keskiviikko 8.7.2020 | 01:55
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Kirja-arvio: Uusi Aino – Aino Sibelius oli säveltäjän tärkein tuki

Leena Nygård
La 12.10.2019 klo 20:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala 2019. 462 s.

Kiihkeästi rakastunut Jean Sibelius vertasi tulevaa vaimoaan metsän suojissa salaperäisesti tuoksuvaan valkolehdokkiin. Siro ja herkkä nuori Aino Järnefelt ei kuitenkaan ollut vain hento kukka. Hän hiihti ja luisteli talvisin, onki ja souteli kesäisin. Hän opiskeli ja harrasti puutöitä, kehittyi taitavaksi pianistiksi ja osasi useita kieliä. Hänellä oli matematiikkapäätä ja käytännön järkeä, ja hän ymmärsi talouden realiteetit. Jo nuorena hän osallistui useiden yhdistysten toimintaan. Kaikenkattavana aatteena oli suomalaisuus ja suomen kieli.

Ehkä tärkeintä Sibeliusten avioliiton onnistumiselle oli, että musikaalinen Aino ymmärsi syvällisesti ja arvosti miehensä sävellystyötä. Tämä työ määräsikin pitkälti perheen elämäntapaa. Jean muisti vakuuttaa rakkauttaan kautta vuosien, mutta ei ollut mikään helppo aviomies. Nuorena taide velvoitti häntä boheemielämään, “viftaukseen” samanhenkisten ystävien kanssa. Viftaus saattoi kestää päiväkausia, ja erityisesti säveltäjän runsas alkoholinkäyttö aiheutti huolta vaimolle. Säveltäminen onnistui parhaiten poissa kotoa, hotellissa, ja mielellään ulkomailla, missä Jean Sibelius saattoi työnsä vuoksi viettää kuukausia, vaimon ja lasten odottaessa kotona.

Ainon elämässä oli paljon surua: oman lapsen kuolema, sisaren itsemurha, sukulaisten ja oma sairastaminen. Monia, myös Ainoa itseään ja puolisoa vaivasi ajoittain syvä masennus. Rahaa oli niukalti ja sitä tuli epäsäännöllisesti. Järnefeltit, äiti Elisabeth ja hänen lapsensa kuitenkin pitivät yhtä, ja oli Ainolla hyviä ystäviäkin tukena.

Paljonhan tuosta kaikesta jo tiedetään. Riitta Konttisen laatimaa elämäkertaa voi kuitenkin pitää ensimmäisenä todellisena Aino Sibeliuksen elämäkertana, josta piirtyy elämä Ainon kokemana, siinä missä sitä Sibelius-elämäkerroissa on kuvattu aviomiehen kautta. Uudessa elämäkerrassa runsaat siteeraukset kirjeistä rakastetulle, omaisille ja ystäville sekä otteet päiväkirjoista tuovat Ainon lähelle lukijaa. Suurten kysymysten lisäksi niissä käsitellään usein arkisia asioita: epätavallisen naisen hyvinkin tavallista elämää – tavallista, jos ei oteta huomioon esimerkiksi sitä, että hänellä oli apunaan taloudessa ainakin kaksi piikaa.

Konttinen kuvaa kiitettävästi Aino Järnefeltin lapsuutta ja nuoruutta kenraali, kuvernööri Alexander Järnefeltin ja aatelisen, pietarilaisen, balttilais-venäläisen Konttinen kuvaa kiitettävästi Aino Järnefeltin lapsuutta ja nuoruutta kenraali, kuvernööri Alexander Järnefeltin ja aatelisen, pietarilaisen, balttilais-venäläisen Elisabeth Järnefeltin (s. Clodt von Jürgensburg) perheessä. Vanhempien avioliitto oli kylmä ja ristiriitainen, ja sitäkin tärkeämmäksi äiti tuli lapsikatraalleen. Valovoimainen, sivistynyt Elisabeth Järnefelt johdatti lapset taiteen ja kulttuurin pariin, ja neljästä pojasta kolme eli Armas, Eero ja Arvid menestyivät taiteilijoina.

Elisabeth omaksui poikansa Arvidin tapaan tolstoilaisen maailmankatsomuksen, jota pyrki toteuttamaan jopa hankkimalla maatilan ja viljelemällä maata, mistä joutui sittemmin luopumaan. Hän oli huomattavan paljon läsnä lastensa elämässä vanhuuden päiviinsä asti, auttoi näitä tarvittaessa ja asui pitkiä jaksoja kulloinkin eniten apua tarvitsevan luona.

Aino ei täysin omaksunut Arvid-veljen tolstoilaisuutta, vaikka arvosti tämän kirjallista tuotantoa. Veljen kiertäminen maata resupekkana julistamassa oli hänelle liikaa. Mutta jo lapsuudessa Aino oli kasvatettu kunnioittamaan ihmisten tasa-arvoa ja totuudellisuutta kaikessa.

Elämäkertaa lukiessa joutuu hämmästelemään, kuinka usein perheet – etenkin Järnefeltit – vaihtoivat asuinpaikkaa. Kesäisin muutettiin suurella joukolla huviloille, jotka sijaitsivat milloin missäkin päin Suomea, ja joissa vietettiin hyvin yhteisöllistä elämää. Sibeliukset rakensivat Ainolansa vasta monien muuttojen jälkeen ja tulivat samalla entistä kiinteämmäksi osaksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä.

Konttisen Aino Sibelius -elämäkerta sisältää paljon dokumentoitua tietoa kohteestaan, tämän suuresta merkityksestä puolison sävellystyölle ja suurteosten synnylle.

Saamme seurata Ainoa myös äitinä ja kasvattajana – aika tiukkanakin – , hänen kokemuksiaan sotien aikana ja hänen poliittisia mielipiteitään. Konttinen otsikoi hänen olleen “kallellaan oikealle”. Sisällissodan kokemusten vuoksi Aino oli valkoisen Suomen ja Mannerheimin kannalla, ja jossain vaiheessa jopa ihaili Hitleriä. Tieto juutalaisten kohtalosta laimensi ihailua.

1930-luvulla Jean Sibelius oli jo maineensa huipulla ja miljonääri. Aino Sibeliuksen elämäkerta seuraa vanhenevan pariskunnan elämää Ainolassa, missä he ehtivät elää yhdessä 65 vuotta. Sotavuosina 40-luvulla suku ja omaiset saivat majailla syrjäisessä Ainolassa pommituksia paossa. Sibeliusten viisi tytärtä olivat aikuistuneet ja avioituneet, ja nyt oli lastenlasten vuoro vilkastuttaa elämänmenoa. Elämä Ainolassa ei rauhoittunut vielä sotien jälkeenkään: suuren säveltäjän innokkaita ihailijoita vaelsi tapaamaan mestaria aina rasittavuuteen asti.

Aino Sibelius ehti 98-vuotisen elämänsä aikana kokea paljon, niin yhteiskunnallisia mullistuksia kuin taide- ja kulttuurielämän vaiheita, ja olla itse vaikuttamassa jälkimmäisiin. Niiden kehyksissä taidehistorioitsija Riitta Konttinen kartoittaa hänen elämäänsä mikrohistoriallisella otteella. Syntynyt teos on runsaasti kuvitettu ja todella kaunis kirja.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »