Paikallisuutiset

Tuhatmäärin tulevaisuuden osaajia – Uudet opiskelijat aloittavat opintonsa alueen ammattiopistoissa kahden viikon päästä: Yli puolet opiskelijoista tulee nykyisin jatkuvasta hausta

Yhteishaussa valittujen opiskelijoiden kokonaismäärä ylittää reilusti tuhannen alueen ammattiopistoissa. Lukema täydentyy suositun jatkuvan haun myötä.

Parisen viikkoa on siihen, kun uusi erä opiskelijoita aloittaa opintonsa alueen ammatillisissa oppilaitoksissa. Varasijajärjestelmän ja jatkuvan haun myötä lukumäärät muuttuvat päivittäin. Pitkälle yli tuhannen menee, tohtii sanoa.

Kevään yhteishaussa Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon eli Kpeduun valittiin 615 uutta opiskelijaa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymään eli Jeduun valittuja aloittavia opiskelijoita oli 620. Pietarsaaressa toimivan Optima-ammattikoulun vastaava lukema oli 359.

Opiskelupaikan vastaanottaneiden määrä tarkentuu päivittäin. Niin kutsuttu ketjuuntuminen on yksi syistä. Jotkut voivat liittyä uusien opiskelijoiden joukkoon varasijoilta, kun heidän edellään ollut valittu opiskelija päätyykin toiseen opinahjoon. Tyypillisesti suurin osa valituista opiskelijoista kuitenkin ottaa paikan vastaan. Optimassa näin on menetellyt 330 opiskelijaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kpeduun haki yhteishaussa kaikkiaan 1 026. Jeduun ensisijaisella toiveella hakeneita oli kaikkiaan 614. Optimaan pyrki 384.

Yhteishaussa tulee noin puolet hakijoista. Vähän enemmän kuin puolet tulee jatkuvasta hausta. Sirkku Purontaus Kpedun rehtori

Uusia opiskelijoita on Kpedussa ja Jedussa käytännössä yhtä paljon kuin edellisinäkin vuosina. Optimassa sen sijaan on havaittavissa pientä kasvua.

– Luulen, että on aika monta Suomeen muuttanutta, jotka ovat päässeet läpi kielikokeesta, Optiman rehtoriAnna-Lena Forsman pohtii lisäyksen taustoja.

– Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymään ensisijaisesti haettiin todella hyvin. Yhteishaussa tulee noin puolet hakijoista. Vähän enemmän kuin puolet tulee jatkuvasta hausta, Kpedun rehtoriSirkku Purontaus kertoo ammatilliselle koulutukselle ajankohtaisesta ilmiöstä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Optimassa aloituspaikkoja on lisätty hiukan viime vuosina: kaikkineen 20–30 paikkaa eli yksi tai kaksi paikkaa per tutkintolinja. Tällainen lisäys vaikuttaa lähinnä opiskelumateriaalien eli esimerkiksi koneiden tarpeeseen.

– Jos lisättäisiin yksi luokka tai ryhmä, pitäisi olla lisää opettajia. Jos on vain yksi tai kaksi lisäpaikkaa per linja, se ei vaikuta tilajärjestelyihin tai opettajien määrään, Forsman setvii.

Alueen ammattiopistoja yhdistää se, että hakijoiden yleinen kiinnostus on kova mutta vaihtelu alojen välillä on suurta. Tekniset alat, kuten logistiikka, sähkötekniikka ja rakennusala, vetävät etenkin miespuolisia hakijoita puoleensa. Toista ääripäätä edustavat muun muassa puhtaus- ja kiinteistöpalveluala, ravintola- ja cateringalan, kokin tai tarjoilijan koulutus.

Vasten rajoitinta ei hakata missään ammattiopistossa, kun puhutaan siitä, kuinka paljon opiskelijoita voidaan ottaa kouluun.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä on viitisen linjaa, joihin mahtuisi enemmän opiskelijoita: yhteensä noin 40–50. Silloin opiskelijamäärä olisi aika lailla täynnä, Forsman ynnää.

Keskipohjanmaa uutisoi hiljattain (7.7.) lukioihin pääsystä. Niiden yleislinjoilla kriteerinä toimii peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo. Sen on ylitettävä oppilaitoksen asettama raja tai osuttava ainakin opinnoissa pärjäämistä indikoivaan viitekehykseen. Valintaperusteet ovat huomattavasti monisyisemmät ammattiopistoissa kuin lukioissa.

Ammattiopistoon suuntautuvaa hakua varten pyritään kokoamaan mahdollisimman suuri määrä pisteitä. Niitä voi kerryttää muun muassa peruskoulun suoritusvuodesta, yleisestä koulumenestyksestä, painotettavista arvosanoista, työkokemuksesta ja muista suoritetuista opinnoista. Kun hakukohteen ruksii ensisijaiseksi, siitäkin saa pisteitä.

Vaaditut pistemäärät vaihtelevat tutkinnoittain. Purontaus mainitsee, että suosituille aloille, kuten logistiikkaan, edellytetään yleensä suhteellisen korkeita pistemääriä.

Opetushallinnon ylläpitämä Vipunen-tilastopalvelu vahvistaa lausunnon. Tuoreimmassa yhteishaussa logistiikan perustutkintoa Kpeduun opiskelemaan päästäkseen oli hakijalla oltava vähintään 20 pistettä. Esimerkiksi pintakäsittelyalan perustutkinnon pisteraja oli 11,00.

Soveltuvuuskoetta käytetään muutamilla aloilla: tyypillisesti turvallisuus-, sosiaali- ja terveys-, kasvatus- ja ohjausalalla sekä maatalousalalla eläintenhoiton osaamisalalla.

– Sosiaali- ja terveysalalle sekä turvallisuusalalle pidetään soveltuvuustestit. Korona-aikana niitä ei järjestetty sosiaali- ja terveysalalle. Turvallisuusalalle oli Teams-haastatteluita. Jatkuvassa haussa on pääsääntöisesti haastattelu, Jedun rehtoriKeijo Makkonen selvittää.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä