Paikallisuutiset

Keskipohjalaisen Väinö Maunulan ja muiden sotaveteraanien kotona asumista tukevat palvelut paranevat – Uusi laki voimaan marraskuun alusta

Soite on valmistautunut marraskuun lakiuudistukseen hyvissä ajoin.

Rintamaveteraanien kotona asumista tukevat palvelut muuttuvat lakisääteiseksi marraskuun alusta. Uudistuksen myötä rintamaveteraaneille taataan samanlaiset kotipalvelut kuin sotainvalideilla jo on.

Lohtajalainen sotaveteraaniVäinö Maunula on yksi heistä, joita uuden lain takaama palvelu koskee. Väinö Maunulan veljenpoikaRisto Maunula pitää uudistusta hyvänä, vaikka veteraaneille on jo tähänkin saakka järjestetty palveluja.

– Veteraanit ovat palvelunsa ansainneet. Tässä maassa on niin paljon hyvää, vaikka kaikki sitä eivät ehkä huomaa, Risto Maunula sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vastuu palvelujen järjestämisestä on kunnilla tai kuntayhtymillä, joille valtiokonttori jakaa vuosittain määrärahat hakemusten perusteella. Palvelun järjestäjien on selvitettävä ja pidettävä yllä rintamaveteraanien kotipalveluihin oikeutettujen lukumäärää omalla alueellaan. Uudistus koskee myös palvelutaloissa asuvia veteraaneja.

Veteraanien määrä vähenee kovaa vauhtia. Risto Pouttu K-P:n sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja

Kotipalveluun ovat oikeutettuja Suomessa asuvat rintamaveteraanit, jotka ovat osallistuneet vuosien 1939–1945 sotiin ja joille on myönnetty rintamasotilas-, rintamapalvelus- tai rintamatunnus.

Muutos koskee kaikkia rintamapalveluksen saaneita miehiä ja naisia. Naisille rintamapalvelutunnuksia on myönnetty toiminnasta lottina, sotilaskotisisarina tai ilmatorjunta- ja evakuointitehtävissä sotien aikana.

Uudistuksen tavoitteena on saada rintamaveteraanien palvelut samalle tasolle kuin sotainvalideilla, joiden palvelut perustuvat sotilasvammalakiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

PalvelualuejohtajaHanna Saarinen sanoo, että Soiten alueella uudistukseen on valmistauduttu hyvissä ajoin.

– Olemme jo vuonna 2017 tehneet niitä muutoksia ja uudistuksia, joihin nyt ollaan menossa eli olemme olleet hyvin etupainotteisia.

Saarisen mukaan myös marraskuun alusta voimaan tulevan lain osalta Soiten hakemukset määrärahoista on tehty ja jätetty valtiokonttorille.

– Meillä on ollut hyvää yhteistyötä valtiokonttorin ja veteraanijärjestöjen kanssa, Saarinen painottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Veteraaneille korvataan täysimääräisenä heille lain nojalla kuuluvat palvelut. Mahdollisesti käyttämättä jääneet määrärahat palautetaan valtiolle.

Soiten alueella palveluun oikeutettuja veteraaneja on nyt 85, joista kotona asuvia on 57. Sotainvalideja on 13. Yhteensä Soiten alueella on siten tällä hetkellä 98 sotaveteraania ja –invalidia.

Keskipohjanmaa-lehden levikkialueella palveluun oikeutettuja on yhteensä noin 250. Kalajokilaakson alueellakin palvelujen järjestämisestä vastaavat terveyspalvelujen tuottajat ja samoin Pietarsaaren seudulla.

Keski-Pohjanmaan sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajaRisto Pouttu on tyytyväinen siihen, että kuntayhtymät ovat olleet hyvin aktiivisia uudistuksen edetessä. Poutun mielestä on hyvä, että myös palvelukodeissa asuvat kuuluvat uudistuksen piiriin.

Risto Poutun mukaan Soiten veteraaniasioiden työryhmä on tehnyt kokonaisuudessaan hyvää työtä.

Pouttua harmittaa, että veteraanin kuollessa leski ei saa valtiokonttorin rahoittamaa palvelua.

– Veteraanikeräysten tuottoja on ohjattu leskille. He ovat tehneet sotavuosina suuriarvoista työtä ja myöhemmin hoitaessaan puolisoitaan, Pouttu sanoo.

Hanna Saarisen mukaan lesket saavat käytännössä kuitenkin samat palvelut kuin veteraanit, vaikka valtiokonttori ei niitä korvaa.

– Monet alueen kunnat ovat ottaneet nämä palvelut vastattavakseen, Saarinen tietää.

Veteraanien määrä vähenee kovaa vauhtia. Koko maassa on elokuun tilaston mukaan noin 9 000 rintamatunnuksen omaavaa miestä ja naista.

– Keski-Pohjanmaalla on kuntia, joissa on enää muutama veteraani. Lestijärvellä on elossa enää vain yksi ja hänkin on nainen, Risto Pouttu sanoo.

Fakta

Palvelu lakisääteiseksi

Marraskuun alusta valtio vastaa rintamaveteraanien kotipalvelujen rahoituksesta.

Palvelujen järjestelyvastuu kuntayhtymillä.

Valtiokonttori järjestää rahoituksen kuntayhtymien anomusten perusteella.

Veteraanien ei tarvitse hakea korvauksia.

Palvelutaloissa asuville veteraaneille samat palvelut.

Soiten alueella muutos koskee noin sataa veteraania.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä