Paikallisuutiset

Maskien kanssa saattaa tulla kova kiire – Kokkola voi hankkia maskeja massatilauksena

Täyttyvätkö kadut kohta kasvomaskeista? Entä kaupat, koulut ja junat?

Suomi odottaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositusta kasvomaskien käyttämisestä julkisissa tiloissa. Suosituksista saadaan lisätietoa ylihuomenna torstaina.

THL:n pääjohtajaMarkku Tervahauta sanoi Iltalehden haastattelussa, että suositus koskee erityisesti julkista liikennettä mutta mahdollisesti myös muita julkisia paikkoja, joissa turvaetäisyyksiä ei kyetä pitämään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolan opetustoimessa suosituksia odotetaan kuin tulisilla hiilillä. Tuore sivistysjohtajaTerho Taarna arvioi, että jos maskisuositus koskee kouluja, maskien hankinnassa tulee kova kiire, sillä koulut alkavat jo ensi viikon keskiviikkona.

Kaikille samanlaiset maskit ja samanlainen ohjeistus opettajajohtoisesti. Sari Innanen Sivistyslautakunnan puheenjohtaja

Taarna arvioi, että maskit hankittaisiin Kokkolan kaupungin massatilauksena, mutta se, mistä, mitä ja miten paljon on vielä kysymysmerkki. Taarna ei ota vielä kantaa siihen, voiko suositus johtaa koulujen ja päiväkotien henkilökunnan maskipakkoon.

Sivistyslautakunnan puheenjohtajanSari Innanen (kesk.) mukaan kaupungin sivistyshallinto keskustelee maskiasiasta vielä tällä viikolla. THL:n tiedotuksia seurataan tarkasti.

– Itse suhtaudun äärimmäisen vakavasti siihen, jos THL:ltä tulee jokin suositus. Sitähän ei ole kuitenkaan tehty kevein perustein.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Innasen mukaan edessä voi olla kaoottinen alkusyksy, jos suositus koskee henkilökunnan lisäksi oppilaita. Vastuu maskien oikeasta käytöstä koituisi opettajien kannettavaksi.

– Miten osaamme ohjata alakoululaista käyttämään maskia turvallisesti, ja hukkuuko oppimisen fokus maskihässäkkään?, Innanen pohtii.

Maskin turvallinen käyttö on olennaista, sillä huolimaton käyttö ja kasvojen jatkuva koskettelu voi jopa lisätä tartunnan riskiä.

Vaikka suositus koskisi vain koulujen henkilökuntaa, sillä olisi Innasen mukaan vaikutuksia oppimistuloksiin. Eniten kärsivät ne oppilaat, joilla on muutenkin oppimisvaikeuksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Innanen odottaa THL:ltä selkeitä ohjeita. Tulkinnan varaa ei saa jäädä.

– Silloinhan me joudumme tilanteeseen, että joka koululla on erilaisia käytäntöjä.

Suositusten kärki osoittaa todennäköisesti julkiseen liikenteeseen, jossa lähikontakteja on vaikea välttää ja jossa tartunnalle altistuminen voi kestää tunteja.

Tällä hetkellä VR:n junissa ei ole ohjetta tai kehotusta maskin käytöstä, mutta kasvosuojia voi ostaa konduktööreiltä. Jos ja kun maskisuositus tulee, maskin hankinta jää asiakkaan vastuulle.

– Me suojaamme toki henkilökuntaa tarpeen mukaan, mutta asiakkailla on toivottavasti omat maskit, sanoo VR:n palvelujohtajaPiia Tyynilä.

VR hankki henkilökuntaa varten maskeja varastoon jo koronan alkuvaiheissa. Tyynilä ei halua vielä ottaa kantaa siihen, tuleeko henkilökunnalle suosituksen myötä maskipakko.

Koska kyseessä on suositus, päätös maskin käytöstä jää jatkossakin asiakkaalle. Tyynilän mukaan VR ei tule kaitsemaan asiakkaiden suojautumista.

– Meillähän on erilaisia viestintäkanavia ja totta kai tietyissä tilanteissa voidaan ohjata koronaohjeissa, mutta emme ole viranomaisia. Valvonta tuskin tulee meille kuulumaan.

Tällä hetkellä junissa on kehotus huolehtia turvaväleistä. Tätä voi helpottaa rahalla varaamalla itselleen myös viereisen tyhjän paikan tai kokonaisen hytin, joita tarjotaan alennettuun hintaan.

Mutta miksei vierekkäisiä paikkoja ole otettu pois myynnistä, jolloin turvavälit voisi helpommin säilyttää?

– Me olemme joukkoliikenneväline, ja meidän tehtävämme on pitää yhteiskunta pyörimässä. Jos sieltä otetaan puolet paikoista pois, kapasiteetti jää aika pieneksi. Tämä on ollut meidän ratkaisumme tässä kohtaa.

Fakta

Suositus ja velvoite

Suositukset eivät itsessään velvoita kasvosuojusten käyttöön.

Maskin käyttötarpeen arvioi työnantaja työturvallisuuslain pohjalta.

Työnantaja voi asettaa henkilökunnalle maskien käyttövelvoitteen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä