Paikallisuutiset

Kirjeet vaihtuivat älypuhelimiin – Ennen merimiehet saapuivat Kokkolan Merimieskirkkoon soittaakseen kolikkopuhelimella, nyt satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri tapaa koteihinsa somettavat miehet laivoissa

Kokkolan Merimieskirkossa käy vuosittain noin tuhatkunta kävijää, ja suurin kävijämäärä koostuu satamassa vierailevista merimiehistä. Vierailijoiden määrä on suuri, mutta vielä suurempi se oli silloin, kun Merimieskirkko tarjosi merimiehille ainoan mahdollisuuden yhteydenpitoon perheidensä kanssa. SatamakuraattoriAnu-Marja Kangasvieri kertoo, että aikoinaan merimiehet saapuivat kirkolle kolikkopuhelinta etsiessään.

– Silloin soittaminen oli kallista, eivätkä puhelut olleet pitkiä. Nytkin meillä on tarjolla langaton netti ja ostaa saa myös sim-kortteja ja latausseteleitä, jotta yhteydenpito onnistuisi. Monella on toki oma nettiyhteytensä, joten heillä ei niinkään ole tarvetta edes poistua laivasta, Kangasvieri toteaa.

Satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri.
Satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri. Kuva: Antti Varonen

Merimieskirkossa nyt 14 vuoden ajan työskennellyt Kangasvieri kertoo, että sosiaalinen media ja älypuhelimet ovatkin muuttaneet merimiesten arkea melkoisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Monet merimiehet ihmettelevät talvisaikaan, että miten täällä oikeasti pystyy asumaan. Anu-Marja Kangasvieri Satamakuraattori

– Eräskin miltei 60-vuotias merimies kertoi, kuinka hän aikaisemmin joutui pyytämään vaimoaan lähettämään mahdollisimman pitkiä kirjeitä, joita hän sitten luki uudelleen ja uudelleen. Nykyään hän herää jokaisena aamuna viideltä ja aloittaa työpäivänsä puhelulla kotiin.

Tänä päivänä Kangasvieren työ on paljon liikkuvampaa kuin aikaisemmin, sillä hän jalkautuu jokaiseen satamaan saapuvaan laivaan ja käy antamassa omat yhteystietonsa ja keskustelemassa henkilökunnan kanssa. Laivan messissä käydäänkin keskusteluita monenlaisista asioista. Merimiehet ovat muun muassa kiinnostuneita Suomesta ja Kokkolasta.

– Monet merimiehet ihmettelevät talvisaikaan, että miten täällä oikeasti pystyy asumaan. He kyselevät talojen lämmityksestä ja autojen renkaiden vaihtamisesta. Välillä he haluavat jutella ulkopuolisen kanssa omasta elämästään ja kertoa vaikkapa heidän kohtaamastaan myrskystä.

Kangasvieri kertoo, että yleisenä keskustelunaiheena ovat perheeseen liittyvät asiat. Merimiehet ovat kertoneet, että älypuhelimet edesauttavat työssäjaksamista, sillä kotiasioita ei tarvitse murehtia samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Videopuheluiden ansiosta lapsetkaan eivät ehdi unohtamaan isän ulkonäköä pitkienkään työmatkojen aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Varsinkin Aasiasta saapuvien laivojen merimiehet ovat pitkillä, jopa yhdeksän kuukauden, mittaisilla työreissuilla, ja viettävät pitkiä aikoja samojen ihmisten kanssa. Usein heille riittää se, että he saavat jutella ihan tavallisista asioista jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa, Kangasvieri toteaa.

Yhtenä Merimieskirkon tarjoamana palveluna on merimiesten kuljettaminen kaupunkiin. Kaupungille suunnataan silloin, kun merimiehille ilmaantuu tarpeita hankintojen tekemiseen tai omien asioiden hoitamiseen. Silloin Kangasvieri kuljettaa heitä vaikkapa markettiin tai kirpputorille.

Satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri kuljetti filippiiniläiset merimiehet asioille. Kuvassa Leonardo M. Jalova, Christian C. Cuenca, Gaimar P. Liwag ja John Paul G. De Ocampo.
Satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri kuljetti filippiiniläiset merimiehet asioille. Kuvassa Leonardo M. Jalova, Christian C. Cuenca, Gaimar P. Liwag ja John Paul G. De Ocampo. Kuva: Antti Varonen

– Jotkut haluavat ostaa tuliaisiksi jotain, missä lukee Finland, tai sitten he haluavat ostaa itselleen vaikkapa suklaata tai sipsiä. Joskus haemme heille kirpputorilta lämpimiä vaatteita, sillä monellakaan ei ole työvaatteiden lisäksi college-vaatteita lämpimämpää päällepantavaa. Sellaisilla vaatteilla ei talvipakkasilla pärjää täällä Suomessa.

– Otammekin mielellämme vastaan talvivaatelahjoituksia, joita voi jättää vaikkapa seurakunnan infoon. Minulle kannattaa laittaa viestiä, niin tiedän käydä ne hakemassa, Kangasvieri vinkkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Matkamuistoja Suomesta.
Matkamuistoja Suomesta. Kuva: Antti Varonen
Filippiiniläiset merimiehet Jaybee P. Gonzales, Leonardo M. Jalova, Gaimar P. Liwag, John Paul G. De Ocampo ja Christian C. Cuenca ottavat yhteiskuvaa. Taustalla satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri.
Filippiiniläiset merimiehet Jaybee P. Gonzales, Leonardo M. Jalova, Gaimar P. Liwag, John Paul G. De Ocampo ja Christian C. Cuenca ottavat yhteiskuvaa. Taustalla satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri. Kuva: Antti Varonen

Kokkolan Merimieskirkon toimintaa pyörittää Kangasvieren lisäksi noin kymmenkunta vapaaehtoista. Heidän tehtävänään on hoitaa kirkolla sijaitsevaa myymälää, osallistua seurakunnan myyjäisiin, hankkia arpajaisvoittoja ja jutella merimiesten kanssa. Kangasvieri kertoo, että yhdessä tekeminen on vapaaehtoistyön suola.

– Vapaaehtoisten kesken jutellaan aina, että kylläpä oli taas mukavaa. Yhdessä tekemisestä ja ihmisten tapaamisesta syntyy sellainen mukava tunne. Pieni kansainvälisyys tuo tähän hommaan vielä pientä ekstraa. Vapaaehtoisia mahtuu mukaan lisääkin, hän vinkkaa.

Kangasvieri kertoo, että jo yli sadan vuoden ajan on perinteisiin kuulunut antaa merimiehille joulun alla joululahjaksi villasukat. Niitä lahjoituksia kaivataan jälleen tällekin vuodelle.

– Vien Lähetyssoppiin lankoja, joita voi käydä hakemassa. Valmiit sukat palautetaan takaisin Lähetyssoppiin, josta käymme ne hakemassa. Myös omista langoista saa mielellään kutoa. Suomalaiset laivat alkavat jo joulukuun alussa kyselemään, että olisiko heille jo joulupaketit valmiina. Ulkomaalaisistakin laivoista osa toivoo, että joulupukki muistaisi heitäkin. Joulun jälkeen saattaa meidän sähköpostiimme ilmestyä kuvia merimiehistä villasukat jaloissaan, Kangasvieri kertoo hymyillen.

Anu-Marja Kangasvieri laskee kassaa Merimieskirkon lahjatavarapuodissa.
Anu-Marja Kangasvieri laskee kassaa Merimieskirkon lahjatavarapuodissa. Kuva: Antti Varonen
Biljardia Kokkolan Merimieskirkolla.
Biljardia Kokkolan Merimieskirkolla. Kuva: Antti Varonen
Merimiehet ottamassa Kokkolaa haltuun.
Merimiehet ottamassa Kokkolaa haltuun. Kuva: Antti Varonen
Satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri.
Satamakuraattori Anu-Marja Kangasvieri. Kuva: Antti Varonen
Fakta

Merimieskirkot

Suomen Merimieskirkko on tehnyt työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla asuvien suomalaisten hyväksi vuodesta 1875.

Kokkolan satama-alueella sijaitseva Merimieskirkko on ollut toiminnassa vuodesta 1931, alkuaikoina nimenä oli Merimieslähetys.

Suomen Merimieskirkot kuuluvat kansainväliseen, International Christian Maritime Association, eli ICMA-kattojärjestöön.

Kokkolan Merimieskirkossa vierailee vuosittain noin tuhatkunta kävijää.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä