Paikallisuutiset

Kokkolan hybridiareenahanke etenee hyvän asenneilmapiirin saattelemana kohti mahdollisia päätöksiä – Keskuspuiston kehittämisryhmän varapuheenjohtaja Reino Herlevi: "Toivon, että ensi vuoden alussa tehtäisiin päätöksiä"

Kokkolan hybridiareenahanke etenee Keskuspuiston kehittämisryhmän varapuheenjohtaja ja Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtajaReino Herlevin (kesk.) sanoin ”positiivisessa myötätuulessa”. Rahoituksen selvitystyö on meneillään, erinäisiä suunnitelmia puolestaan on jo hahmoteltu valmiiksi.

Alustavissa suunnitelmissa hybridiareena sijaitsisi jäähallin, uimahallin ja urheilutalon välisellä alueella. Areenaan sisältyisivät 3 000–5 000 katsojan jalkapallostadion ja noin 10 000 neliömetrin sisäliikunta- tai tapahtumahalli. Aiemmin on tullut esille(Kokkola-lehti 16.10.), että areena voisi olla käytettävissä vuonna 2022.

Varmaa tietoa aikataulusta ei kuitenkaan ole. Herlevi korostaa, ettei mitään päätöksiä ole tehty. Kokkolan kaupunginhallitus piti viime viikon maanantaina iltakoulun hankkeesta. On tarkoituksena, että valtuustossa käsitellään hanketta jollakin tasolla joulukuussa. Vielä on auki, millä tasolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yleinen ilmapiiri areenahanketta kohtaan on Herlevin mukaan myötämielinen.

Toivon, että ensi vuoden alussa tehtäisiin päätöksiä. Meillä on tarvetta ja suunnitelmia areenalle. Reino Herlevi Keskuspuiston kehittämisryhmän varapuheenjohtaja

– Hallituksen kanta oli se, että hanke on tärkeä. Hallituksen mielestä on myös tärkeää, että hanke etenee, ettei se taas kerran jäisi junnaamaan paikoilleen. Luulen, että valtuutetuillakin on se kanta, että hanketta pitää viedä eteenpäin. Monilta järjestöiltä on tullut yhteydenottoja hankkeen etenemisestä.

– Toivon, että ensi vuoden alussa tehtäisiin päätöksiä. Meillä on tarvetta ja suunnitelmia areenalle. Nyt on aika viedä suunnitelmat toteutukseen ja päätökset eteenpäin.

– Totta kai esimerkiksi Soiten säästökuuri ja Kokkolan talous ovat olleet esillä. Niinpä monet saattavat miettiä, onko areenan rakentaminen turhaa. Ei se mielestäni ole turhaa. Voimme hyötyä siitä niin monella tapaa, Herlevi perustelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hybridiareenan hyödyllisyys monille sektoreille – ei pelkästään urheilulle – toistuukin hänen puheissaan. Kohentuneet liikuntapuitteet voisivat kannustaa ihmisiä liikkumaan, mikä olisi terveyttä edistävää työtä. Areenalla järjestettävistä messutapahtumista olisi taloudellista hyötyä alueen yrityksille. Areena olisi hyväksi myös kaupungin näkyvyydelle.

– On mietinnässä, miten ihmisiä saadaan muuttamaan tänne Kokkolaan. Harrastusmahdollisuudet ja asuinympäristö – esimerkiksi ne ovat vaikuttavia vetovoimatekijöitä, Herlevi nostaa esiin.

Hybridiareenaan on suunniteltu jalkapallostadionia. Kuvassa on Kokkolan Keskuskenttä, tämänhetkinen ykkösstadion.
Hybridiareenaan on suunniteltu jalkapallostadionia. Kuvassa on Kokkolan Keskuskenttä, tämänhetkinen ykkösstadion. Kuva: Jukka Lehojärvi

Hybridiareenan on laskettu maksavan 30–35 miljoonaa. Tarkka hinta muotoutuu suunnittelun edetessä. Herlevi ynnää, että summa on samaa suuruusluokkaa kuin Kokkolan kaupungin tekemät investoinnit yhteensä kahtena vuotena. Vertailun vuoksi vuoden 2020 talousarviossa kaupungin nettoinvestoinnit ovat 17,9 miljoonaa euroa.

Puhutaan siis isosta investoinnista ja isosta päätöksestä. Herlevin mielestä summa ei siltikään ole mahdoton maksettavaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olemme investoineet kymmenen vuoden aikana uusiin kouluihin 120 miljoonaa, ellei vähän ylikin, hän vertaa.

Rahoitus- ja omistajuuskuviot ovat selvityksen alla. Myöhemmin niistä päätetään hallitus- ja valtuustotasolla. Herlevi kertoo, että vaihtoehtoja on.

– Se, että areena tehdään kaupungin taseeseen, on yksi vaihtoehto. Sitten on allianssimalli, jossa on kumppaneita ja jossa julkinen hankintalaki tietääkseni sitoo.

– Tietysti pitää olla muut osakkaat olemassa, jos ei maksa itse. Luulen, että Keski-Pohjanmaan alueelta voisi löytyä osakkaita, Herlevi arvelee.

Rakentaminen ei ole ainoa areenaan liittyvä menoerä. Toiminnan pyörittäminen maksaa yhtä lailla.

– Sen tietää, että liikuntapaikkojen käyttökustannukset lisääntyvät yli miljoonalla eurolla. On pohdittava, ollaanko siihen valmiita. Sen ei pitäisi olla kynnyskysymys, Herlevi kuittaa.

Fakta

Hybridiareenahanke

Keskeinen osa Kokkolan Keskuspuiston kehittämissuunnitelmaa.

Hybridiareena sijaitsisi jäähallin, uimahallin ja urheilutalon välisellä alueella.

Suunnitelmien mukaan hybridiareenassa olisivat 3 000–5 000 katsojan jalkapallostadion ja noin 10 000 neliömetrin sisäliikuntahalli. Arvioitu hinta on 30–35 miljoonaa.

Kokkola-lehden uutisen (16.10.) mukaan areena voisi olla käytettävissä vuonna 2022. Aikataulusta ei ole tehty päätöstä. Areenan rakentamisestakaan ei ole päätetty. Rahoituksen selvitystyö on parhaillaan käynnissä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä