lauantai 19.10.2019 | 09:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Pääkirjoitus: Vihdoin saadaan apua Kokkolan rautatieaseman pysäköinnin ongelmiin

Tiina Ojutkangas Keskipohjanmaa
Ke 9.10.2019 klo 20:30

Kokkolan rautatieaseman pysäköinti on puhuttanut ja ärsyttänyt jo kauan. Asemalla on ahdasta junien saapuessa ja lähtiessä. Vastaanottajien autoille ei ole tilaa, ja auto on hankala jättää pysäköintipaikalle myös matkan ajaksi. Junamatkustamisen suosio on tietysti hyvä asia, mutta pysäköintialueen sumpusta valittaminen ei ole edes pikkumaista.

Kokkolan rautatieasemalla alkaa rautatieaseman pohjoisen puolen pysäköintialueen remontti torstaina. Parkkipaikka on remontissa marraskuun 29. päivään saakka. Se tarkoittaa sitä, että parkkipaikalle pysäköidyt autot on siirrettävä pois, tai urakoitsija tekee sen. Rautatieaseman etelän puoleinen parkkipaikka on kuitenkin käytössä.

Muutostyöt kestävät jopa kuusi viikkoa. Remontin seurauksena kaikki tavalliset pysäköintipaikat muuttuvat maksullisiksi, ja paikkojen määrä vähenee 50:een. Maalaustöiden lisäksi asfaltoidaan, asennetaan reunakiviä ja pystytetään liikennemerkkejä. Myös pysäköintiautomaatti uusitaan. Matkustajien mukavuudeksi laiturille tulee useita pieniä katoksia, joissa voi olla sateelta suojassa.

Asemarakennuksen molemmin puolin on tätä nykyä noin 200 parkkipaikkaa henkilöautoille. Kun Kokkolan asemalta lähtee päivittäin parikymmentä henkilöliikenteen junaa, on pysäköinti ajoittain todella hankalaa. Vaikeutta lisää se, että aseman vieritse kulkee hyvin vilkasliikenteinen Rautatienkatu, joka on yksi Kokkolan pääväylistä ja jota pitkin kulkee myös ylileveä ja -korkea liikenne. Lisäksi pohjoispuoliselle parkkipaikalle ajetaan kadulta valo-ohjatusta risteyksestä.

Suunnitteilla on myös alikulkua, matkakeskusta ja muita isoja asioita, joiden rakentaminen maksaa. Alikulku raiteiden välillä lisäisi turvallisuutta, kun nykyään kakkos- ja kolmosraiteelle kuljetaan ykkösraiteen kautta. Tulevaisuuden toivelistalla on alikulun avulla pysäköintipaikkoja myös Kosilan puolelle. Näiden asioiden kaavoitus, suunnittelu ja rahoitus vaativat aikaa, rahaa ja ratkaisuja.

Kokkolassa on ollut junaliikennettä 130 vuotta, ja matkustajamäärien perusteella junaliikenne jatkuu suojellun vanhan rautatieasemarakennuksen ympärillä.

Junamatkustamisen suosio on tietysti hyvä asia, mutta pysäköintialueen sumpusta valittaminen ei ole edes pikkumaista.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »