Paikallisuutiset

Opettajilta, vanhemmilta ja lapsilta vaaditaan nyt paljon – Kokkolassa toimivan Torkinmäen koulun opettaja Petri Vainio: "Meitä opettajiahan ei tarvittaisi mihinkään, jos etäopetus toimisi niin hyvin, että yksi ihminen voisi antaa tehtävät etänä koko ikäluokalle"

Torkinmäen koulun naulakot ovat tyhjillään. Käytäviltä ei kuulu naurua, huutoa eikä askelia. Vain ilmastointi humisee hiljaa.

Koulu on nyt kiinni, ja maanantaista lähtien opettajatkin työskentelevät kotoa käsin. Hallituksen linjaus koulujen sulkemisesta aiheutti aluksi ristiriitaisia tunteita.

– Ymmärrän syyt hyvin, mutta kyllä se kauhistutti omasta ja oppilaiden puolesta, Torkinmäen yläkoulun englanninopettajaIida Pappinen myöntää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Monet opettajat uskoivat viimeiseen asti, että koulut pysyvät auki. Vaikka päätökseen osattiin vähän varautua, se tuli sekä opettajille että oppilaille pienoisena järkytyksenä.

– Oppilaat olivat huolissaan siitä, miten he saavat arjen sujumaan ja tehtävät tehtyä. Huomasimme nopeasti, että arjen rutiinit ovat meille kaikille todella tärkeitä, Torkinmäen neljännen luokan opettajaPetri Vainio kertoo.

Torkinmäen koulun opettajat, Petri Vainio ja Iida Pappinen, uskovat hallituksen päätöksen olleen oikea. Opettajien työnkuva muuttui yhtäkkiä ja työtaakka kasvoi ainakin hetkellisesti. Nähtäväksi jää, millaiseksi uusi työarki muodostuu jatkossa.
Torkinmäen koulun opettajat, Petri Vainio ja Iida Pappinen, uskovat hallituksen päätöksen olleen oikea. Opettajien työnkuva muuttui yhtäkkiä ja työtaakka kasvoi ainakin hetkellisesti. Nähtäväksi jää, millaiseksi uusi työarki muodostuu jatkossa. Kuva: Clas-Olav Slotte

Mutta uusi arki on nyt täällä, halusimmepa tai emme.

Opettajat ovat pitäneet palavereita, tehneet lukujärjestyksiä ja suunnitelleet tehtäväpaketteja. Sähköposti on täyttynyt ohjeistuksista ja ohjeistusten ohjeistuksista. Vaikka viesteissä kehotetaan hyödyntämään sähköisiä alustoja, maalaisjärkeä ei pidä unohtaa: kaikilla oppilailla ei ole käytössä tietokonetta tai puhelinta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nyt on tärkeintä keskittyä perusasioihin. Oppilaat tekevät Wilman kautta saatuja tehtäviä, ja opetustapoja sovelletaan sen mukaan, miten asiat lähtevät sujumaan. Videot tulevat lisänä niille oppilaille, joilla on tietokone käytössä. Isommilla oppilailla käytetään myös esimerkiksi Teamssia, joka mahdollistaa tehtävien jakamisen, palauttamisen, kommentoinnin sekä video-opetuksen reaaliaikaisesti, Vainio kuvailee.

Kaikki verkkoympäristöt eivät ole vielä tuttuja nelosluokkalaisille, mutta yläkoululaiset ovat jo tottuneet sähköisiin materiaaleihin ja alustoihin. Niinpä Pappinen pystyy hyödyntämään verkkoympäristöjä monipuolisesti omassa opetuksessaan.

– Näen esimerkiksi kaikki oppilaat vähintään kerran viikossa videoyhteyden välityksellä.

Oppilaat pystyivät noutamaan oppikirjat Torkinmäen koulun portailta.
Oppilaat pystyivät noutamaan oppikirjat Torkinmäen koulun portailta. Kuva: Clas-Olav Slotte

Vainion mukaan on kuitenkin absurdia olettaa, että etäopetus toimisi samalla tavalla kuin normaali koulunkäynti. Koulu ei vain yksinkertaisesti voi jatkua totuttuun tapaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nyt on poikkeustilanne. Meitä opettajiahan ei tarvittaisi mihinkään, jos etäopetus toimisi niin hyvin, että yksi ihminen voisi antaa tehtävät etänä koko ikäluokalle, Vainio huomauttaa.

Opetussuunnitelmaakaan ei voida toteuttaa niin laajasti kuin pitäisi: tekstiilityö, kuvaamataito ja musiikki vaatisivat erityisiä välineitä, ja liikunnankin kanssa pitää soveltaa.

Petri Vainion mielestä etäopetus luo myös huikeita mahdollisuuksia: liikuntatuntien sijaan lapset voivat liikkua päivittäin lyhyempiä pätkiä ja se saattaa innostaa heitä liikkumaan jatkossa myös vapaa-ajalla. Myös erilaisten tehtävien raportointi antaa oppilaille mahdollisuuden käyttää omaa luovuuttaan.
Petri Vainion mielestä etäopetus luo myös huikeita mahdollisuuksia: liikuntatuntien sijaan lapset voivat liikkua päivittäin lyhyempiä pätkiä ja se saattaa innostaa heitä liikkumaan jatkossa myös vapaa-ajalla. Myös erilaisten tehtävien raportointi antaa oppilaille mahdollisuuden käyttää omaa luovuuttaan. Kuva: Clas-Olav Slotte

Poikkeuksellisessa tilanteessa osa vastuusta siirtyy väistämättä vanhemmille. Etäyhteyden päässä olevat opettajat pystyvät valvomaan, tarkistamaan ja kommentoimaan tehtävien tekemistä ja oppilaiden edistymistä, mutta palaute tulee usein viiveellä.

– Toivon ja uskon, että vanhemmat ottavat tilanteen vakavasti ja ovat läsnä lasten arjessa. Tässä tilanteessa opettajan pitää olla armollinen itselleen, oppilaille ja perheille. Me kaikki teemme varmasti parhaamme, Pappinen sanoo.

Kun etäopetuksessa keskitytään vain kaikista tärkeimpiin opittaviin asioihin ja käytetään maalaisjärkeä, suurimmilta ongelmilta vältytään.

– Ja loppujen lopuksi tämä on aika lyhyt aika, jos sitä ajattelee koko elämän mittakaavassa. Kenenkään opinpolku ei varmasti tuhoudu tämän takia, Vainio lohduttaa.

Lue myös:

Linjaus muuttui: 1–3-luokkalaiset voivat taas osallistua koulujen lähiopetukseen – Etäopetus säilyy silti ensisijaisena suosituksena, jos se on mahdollista järjestää

//21.3. kello 7.16 Päivitetty faktassa esitettyjä hallituksen linjauksia.

//21.3. kello 8.39 Muokattu otsikkoa.

Fakta

Hallituksen linjaukset

Koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tilat suljetaan ja lähiopetus keskeytetään. Hallitus linjasi alun perin, että kouluissa järjestetään esiopetus sekä perusopetuksen 1.–3. luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Poikkeuksena järjestetään myös erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville.

Sittemmin hallitus muutti linjaustaan siten, että kaikki 1.–3. vuosiluokkien oppilaat voivat saada tarvittaessa lähiopetusta. Etäopetusta kuitenkin suositellaan.

Linjaukset ovat näillä näkymin voimassa 13. huhtikuuta saakka.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä