Paikallisuutiset

Uimahallit avaavat koronasulun jälkeen maanantaina muun muassa Kokkolassa, Ylivieskassa ja Nivalassa – Onko hallissa uiminen turvallista?

Uimahallit avaavat ovensa maanantaina – Uimareiden turvallisuus taataan monin keinoin: "Toivottavasti ihmiset lähtevät maltillisesti liikkeelle"

Koronaepidemian vuoksi suljetut uimahallit voivat avata ovensa kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Uimahallit otetaan käyttöön kuten huoltokatkon jälkeenkin – vedenlaatua tarkkaillen.

Siksi esimerkiksi Ylivieskassa uimahallissa on juoksutettu vesiä Peruspalvelukuntayhtymä Kallion terveysvalvonnan antamien ohjeiden mukaan.

– Ennen toiminnan aloittamista tulee tiloissa juoksuttaa vettä kaikissa vesipisteissä. Veden juoksuttaminen liittyy siihen, että voidaan varmistaa veden laatu kaikissa vesipisteissä, sanoo terveysinsinööriPiia Junnikkala.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Veden juoksuttaminen liittyy yleisesti vedenlaadun varmistamiseen.

Varmaan kahdeksan henkilöä per sauna mahtuu olemaan turvallisesti.

– Osa vesipisteistä on voinut olla pidempäänkin käyttämättä ja vesi on seisonut, jolloin vedenlaatu on voinut heikentyä. Yhtenä osana myös muun muassa Legionella-bakteerin varalta.

Sen sijaan koronavirusvaaraa ei uima-altaan vedessä ole.

– Ei ole näyttöä siitä, että koronavirus voisi levitä uima-allasvesien kautta. Uima-allasvesiä kloorataan, jonka ansiosta virukset tuhoutuvat nopeasti uima-allasveteen joutuessaan, Junnikkala sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ennen käyttöönottoa uimahalleissa juoksutetaan vettä legionella-bakteerin varalta. Tämä on tarpeen varsinkin altaissa, jotka ovat olleet tyhjinä.
Ennen käyttöönottoa uimahalleissa juoksutetaan vettä legionella-bakteerin varalta. Tämä on tarpeen varsinkin altaissa, jotka ovat olleet tyhjinä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Vesijärjestelmissä lisääntyvät legionellabakteerit voivat aiheuttaa ihmiselle vaikean keuhkokuumeen, jota kutsutaan legioonalaistaudiksi tai lievempioireisen flunssan kaltaisen kuumeen, jota kutsutaan Pontiac-kuumeeksi.

Aluehallintoviraston ohjeiden mukaan uimahallien tulee huomioida legionellariski suljetuissa vesijärjestelmissä tarkoittaen esimerkiksi käyttämättömiä vesipisteitä ja tyhjennettyjä uima-altaita.

Hanaveden juoksuttamisesta on ohjeistanut myös Vesihuoltoyhdistys. Kronaviruksen leviämisen estämiseksi tehtyjen rajoitustoimenpiteiden vuoksi monet rakennukset ja tilat kuten koulut, päiväkodit, ravintolat, hotellit, uimahallit, kirjastot ja toimistot sekä niiden vesijärjestelmät ovat olleet viikkoja käyttämättä tai huomattavasti normaalia vähäisemmällä käytöllä.

Maauimala avataan hieman sisäaltaita myöhemmin kesäkuun puolivälissä.
Maauimala avataan hieman sisäaltaita myöhemmin kesäkuun puolivälissä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Uimahallien avaamisessa noudatetaan aluehallintoviraston, THL:n opetus- ja kulttuuriministeriön sekä kunnallisen terveysvalvonnan antamia ohjeita. Tämän lisäksi Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto on antanut suosituksensa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Koetetaan varovaisesti saada paikkoja auki. Kuntalaisten toive on ollut, että liikuntapaikat saisivat olla avoinna, kertoo Nivalan Liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtajaPekka Niemelä.

Liiikuntakeskus Uikkoon kuuluvan uimahallin lisäksi ovensa avaavat maanantaina kuntosali, keilahalli sekä kahvila- ja asiakaspalvelutila. Samaan kokonaisuuteen kuuluu jäähalli, jossa olisi ollut varauskalenteri täynnä äitienpäivään saakka.

– Toivottavasti ihmiset lähtevät maltillisesti liikkeelle. Aamu-uinti on suosittu, sitä ihmiset kaipaavat, Niemelä kertoo perjantain aamu-uinnin palaamisesta.

Uimahallin avaaminen on ollut Niemelän mukaan pohtimisen paikka. Pohjois-Pohjanmaan alue on ollut koronavirustartuntojen suhteen aika turvallinen, kunhan kukaan ei lähde sairaana liikenteeseen.

VesiVeijarissa on tehty huoltoa ja remppaa sekä sisällä että ulkona. Maauimalassa tehtiin kaakelointitöitä.
VesiVeijarissa on tehty huoltoa ja remppaa sekä sisällä että ulkona. Maauimalassa tehtiin kaakelointitöitä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kokkolassa UintikeskusVesiVeijari avautuu maanantaina. Myös maauimala olisi muuten voitu avata samaan aikaan, mutta yöpakkaset vaikeuttivat huoltotöitä, joihin kuului muun muassa kaakeleiden uusimista. Siksi maauimala avataan kesäkuun puolivälissä.

Vesiveijarissa pyritään saamaan väljyyttä laajentamalla aukioloaikoja. Uimaseura ja triathlonistit saavat harjoitusajat sulkemisaikojen ulkopuolella.

– Tänä vuonna ei ainakaan toistaiseksi järjestetä uimakouluja. Seurojen omat uimakoulut ovat vielä vähän auki, kertoo Vesiveijarin palvelupäällikköMikael Ahlstrand.

Käyttäjien ja henkilökunnan turvallisuuden vuoksi uimahalliin tulee muistutuksia kahden metrin turvavälistä ja hygieniaohjeita. Väljyyden aikaan saamiseksi osa pukukaapeista ja suihkuista on pois käytöstä. Pienimpiin altaisiin tulee suositukset maksimimäärästä, joka altaassa saa olla.

Turvaväleistä pidetään kiinni myös saunoissa.

– Varmaan kahdeksan henkilöä per sauna mahtuu olemaan turvallisesti. Käyttäjien pitää malttaa odottaa, että saunassa vapautuu tilaa, Ahlstrand sanoo.

VesiVeijarin palvelupäällikkö Mikael Ahstrand muistuttaa, että sairaana tai flunssaoireisena ei saa tulla uimaan.
VesiVeijarin palvelupäällikkö Mikael Ahstrand muistuttaa, että sairaana tai flunssaoireisena ei saa tulla uimaan. Kuva: Clas-Olav Slotte

Lähes kolmen kuukauden sulun aikana uimahalleissa pystyttiin tekemään enemmän vuosihuoltoja, siivoamista ja remontointia kuin tavallisesti huoltokatkon aikana.

– Vuosittain riittää peseminen lattiasta kattoon erittäin tarkasti. Katkon aikana tehtiin taloon syväpuhdistus, Ahlstrand kertoo.

Pienimmät altaat tyhjennettiin vedestä. Iso allas, johon kuuluu hyppyallas, oli koko ajan täynnä ja siinä oli puhdistuskierto päällä.

– Veden laatu ei huonone, kun se on saanut olla ilman käytöstä aiheutuvaa rasitetta. Vesi on saanut puhdistaa itse itseään ja kemikaalit tekevät työtä, Ahlstrand sanoo.

Vesi ei ole koronaviruksen tartuntariskin kannalta riski vaan esimerkiksi aulatilat ja erilaiset pinnat, joita siivotaan ja desinfioidaan ahkerasti.

– Kaikista tärkeintä on, että ei tule uimaan, jos on flunssainen tai tuntee itsensä sairaaksi. Pitää ajatella muita harrastajia myös.

VesiVeijarin vuotuinen keskiarvo on noin tuhat kävijää päivässä. Kesällä kävijämäärä vaihtelee kuukausittain ja Kokkola Cupista riippuen. Viime vuonna VesiVeijarissa oli noin 250 000 kävijää

Otsikkoa on muutettu to 28.5. klo 11.33

Lisää uutisia aiheesta:

Kannus avaa ja sulkee Kitinvaparin – Perusteluna kuukauden kesätauolle edellisen vuosien kävijämäärät

Nivalan Liikuntakeskus pani koronan sulkeman Uikon remonttiin ennen aikojaan ja käyttää siihen vakiväkeään, ettei heitä tarvitse lomauttaa

Fakta

Kunnat voivat harkintansa mukaan avata uimahallinsa 1.6. alkaen.

Avaamisessa noudatetaan THL:n, opetus- ja kulttuuriministeriön, aluehallintoviraston ja kunnallisen terveysvalvonnan antamia ohjeita.

Yleisötilaisuuksien rajoitukset (50 henkilöä 1.6. lähtien) eivät koske uimahallien ja muiden liikuntatilojen tavanomaista toimintaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä