussa omista tekemisistään. Täytyy miettiä, kuinka käyttäytyy ja pukeutuu. Ajasta ja paikasta riippumatta. Ennen ja nyt.

Vanha viisaus siitä, että minkä taakseen jättää, niin sen edestään löytää pitää edelleen paikkansa. Käyttäytymissäännöt eivät myöskään vanhene. Huumorin taakse ei saa eikä voi piiloutua, jos antaa rasismin nostaa rumaa päätänsä. Liekkimielisyyden kaapuun kätketty rasistinen pilkkaaminen on tuomittavaa. Piste.

Suomessa saamelaisten loukkaantuminen heidän pukeutumisensa matkimisesta on ollut paljon esillä. Samoin romanien kulttuurin karkea kopioiminen huumorin käyttöön on tuomittu. Sketsit ja komiikka ovat liikkuneet mustalla alueella.

Voi tuntua kaukaa haetulta, mutta kannattaa myös miettiä muun muassa karnevaalihenkiseen lukiolaisten penkinpainajaisiin osallistuessa pukeutumistaan tai naamiaisiin vaatetusta valitessa. Rasismi ei ole lopulta leikin asia.

Liekkimielisyyden kaapuun kätketty rasistinen pilkkaaminen on tuomittavaa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »