Paikallisuutiset

Himankalaisen Leena Lehtisen koti on nähnyt keisarin ja evakot – Historiallinen miljöö heräsi uuteen elämään yrittäjän käsissä

– Tänne ei niin vain tullakaan, nauraaLeena Lehtinen avatessaan kuistin ovea säpistä. – Pitäisi löytää jostain vanha lukko tähän oveen, se vielä puuttuu.

Muutoin kaikki näyttääkin valmiilta: vanha, yli 40 vuotta tyhjillään ollut maalaistalo Himangan Lahdensuussa on ehostunut Lehtisen kodiksi. Viime joulukuussa aloitettu remontti valmistui syyskuun lopussa.

Talo seisoo samassa pihapiirissä toisen kunnostetun talon kanssa, johon avattiin kesällä 2016 Lehtisen yritys Kievarila Kissankello. Siihen kuuluvat kahvila ja vaatekauppa, jossa myydään hänen Pariisista hankkimiaan naistenvaatteita. Maaliskuussa 2018 kahvilan käyttöön otettiin myös yläkerta.

Muutamassa vuodessa hiljaista häviämistä odottanut historiallinen pihapiiri on herännyt uuteen kukoistukseen ja täyttynyt elämästä.

Kyseessä on himankalainen kantatila, jonka talot on rakennettu 1700-luvun loppupuolella. 1830-luvulta asti paikka on ollut Tuorilan suvun omistuksessa aina vuoteen 2015, jolloin Leena Lehtinen osti sen.

– Paikka on toiminut kestikievarina, ja tie on aikanaan mennyt tästä kahden talon välistä, hän kertoo.

Historiaa huokuvassa miljöössä on kiehtovaa miettiä, mitä kaikkea täällä on vuosisatojen aikana tapahtunut.

– Venäjän keisari Aleksanteri I on mennyt tästä ohi vuonna 1819. Kukaan ei tiedä, onko hän poikennut tänne sisälle, mutta ilmeisesti hän meni tästä Lohtajan pappilaan, Lehtinen tietää.

Satakunta vuotta sitten Kievarilan tuvassa on käyty vähän aikaa koulua, ja Lehtisen nykyisessä kodissa on aikanaan asunut evakkojakin.

Pitkäaikaista kahvilahaavettaan Leena Lehtinen ryhtyi toteuttamaan, kun hänen puoliksi omistamansa vaateketju Bloomitin toiminta loppui vuonna 2015.

– Olin ajatellut, että haluan jonain päivänä vaatekaupan ja kahvilan maalaismiljööseen. Halusin tarjota paikan, missä ihmiset voisivat piipahtaa kahville rauhalliseen miljööseen jossa olisi myös eläimiä. Eläimet ovat niin terapeuttisia.

Lehtinen etsiskeli paikkaa 8-tien varresta ja kävi Kempeleessäkin katsomassa yhtä, joka kuitenkin oli kauempana tiestä. Kun tämä paikka Himangalla tuli myyntiin kesällä 2015, hän harkitsi asiaa muutaman kuukauden.

– Mietin, onko tämä hyvä paikka vai ei. Sitten totesin, että on: valtatie menee vain 300 metrin päästä. Ja onhan tämä omassa pitäjässä.

Eikä haittaa sekään, että vanhalla kestikievarilla on myös nykytarkoitukseen sopiva historia. Täällä on palveltu vieraita jo lähes 200 vuotta sitten.

Pihapiirin toinen asuinrakennus on nyt kunnostettu nykypäivän tarpeisiin sopivaksi kodiksi vanhaa kunnioittaen. Töissä on ollut yksi kirvesmies täysiaikaisesti ja toinen osa-aikaisesti, ja Lehtisen puoliso Jouko Rekilä on toiminut vastaavana mestarina.

Ulkovuori on uusittu ja ikkunat vaihdettu, mutta tiilikatto kaipasi vain puhdistusta ja maalausta. Hirsirunko oli hyvässä kunnossa.

Eteisessä otettiin näkyville alkuperäinen, kirveellä veistetty hirsiseinä sellaisenaan, ja yläkerrassa hirret on maalattu valkoiseksi. Tuvassa ja makuuhuoneessa on tapetti, samoin jopa kylpyhuoneessa, jossa on suihkukaapin lisäksi tassuamme. Lavuaarin jalustana toimivat vanhat Singerin jalat.

– Hirsitaloon ei kannata rakentaa sisäsaunaa. Joskus tänne tulee pihasauna, Lehtinen suunnittelee.

Makuuhuoneessa on pönttöuuni, joka on siirretty tänne muualta, koska talossa ei ollut enää jäljellä alkuperäisiä uuneja. Samalla paikalla on kuitenkin ollut pönttöuuni ennenkin.

Vanhat väliovet on jätetty käsittelemättä.

– Tästä talosta vietiin ovia tuohon toiseen, ja sitten ne loppuivat täältä kesken. Mutta onnistuin löytämään tänne sopivia, Lehtinen kertoo.

Alakerran lattia on valettu, ja siihen laitettiin lattialämmitys ja vinyylipinta. Yläkertaan tehtiin puulattia. Siellä Lehtisellä on työhuone ja pukeutumishuone.

Tämä ranskanrokokoo-kalusteilla sisustettu koti on hyvin erilainen kuin Leena Lehtisen edellinen koti, vaikka sekin oli hirsitalo.

– Siellä oli mustaa, valkoista ja kiveä. Tyyli muuttui nyt täysin. Kun tätä suunniteltiin, tiesin, että tänne sopii maalaisromanttisempi tyyli.

Vanhoja huonekaluja Lehtisellä on tosin ollut aina. Edellisessä kodissakin niitä oli yläkerrassa, mistä ne kulkeutuivat Kievarilan kahvilaan.

– Vanhat huonekalut ovat aina viehättäneet minua, eikä tähän taloon ole ostettu mitään uusia. Vanhat kalusteet ovat yleensä umpipuisia, ja niitä pystyy työstämään.

Lehtinen tuunaa mielellään kalusteita itse ja on muun muassa verhoillut ruokapöydän tuolit.

Tuvassa seisoo 1800-luvun piano, joka on lunastanut paikkansa kauneudellaan.

– En osaa soittaa, mutta minusta se on kiva sisustuselementti! Se on tullut joka muuton mukana. Poikani aina kysyvät, että milloin he pääsevät kantamasta pianoa – mutta vielä en ole raaskinut siitä luopua.

Parin kuukauden kokemuksella Lehtinen toteaa, että tässä talossa on oikein mukava asua.

– Vanhassa talossa on erilainen energia ja tunnelma kuin uudessa. Vanha talo on jotenkin lämminhenkisempi, ja siinä on historian tuntua, vaikka se onkin laitettu uusiksi. Vanhoilla rakennuksilla on rauhoittava vaikutus – ihan kuin kiire loppuisi, kun ihminen tulee tänne.

Yrityksen pihapiirissä asuminen ei Lehtistä haittaa:

– Yksityisyyttä ei ole niin paljon kuin jossain muualla, mutta tässä on monia hyviä puolia. Kun kahvilassa on rauhallisempaa, voin olla täällä kotonani. Näen ikkunasta, kun porukkaa tulee, ja voin sitten mennä työntekijälle avuksi. Ja eläimet ovat täällä, joten niistä on nyt helpompi huolehtia.

Kanat tepastelevat parhaillaan kukon perässä pihalla, ja kesällä laina-alpakoiden käytössä olleessa aitauksessa on neljä aasia, joiden omaa aitausta uudistetaan juuri.

Ensimmäiset kaksi aasia Lehtinen osti Tanskasta. Keväällä laumaan liittyivät miniaasi Navi sekä oikea harvinaisuus: pitkäkarvainen ja isokokoinen poitou-aasi Kuura.

– Rotu on peräisin Ranskasta, eikä näitä ole Suomessa kuin pari. Poitout olivat kuolla sukupuuttoon, niitä oli vähimmillään vain noin 40, mutta nyt niitä on maailmalla vähän enemmän, Lehtinen kertoo.

Pihapiirissä on nyt kunnostettu kaksi taloa ja aitta, mutta vielä on jäljellä suurempi aittarakennus.

– Se on tarkoitus kunnostaa seuraavaksi. Toiveena on, että ensi kesän aikana sen yläkertaan saataisiin joku kiva tila, jossa voisi pitää vaikka myyjäisiä, Lehtinen kertoo.

Tämä on ainoa Himangalla säilynyt neliöpiha. Jos paikalle ei olisi sattunut uutteraa yrittäjää, mikä olisi ollut paikan kohtalo?

– Varmaan se olisi pikkuhiljaa rapistunut. Maa olisi ehkä myyty tonteiksi ja rakennukset purettu pois, kun ei niitä ollut millään tavalla suojeltu, Lehtinen arvelee.

Kievarila Kissankello on nyt toiminut reilut kolme vuotta. Lehtinen toteaa, että tänne asettuminen oli oikea ratkaisu.

– Asiakkaita käy isolta alueelta, Hiekkasärkät on lähellä ja ohikulkijoita poikkeaa valtatieltä. Tässä on paljon mahdollisuuksia laajentaa toimintaa matkailuun ja elämyksiin.

Suunnitelmia Lehtisellä onkin, mutta niistä hän ei vielä kerro enempää. Jotenkin niihin kuitenkin liittyy riikinkukko, jonka hankkimisesta hän on jo jonkin aikaa haaveillut.