Paikallisuutiset

"Onko poliisiasema poliisiasema, jos siellä ei ole henkilökuntaa?" – pahimmillaan virkavaltaa voi maaseudulla joutua odottamaan toista tuntia – hallitusohjelmassa luvatut 300 uutta poliisin virkaa tarkoittaisi Pohjanmaalla yhtä ympärivuorokautista partiota

Kysymys on tavallaan retorinen. Asetettu niin, että se pitää sisällään vastauksen.

– Onko poliisiasema poliisiasema, jos siellä ei ole henkilökuntaa?

Kysymyksen tekee Kannuksen kaupunginjohtajaTerttu Korte. Äänensävy on sekoitus ärsyyntyneisyyttä, turhautumista – ja huolta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aavaa aukeaa. Pohjanmaan poliisin partio (Ari Leponiemi/Petri Tofferi) liikenteessä Kaustisen Vintturilla.
Aavaa aukeaa. Pohjanmaan poliisin partio (Ari Leponiemi/Petri Tofferi) liikenteessä Kaustisen Vintturilla. Kuva: Jukka Lehojärvi

Jos Pohjanmaan poliisilaitoksen johdolta kysyy, Kannuksen poliisiasemaa ei ole lopetettu. Yksikään poliisi tosin ei ole sitten loppiaisen tullut sinne töihin eikä lähtenyt sieltä työpäivänsä päätteeksi kotiin. Työmaa on siirtynyt Kaustiselle.

Niin Kannuksessa kuin Toholammillakin linjausta ei ole ihan teurasuhrin tavoin otettu vastaan. Niin Kannuksen kaupunginhallitus kuin Toholammin kunnanhallitus ovat peränneet Pohjanmaan poliisilaitokselta perusteluja.

Helmikuun alussa tuli vastaus, jossa todetaan mm., että ”poliisilaitos joutuu mukautumaan niihin taloudellisiin resursseihin, joita eduskunta kulloinkin poliisille määrittelee... Pohjanmaan poliisilaitoksella ei ole mahdollista asettaa omaa poliisin hälytyspartiota jokaisen kunnan alueelle... on tärkeä muistaa, että poliisimiehen virkapaikka ei ole sama kuin hänen työskentelyalueensa...”.

Ei Terttu Korte vastausta liirumlaarumiksi kutsu, mutta eipä paljon muuksikaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Saimme ympäripyöreän vastauksen, joka ei meitä tyydyttänyt.

Tämä poliisiasia ei ole jäänyt tähän. Lestijokilaaksosta on lähtenyt viestiä sisäministeriöön, aluehallintoviranomaisille ja poliisiasian neuvottelukuntaan.

Kuuluuko perästä, kuuluu vasta perästä. Jos kuuluu.

"Maantieteelle emme voi mitään", totesi entiten presidentti J.K. Paasikivi. Kiireellisissä tehtävissä jokaisella minuutilla on merkitys.
"Maantieteelle emme voi mitään", totesi entiten presidentti J.K. Paasikivi. Kiireellisissä tehtävissä jokaisella minuutilla on merkitys. Kuva: Jukka Lehojärvi

Perimmiltään kyse on siitä, kuinka kauan poliisin saapuminen paikkakunnalle kestää. Näitä poliisin ns. toimintavalmiusaikoja mitataan jatkuvasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ei mikään maankaatoihme, että nopeimmin poliisi tulee paikalle kaupungeissa. Poliisihallituksen tilastojen (viime vuodelta) mukaan Keskipohjanmaan levikkialueelta nopeimmin virkavalta oli kaikkein kiireellisimmissä A-luokan tehtävissä paikalla Pietarsaaressa. Kärkikolmikon täydensivät Ylivieska ja Kokkola.

Kannuksessa ja Toholammilla aikaa kului kaksin-kolminkertaisesti.

– Kyllä poliisin saavutettavuus on huolestuttava asia. Tilastot toimintavalmiusajoista kertovat karua kieltään tästä, Korte pahoittelee.

Kuntapäättäjät eivät osoita sormella kenttätyötä tekeviä poliiseja.

– Kysymys ei ole siitä, että joku tekisi tätä ilkeyttään. Realiteetit ovat joka puolella samanlaiset. Resurssit ovat pienet, Korte korostaa.

Petri Tofferi ja Ari Leponiemi lähdössä partioimaan Kaustisen poliisiasemalta.
Petri Tofferi ja Ari Leponiemi lähdössä partioimaan Kaustisen poliisiasemalta. Kuva: Jukka Lehojärvi

Loppujen lopuksi Kannuksessa ja Toholammilla tilanne on vielä huimasti parempi kuin vaikkapa Halsualla tai Lestijärvellä. Lestille hälytettyä poliisia joutuu tilastojen mukaan odottelemaan toista tuntia.

– Juuri äsken kun tultiin syömästä, poliisiauto ajoi ohi, Lestijärven kunnanjohtajaEsko Ahonen naurahtaa puhelimessa.

Vakavoituu heti perään.

– Arkirealismia on, että palvelut lähtevät etäämmälle. Silloin kun on tosipaikka, silloinhan tämä etäisyys konkretisoituu.

Pitäisikö siteerata Paasikiveä ja todeta, että ”maantieteelle emme voi mitään”?

–  Se on ihan totta. Maantieteelle emme voi mitään. Ahonen naurahtaa.

Kuinka harvinainen poliisiauto on Lestin raitilla?

– Kyllä se täällä käy. Yleisen turvallisuuden takia on hyvä, että käy ja näkyy kyläkuvassa. Eri asia, kun kyse on todellisesta hälytystilanteesta. Tunti on silloin kohtuuttoman pitkä aika, Ahonen sanoo.

Konstit tilanteen parantamiseen ovat yksinkertaiset, mutta vaativat rahaa, josta tunnetusti tuppaa olemaan aina pulaa.

– Ei kai siinä muuta keinoja ole kuin lisää resursseja ja määrärahoja. Se on aivan täysin minun entisten kollegojeni asia. Sieltähän sen pitää lähteä, Ahonen viittaa omaan kansanedustajan uraansa.

Kommentti

FAKTA

Milloin poliisi on paikalla?

Keskimäärin (minuuteissa) kaikkein kiireellisimmissä (A) tehtävissä vuonna 2019.

Pietarsaari 11,8

Ylivieska 13,1

Kokkola 14,1

Alavieska 16,3

Haapajärvi 17,2

Kaustinen 20,1

Luoto 21,4

Haapavesi 21,7

Nivala 22,0

Kruunupyy 23,5

Kalajoki 24,2

Pyhäjoki 25,9

Sievi 26,8

Oulainen 27,7

Kärsämäki 28,4

Uusikaarlepyy 28,8

Pyhäjärvi 29,1

Kannus 30,2

Veteli 31,3

Reisjärvi 32,1

Merijärvi 36,8

Evijärvi 37,6

Toholampi 42,2

Pedersöre 42,3

Perho 46,5

Lestijärvi 53,3

Halsua 61,4Lähde: Poliisihallitus

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä