Paikallisuutiset

Kesä tulee, teatterit eivät – Alueen kesäteatterinäytelmät siirtyivät koronan vuoksi ensi vuoteen: "Kun yksi lippu maksaa 14–16 euroa, siitä voi laskea, kuinka suurista tappioista tässä puhutaan"

Kesäteattereiden tilanne on synkkä. Näin toteaa Kaustisen Salonkylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Mauri Koivusalo heti puhelun alussa.

Koronaepidemian vuoksi tänä kesänä ei nähdä Osuuskaupan Mariaa, Akkarallia eikä Kalenterityttöjä. Alueen kesäteattereiden näytelmät on peruttu kokonaan tai siirretty ensi vuoteen.

– Lykkäsimme ja lykkäsimme päätöstä, vaikka tiesimme takaraivossamme, että näin tulisi lopulta käymään, Eskolan kyläyhdistyksen toiminnanjohtajaMiia Tiilikainen huokaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osuuskaupan Marian piti saada ensi-iltansa Eskolan kesäteatterissa kesäkuun loppupuolella. Nyt ensi-ilta on siirretty vuodella eteenpäin.

Olimme harjoitelleet kaiken väliaikaan asti, mutta vaikka harjoittelisimme kuinka, väki tuskin uskaltaisi näissä oloissa lähteä katsomaan näytelmää. Mauri Koivusalo Kaustisen Salonkylän Nuorisoseuran puheenjohtaja

Toholammin Häkkilän kesäteatteri teki päätöksen Akkaralli-näytelmän perumisesta jo maaliskuussa, Kaustisen Salonkylän Nuorisoseura lykkäsi lopullista päätöstä toukokuun toiselle viikolle saakka.

– Olimme harjoitelleet kaiken väliaikaan asti, mutta vaikka harjoittelisimme kuinka, väki tuskin uskaltaisi näissä oloissa lähteä katsomaan näytelmää, Koivusalo toteaa.

Lohtajalla Kalenteritytöt-näytelmän harjoitukset keskeytyivät maaliskuussa eikä ensi kesän näytelmästä ole vielä minkäänlaista tietoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Palaamme syksyllä uudestaan asian äärelle. Meillä vaihtuu ohjaaja, joten voi olla, että koko näytelmä menee sen myötä uusiksi, Lohtajan Harrastajanäyttelijät ry:n hallituksen jäsenSaija Niemi-Erkkilä kertoo.

Kesäteattereiden katsomot pysyvät tänä kesänä tyhjillään.
Kesäteattereiden katsomot pysyvät tänä kesänä tyhjillään. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kesäteatteriesitysten peruuntuminen näkyy suoraan yhdistysten ja nuorisoseurojen taloudessa. Lohtajan kesäteatterissa käy kesän aikana yli 500 katsojaa, Toholammin Häkkilässä noin tuhat, Kaustisen Salonkylässä noin 1500 ja Eskolassa yli 3000.

– Kun yksi lippu maksaa 14–16 euroa, siitä voi laskea, kuinka suurista tappioista tässä puhutaan, Eskolan kyläyhdistyksen toiminnanjohtaja Tiilikainen toteaa.

Eskolan kyläyhdistyksen toiminta on pitkälti kesäteatteritulojen varassa. Sama tilanne on Lohtajalla ja Kaustisella. Lohtajalla lykätään suunniteltuja investointeja ja Kaustisella lainanlyhennykset jäävät tekemättä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaustisen Salonkylän Nuorisoseuran takapihalle rakennettiin katettu kesäteatterikatsomo keväällä 2018. Laina oli tarkoitus maksaa pois tänä vuonna, mutta korona muutti suunnitelmat: esitykset on peruttu eikä tuloja tule. Kuvassa kesäteatterin näyttelijä Outi Rauma ja nuorisoseuran puheenjohtaja Mauri Koivusalo.
Kaustisen Salonkylän Nuorisoseuran takapihalle rakennettiin katettu kesäteatterikatsomo keväällä 2018. Laina oli tarkoitus maksaa pois tänä vuonna, mutta korona muutti suunnitelmat: esitykset on peruttu eikä tuloja tule. Kuvassa kesäteatterin näyttelijä Outi Rauma ja nuorisoseuran puheenjohtaja Mauri Koivusalo. Kuva: Clas-Olav Slotte

Ilmassa on luonnollisesti myös pettymystä. Monelle harrastelijanäyttelijälle kesäteatteri on ollut kesän kohokohta.

– Näyttelijäporukka on ollut jopa yllättävän pettynyttä. Meillä oli mukana kaksi uutta näyttelijää, jotka eivät nyt pääse lavalle ollenkaan: toinen heistä ei voi osallistua näytelmään ensi kesänäkään, Kaustisen Salonkylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Koivusalo harmittelee.

Eskolan kyläyhdistyksen toiminnanjohtaja Tiilikaisen mukaan ilmassa on haikeutta, mutta kukaan ei halua ottaa turhia riskejä. Lohtajan Harrastajanäyttelijät ry:n hallituksen jäsen Niemi-Erkkilä tuntee olonsa tyhjäksi, sillä kesäteatteri on ollut osa hänen kesäänsä yli kymmenen vuoden ajan.

– Tilanne on sama kaikkialla Suomessa. Se on harmittavaa, mutta ymmärrettävää, Toholammin Häkkilän Tohotuli-teatteriyhdistys ry:n puheenjohtajaJarmo Nuolioja toteaa.

Yleisökin tuntuu ymmärtävän tilanteen, vaikka kesäteatteriesitysten puuttuminen jättääkin kesän kohdalle suuren aukon.

Mutta on asiassa muutama hyväkin puoli: kesäteatteriharrastajilla on nyt aikaa levätä.

– Tämä tuntuu toisaalta ihan juhlalta, kun saa huilata koko kesän. Ja tauko porsii varmasti uusia tulevaisuuden suunnitelmia, Salonkylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Koivusalo arvelee.

Salonkylän nuorisoseura aikoo järjestää pieniä näytelmiä sisätiloissa, jos epidemia on rauhoittunut syksyyn mennessä. Myös Eskolan kyläyhdistys suunnittelee pienimuotoisempaa toimintaa peruuntuneiden kesäteatteriesitysten tilalle.

– Meillä on mennyt kesäteatteriin aina kaikki paukut, mutta nyt voimme keskittyä myös perinteisempään kyläyhdistystoimintaan: maisemanhoito- ja kunnostuskohteita riittää, Eskolan kyläyhdistyksen toiminnanjohtaja Tiilikainen toteaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä