Paikallisuutiset

Hyvä kiertämään – Kokkolalainen Katja Palola tietää, miltä tuntuu saada apua, ja sen takia hän haluaa tarjota sitä myös muille

Joulukalenterikeräys, joululahjakeräys ja nallekeräys ovat sanoja, joihin ainakin sosiaalisen median käyttäjät ovat viime aikoina takuulla törmänneet. Joulun lähestyminen tarkoittaa monelle myös auttamisen aikaa, ja apua halutaan tarjota sitä tarvitseville.

Yksi apua tarjoavista on kokkolalainenKatja Palola, joka kuuluu lahjoitusrinkien aktiivisiin moottoreihin. Hän on useampana vuonna ollut mukana toteuttamassa joulukalenterikeräystä, jonka tuotot lahjoitetaan muun muassa Soiten eri yksiköihin ja osastoille.

Katja Palola tietää, miltä tuntuu ottaa vastaan apua. Viimeksi hänen perheensä sai Onnea ry:ltä tukea kuopuksen syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen.
Katja Palola tietää, miltä tuntuu ottaa vastaan apua. Viimeksi hänen perheensä sai Onnea ry:ltä tukea kuopuksen syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen. Kuva: Clas-Olav Slotte

Tänä syksynä hän on lisäksi ehtinyt osallistua myös ensihoidolle ja lastenosastolle lahjoitettujen nallejen keräämiseen ja keräsipä hän ystäviensä Leena Kaattarin ja Charlotte Widjeskogin kanssa leluja, vaatteita ja muuta hyödyllistä myös ensi- ja turvakodin käyttöön. Palola haluaa auttaa muita, sillä hän tietää, miltä tuntuu olla avunsaaja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meidän perheemme on nyt parin vuoden ajan ollut Hope ry:n asiakas, eli saamme sitä kautta lapsille joululahjat. Olen itse osa-aikatyössä ja mieheni on työtön, joten lahjoitukset auttavat vähentämään harteilla olevaa taakkaa. Olemme myös saaneet Äijäkööriltä apua esikoisen kaverisynttäreiden järjestämiseen ja nyt hiljattain saimme Onnea ry:ltä apua kuopuksen syntymäpäiväjuhlien järjestelyihin, Palola kiittelee.

Vaikka Palolalla ei itsellään ole taloudellista mahdollisuutta lahjoitusten antamiseen, haluaa hän silti auttaa jollakin tavalla, joten hän antaa omaa aikaansa. Sitä eri keräysten järjestämiseen kuluukin melko lailla.

– Onhan siinä oma hommansa, kun ottaa yhteyttä yrityksiin lahjoituksia pyytäen ja viestejä lähetellen. Nyt olen kierrellyt tyhjentämässä markettien auloihin sijoitettuja kalenterikeräyslaatikoita, ja kuskannut niihin kertyneitä kalentereita kaverini varastoon. Vaikka tähän kaikkeen kuluu jonkin verran aikaa, on se silti pieni vaiva itselle. Kaikkein palkitsevinta tässä on, kun pääsee näkemään avunsaajien ilon.

Saajille lahjoitukset ovat kultaakin kalliimpia. Soiten lasten- ja nuortenosaston va. osastonhoitajaNico Jäväjä kertoo, että osastolle on vuosien saatossa lahjoitettu niin nalleja, joulukalentereita, leluja, elokuvia kuin pelejäkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sosiaalityöntekijä Carola Holmbäck-Puskala purkaa Kokkolan ensi- ja turvakodille saapunutta lahjoitusta.
Sosiaalityöntekijä Carola Holmbäck-Puskala purkaa Kokkolan ensi- ja turvakodille saapunutta lahjoitusta. Kuva: Clas-Olav Slotte

– Hygieniatarvikkeet, lastenvaatteet, astiat, pelit, nallet, pelikonsolit ja televisiot ovat olleet vuosien saatossa tarpeellisia lahjoituksia. Olemme saaneet niitä niin yksityishenkilöiltä kuin yrityksiltäkin. Teemme myös tiivistä yhteistyötä alueen muiden yhdistysten välillä, joten pystymme tarjoamaan apua heillekin, jotka joutuvat aloittamaan elämänsä nollasta.

Holmbäck-Puskala kertoo, että jokaiselle turvakodin puolelle saapuvalle lapselle annetaan oma turvanalle ja aikuiselle villasukat.

– Asiakkaat ovat hyvin kiitollisia pienestäkin lahjoituksesta. Ajattelen niin, että kun asiakkaat asettuvat taloksi ja tuntevat olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi, pystyvät he olemaan myös tyytyväisiä siitä, että he ovat lähteneet kriisitilanteesta hakemaan apua. Annamme asiakkaille heidän pois lähtiessään tarpeen tullen mukaan vaikkapa astioitakin, jos heillä ei omasta takaa ole.

- Osa turvakotiin tulevista saapuu ilman mitään henkilökohtaista omaisuutta, ja tällöin voi esimerkiksi lahjoituksena saatu hammasharja tulla tarpeeseen, kertoo sosiaalityöntekijä Carola Holmbäck-Puskala.
- Osa turvakotiin tulevista saapuu ilman mitään henkilökohtaista omaisuutta, ja tällöin voi esimerkiksi lahjoituksena saatu hammasharja tulla tarpeeseen, kertoo sosiaalityöntekijä Carola Holmbäck-Puskala. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kun jouluaatto koittaa, saa Palola ystävineen olla tyytyväisiä siitä, että sadat lapset pääsevät avaamaan lahjoituksena saamansa joulukalenterin viimeisen luukun. Monen kotona avataan myös lahjoituksena saadut lahjat – niin myös Palolan perheen kotona, sillä lasten kirjeet ovat jo matkalla joulupukin pajalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Esikoinen toivoi muun muassa muovailuvahaa ja leikkikameraa ja tytön ainut toive oli valkoinen pieni pehmohiiri, Palola kertoo hymyillen.

Fakta

Joulukalenterikeräys

Tällä hetkellä Kokkolassa käynnissä oleva joulukalenterikeräys järjestettiin edellisen kerran vuonna 2017. Silloinkin kalenterit lahjoitettiin muun muassa Hope ry:lle, Kokkolan ensi- ja turvakodille, lastensuojeluun ja Soiten yksiköihin. Tuolloin kalenterikeräyksen lopullinen saldo oli 1 284 kalenteria.

Tämän vuoden kalenterikeräykseen voi osallistua viemällä kalentereita kokkolalaisten markettien auloissa sijaitseviin keräyslaatikoihin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä