Paikallisuutiset

Perinteisten loma-asuntojen rakentaminen hiipuu Hiekkasärkillä, mutta huoneistoja rakennetaan senkin edestä – "Yhä useammin vapaa-ajanasumisessa arvostetaan helppoutta"

Hiekkasärkillä, golfkentän ja meren väliin sijoittuvalla Kesärannan alueella rakennetaan parhaillaan useampaakin taloa. Suurin loma-asuntobuumi tuntuu kuitenkin olevan takana päin, sillä Kalajoen kaupungin tonttikauppa on nyt selvästi hiljenemässä.

Vuosina 2017–2018 kaupunki myi tai vuokrasi noin 30 uutta tonttia vuodessa, ja niistä noin puolet oli loma-asuntotontteja ja toinen puoli asuintontteja. MaankäyttöpäällikköAri Matkaselkä laskee, että tänä vuonna jäädään yhteensä noin 15 tonttiin, joista myöskin puolet on loma-asuntotontteja.

– Jonkinlainen tason pudotus tapahtui jo pari vuotta sitten, sillä aiemmin tontteja luovutettiin 30–40 vuodessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hurjimpina vuosina Hiekkasärkillä rakennettiin Viitapakkojen kaava-aluetta, jonka satakunta tonttia menivät muutamassa vuodessa. Kesärannassa vuonna 2017 myyntiin tulleista 113:sta kaupungin loma-asuntotontista noin 90 on vielä vapaana.

Meillä on ollut kaksi vuotta niin hektistä, että työmäärä on hidastanut uusien hankkeiden suunnittelua. Sami Alakotila kaupallinen johtajaWesain Oy

Matkaselkä huomauttaa, että Kesärannan kaavan viivästymisen vuoksi kaupungin loma-asuntotonttien varanto oli useita vuosia käytännössä nollassa.

– Tilanne suuntasi kysyntää ehkä jossain määrin huoneistotyyppiseen loma-asumiseen ydinalueelle, ja ihmisten mieltymyksetkin ovat saattaneet muuttua vuosien saatossa. Yhä useammin vapaa-ajanasumisessa arvostetaan helppoutta.

Huoneistojaonkin rakennettu ahkerasti. Paikallinen rakennusliike Wesain Oy on rakentanut Hiekkasärkille vuodesta 2010 lähtien noin 300 asuntoa. Kaupallinen johtajaSami Alakotila vahvistaa Matkaselän arvion huoneistojen suosiosta:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Monet hakevat helppoa lomailua. Huoneistotyyppisessä loma-asunnossa ei ole piha- eikä kunnossapitotöitä. Se myös vaatii vähemmän alkupääomaa ja sitä on helpompi hyödyntää vuokrauksessa kuin perinteistä mökkiä.

Viime vuonna Wesain rakensi Hiekkasärkille 50 asuntoa, ja tämän vuoden saldo on 55. Ensi vuonna valmistuu noin 15 asuntoa, mutta Alakotilan mukaan notkahdus on väliaikainen.

– Meillä on ollut kaksi vuotta niin hektistä, että työmäärä on hidastanut uusien hankkeiden suunnittelua. Ensi kesänä on tarkoitus aloittaa Marinan hanke ja 1–2 muuta kohdetta Hiekkasärkillä, ja veikkaan, että vuonna 2021 olemme taas 50 asunnon tasossa.

Vaikka rakentaminen näyttää valtakunnallisesti hiipuvan, Alakotilan mukaan se ei näy Hiekkasärkillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä suhdanne näkyy siten, että meillä ei tällä hetkellä ole projektia Kokkolassa, vaikka aiemmin olemme rakentaneet sinne yhden taloyhtiön vuodessa. Odotamme, että Kokkolan markkina virkoaa. Kalajoella hiipuminen näkyy jonkin verran omakotitalopuolella, mutta muuten ei. Hiekkasärkillä rakennetaan, ja kauppa käy hyvin.

Kalajoen kaupungilla on vapaita loma-asuntotontteja ja asuintontteja molempia noin 170. Nykyinen tonttivaranto riittää Ari Matkaselän mukaan useiksi vuosiksi nykysuhdanteessa.

– Mahdollisuudet alkavat myös vähentyä perinteisten loma-asuntotonttien osalta, kun merenranta on jo kaavoitettu Satamatietä myöten.

Kesärannan lisäksi vapaita loma-asuntotontteja löytyy 51 kappaletta Hiekkasärkkien ja liikuntapuiston väliin kaavoitetulta Tapionportin alueelta. Uudella Marinan alueella ei ole tontteja yksittäisille loma-asunnoille, vaan se on suunnattu isommille rakennushankkeille.

Yksi Kesärannan rakentajista on kalajokinenArto Rahkola, joka on rakentanut sinne kappaletavarasta itselleen ja vaimolleen pysyvän kodin. Rahkola on ammatiltaan kirvesmies ja ollut vapaalla leipätyöstään rakentamisen ajan.

– Toukokuun 2. päivä aloitin, ja nyt muutamme tänne, hän kertoo terassilasituksia asentaessaan.

Aiemmin Kalajoen keskustassa asunut pariskunta varasi tontin jo kaksi vuotta sitten. Muutto mahdollistui lasten aikuistuessa:

– Ei tarvitse enää lapsia kuskata minnekään, joten voimme asua vähän sivummallakin. Tässä on lenkkimaastot vieressä. Entinen talomme oli jo sen ikäinen, että siihen olisi pitänyt tehdä täysremontti, Rahkola perustelee ratkaisua.

Tontti ei ole rannassa, mutta merinäköala sieltä on. Sekään ei haittaa, että Kesärannan kaava ei toistaiseksi salli vakinaista asumista.

– Viime talven asuimme jo Hiekkasärkillä vuokralla "vailla vakinaista asuntoa", mutta ei se tullut missään vastaan. Jotkut sanoivat, että silloin ei saa lainaakaan, mutta saimme senkin järjestymään.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä