Kokkola-lehti

Kokkolan sivistyslautakunnasta jätetään kantelu, "Olemme lautakunnassa mokanneet ja kunnolla", toteaa lautakunnan puheenjohtaja Sari Innanen suoraselkäisesti – Liikuntaluokkavalinnat kismittävät Kokkolassa

Valitus hallinto-oikeuteen on vielä vanhemmilla harkinnassa.

Kokkola

Kokkolan sivistyslautakunta päätyi kokouksessaan hylkäämään oikaisupyynnöt, jotka oli jätetty koskien tulevan syksyn liikuntaluokkavalintoja Kokkolassa. Kokkolalaisvanhemmat olivat jättäneet tehdyistä oppilasvalinnoista kaikkiaan neljä oikaisuvaatimusta.

Oikaisupyynnöissä muun muassa kritisoitiin sitä, että oppilaille teetetyt liikuntatestit oli järjestetty puutteellisesti ja niitä järjestivät ja valvoivat esteelliset henkilöt, myös sitä oli kritisoitu, että toisin kuin annetuissa lupauksissa oppilasvalinnat perustettiin pelkkiin liikuntatesteihin, eikä kutsua ollut kuulunut esimerkiksi luvattuihin haastatteluihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oikaisupyyntöjä jättäneet vanhemmat kokevat, ettei esimerkiksi hallintolaki ole valintapäätöksessä riittävällä tavalla toteutunut, sillä epätasa-arvoa ja syrjintää on koettu muun muassa siitä syystä, että jokainen hakenut oppilas ei ole voinut liikuntatesteihin osallistua esimerkiksi sairauden tai vamman takia.

Nyt olemme mokanneet ja kunnolla. Sari Innanen sivistyslautakunnan puheenjohtaja

Vanhemmat ovat olleet ihmeissään myös siitä, että alunperin usealle oppilaaksi valitulle tuli hyväksytty päätösilmoitus oppilas valinnasta liikuntaluokalle. Parin viikon päästä tämä jo annettu päätös pyörrettiin ja oppilaille ilmoitettiin, että et pääsekään.

Tänä vuonna Kokkolan Hakalahdenkoulussa järjestettävälle liikuntaluokalle haki ennätysmäärä oppilaita. Hakemuksen jätti kaikkiaan 51 oppilasta. Aiemmin kun on ollut paljon hakijoita, on päädytty järjestämään kaksi liikuntaluokkaa. Tänä vuonna säästösyihin vedoten siihen ei taivuttu, vaan järjestettyjen liikuntatestien tulosten perusteella tehtiin oppilasvalinnat, joissa mukaan liikuntaluokalle otettiin 24 oppilasta, 27 jäi ulos.

Vanhempien jättämiä oikaisupyyntöjä käsiteltiin lautakunnassa tiistaina. Ihan läpihuutona ei annettu päätös Kokkolan sivistyslautakunnassa läpi mennyt.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pykälään Kokkolan sivistysjohtaja Peter Johnson oli tehnyt päätösesityksen, että sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston 16.4 tehty päätös oppilasvalinnoista kumottaisiin Hakalahden koulun liikuntapainotteisen opetuksen oppilasvalintojen osalta. Asia palautettaisiin uuteen valmisteluun ja liikuntaluokan testit järjestettäisiin uudelleen, siten että muun muassa testien pisteytystä täsmennettäisiin ja kirjaamiset tehtäisiin huolellisesti. Mainintana on myös, että suoritusten seuraamisessa ja pisteytyksessä tulisi huolehtia siitä, että esteellisyysongelmia ei synny.

Kokkolan sivistyslautakunnan jäsen Markus Anttila(kesk.) teki esityksen, että vanhempien jättämät oikaisuvaatimukset hyväksyttäisiin ja asia palautettaisiin uudelleen valmisteluun, tahtotilana olisi kahden liikuntaluokan perustaminen häntä kannatti lautakunnan puheenjohtaja Sari Innanen(kesk.).

Petri Tofferi(kesk) teki muutosesityksen, jonka mukaan jaoston alkuperäinen valinta 16.4 pidetään voimassa ja vanhempien tekemät oikaisuvaatimukset hylätään aiheettomina. Tofferin esitystä kannattivat Virpi Karhu(vas.), Pekka Leppälä(ps.), Esa Mård(sd.), Anne Peltomaa(kd) Juha Puurula(kok.), Camilla Wikman (rkp) ja Pirjo Urpilainen(sd).

Keskipohjanmaan saamien tietojen mukaan vanhemmat ovat olleet erittäin järkyttyneitä ja pahoillaan Kokkolan sivistyslautakunnan tekemästä päätöksestä. Sivistyslautakunnan päätöksestä tullaan jättämään ainakin kantelu, toistaiseksi on harkinnassa valitus hallinto-oikeuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sivistyslautakunnan puheenjohtajaSari Innanen on harmissaan lautakunnassa tehdystä päätöksestä.

– Nyt olisi ollut aika nostaa käsi ylös virheen merkiksi. Me ihmiset olemme erehtyväisiä, nyt me olemme lautakunnassa mokanneet ja kunnolla. Sivistyslautakunnan tehtävänä tulisi olla etuliitteensä mukaisesti tahto tehdä hyvää, toimien sivistyneesti, perustuslain, yhdenvertaisuuslain, perusopetuslain sekä hyvän hallinnon mukaisesti. Nyt emme ole niin tehneet. Alkuperäinen valmistelu oli puutteellista, olemme mokanneet niin tiedottamisessa, testien järjestämisessä sekä yhdenvertaisuuslakia rikkoen. En jaa tyylipisteitä. Haluan, että toimimme juridisesti oikein ja suoraselkäisesti. Nyt emme ole sitä tehneet, jyrähtelee Innanen.

Lue täältä aiheeseen liittyvää:

Liikuntaluokalle on Kokkolassa tunkua – Mahdollinen suhmurointi oppilasvalinnoissa kismittää vanhempia, oppilasvalinnat poikivat neljä oikaisupyyntöä

Kaikki halukkaat eivät päässeet liikuntaluokalle Kokkolassa – Hakijat karsittiin ensimmäistä kertaa testin avulla: "Kiireestä johtuen tiedote lähti koululta liian aikaisessa vaiheessa"

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä