Ihmiset 

Suomen kolmas munuaissiirto ystävysten kesken tehtiin kesäkuussa, kun nivalalainen Annika Pehkonen sai munuaisen lapsuudenystävältään Jenni Hannulalta: "Ajattele, pala sinusta on oikeasti minussa"

Minun mielestäni se on aika surullista, jos ei ole ympärillä ihmistä, jolle olisi valmis luovuttamaan munuaisen, sanoo Jenni Hannula

On torstaiaamu, kesäkuun 11. päivä kahdeksan viikkoa sitten. NivalalaisetAnnika Pehkonen jaJenni Hannula näkevät vielä toisensa Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) portaikossa, toinen menossa munuaispolille ja toinen Leiko-osastolle (Leikkaukseen kotoa).

– Se oli aika jännä tilanne. Annika sanoi mulle, että "Jenni, oot niin rakas" ja taisin vastata Annikalle, että älä kuole, Jenni Hannula sanoo.

Naiset nauravat päälle ja selittävät yksimielisesti, ettei suurempi tunteilu koskaan ole ollut "heidän juttunsa".

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Noin vuoden kestäneen prosessin päätepiste oli juuri käsillä, kun tuona torstaina Jenni luovutti toisen munuaisensa lapsuudenystävälleen Annikalle.

31-vuotias Annika Pehkonen on sairastanut lähes koko ikänsä. Noin 6,5-vuotiaana hänellä todettiin ykköstyypin diabetes, jonka kanssa hän pystyi elämään aina vuoteen 2013 asti.

– Silloin alkoi ensimmäinen oireilu, kun jalat alkoivat turvota. Ensimmäisellä lääkärikerralla sain buranaa ja nesteenpoistolääkettä särkyihin ja turvotukseen, mutta jo parin viikon kuluttua jalat turposivat uudelleen niin, etteivät esimerkiksi Crocsit enää mahtuneet jalkaan.

Tutkimuksia ryhdyttiin tekemään laajemmin. Kävi ilmi, että Annikalla oli puhjennut munuaisten vajaatoiminta, joka on diabetekseen liittyvä lisäsairaus. Munuaisten keskeinen tehtävä on muun muassa elimistön kuona-aineiden poistossa ja vajaatoiminta aiheutti turvotusta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Alkuvaiheessa dialyysihoito ei vielä tarvittu. Silloin oli vielä täysin epäselvää, tarvitaanko sitä milloin, jos milloinkaan.

Keväällä 2016 päätettiin dialyysihoidon aloittamisesta. Aluksi aloitettiin vatsakalvodialyysillä, jota Annika pystyi hoitamaan kotoaan käsin joka yö. Dialyysissä elimistöstä puhdistetaan kuona-aineita ja vereen kertynyttä nestettä, kun munuaisten toiminta on häiriintynyt.

Vatsakalvodialyysi koetteli nuoren naisen elämää ja arkea. Nesteet aiheuttivat esimerkiksi sitä, että jo käveleminen kävi raskaaksi ja hengenahdistus haittasi päivittäin.

Dialyysihoitoa oli takana vasta alle vuosi, kun Annika alkoi jo odottaa munuais- ja haimansiirtoa. Jos sopivat siirrännäiset löytyisivät, ne siirrettäisiin aivokuolleelta henkilöltä Annikalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oli vuoden 2018 äitienpäiväviikonloppu, kun jalat jälleen turposivat. Maanantaiksi jo entuudestaan varattu kontrolliaika tuli tarpeeseen, kun jaloista tihkui vesi läpi. Lääkäri totesi, että tilanne on vakava ja asiaa ryhdyttiin hoitamaan kiireellisesti.

– Jäin heti osastolle. Ensimmäisen kolmen päivän aikana minulta otettiin nestettä kahdeksan litraa.

Hoitomuoto vaihdettiin hemodialyysiin, joka vaati kaulakatetrin asentamisen. Tämä tiesi sitä, että jatkossa Annika kävi neljä kertaa viikossa dialyysihoidossa Haapajärvellä.

Odotettu puhelu tuli heinäkuussa 2018. Sopivat siirrännäiset olivat löytyneet.

– Tehtiin dialyysi loppuun, hain kamppeet kotoa ja lähdin Helsinkiin. Siellä tehtiin kaikki valmiiksi leikkausta varten, otettiin keuhkokuvat ja muuta. Olin ottanut jo hylkimisenestolääkkeet, kun lääkäri tuli sanomaan, että sydämeni on laajentunut ja sydänpussi oli täynnä nestettä.

Oli selvää, ettei leikkausta ja elinsiirtoa voitu tehdä.

– Lähdin kotiin katkeran itkun kanssa.

Elokuussa suuntana oli Oulun yliopistollinen sairaala. Sydänpussiin kertynyt neste oli poistettava ja samalla rakennettaisiin fisteli käsivarteen dialyysihoitoa varten.

Operaation aikana tuli komplikaatiota eikä Annikan sydän mahtunut pumppaamaan riittävästi. Tilanne oli koitua kohtaloksi. Paineluelvytystä tehtiin yli minuutin ajan.

Sairaalassaoloaika kävi pitkäksi ja asiat mutkistuivat muun muassa verenmyrkytyksen ja keuhkokuumeen vuoksi. Kävi myös ilmi, että operaation jälkeen alkaneet pienet aivoverenkiertohäiriöt olisivat este munuaisen- ja haimansiirrolle.

Annikan toiveeksi jäi munuaisensiirto – jos vain löytyisi sopiva luovuttaja.

– Toisen kivikkoista tietä on raskasta seurata vierestä, kun ei voi mitenkään auttaa. Se oli kesäkuuta 2018, kun sanoin Annikalle, että olisiko minusta mitään apua. Sehän oli sikäli aikaista, ettei lain puitteissa mikään ollut silloin vielä mahdollista, Jenni Hannula sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön kudoslain muutosesitys astui voimaan maaliskuussa 2019. Lakia muutettiin niin, että elävältä henkilöltä tapahtuvia uusiutumattoman elimen ja uusiutumattoman kudoksen luovuttajien piiriä laajennettiin aikaisemmasta. Muutoksen myötä luovuttaja voi olla myös muu sukulainen tai esimerkiksi hyvä ystävä.

– Keväällä 2019 ehdotin munuaiseni luovutusta Annikalle. Hän tyrmäsi sen ja sanoi, että ei todellakaan ja nosti esiin, mitä kaikkea voi sattua. Puhuin häntä silti ympäri.

– Vetosin siihen, että me menetimme yhden hyvän ystävämme parikymppisinä. Hänenkin nimensä oli Annika. Sanoin, että olisitko tehnyt hänen eteensä jotain, jos olisit voinut.

Jennin vetoomus ratkaisi Annikan kannan.

– Myönnyin, koska ajattelin, ettei Jennin munuainen sopisi minulle kuitenkaan. Olisi harvinaista, jos niin kävisi, Annika kertoo.

Jenni Hannula (oik.) suostutteli ystävänsä Annika Pehkosen selvittämään kanssaan, voisiko Hannula lahjoittaa munuaisen hänelle. – Se ei luultavasti onnistuisi, Pehkonen ajatteli ja suostui tutkimuksiin.
Jenni Hannula (oik.) suostutteli ystävänsä Annika Pehkosen selvittämään kanssaan, voisiko Hannula lahjoittaa munuaisen hänelle. – Se ei luultavasti onnistuisi, Pehkonen ajatteli ja suostui tutkimuksiin. Kuva: Eeva Valtokari

Jo tutkimuksen alkumetreillä selvisi, että sopivan munuaisen ja elinsiirron tekisi vielä tavallista epätodennäköisemmäksi Annikan elimistöstä löytyneet vasta-aineet.

– Lääkäri kuitenkin sanoi, että on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että olemme samaa veriryhmää.

Tutkimukset kestivät pitkään, useamman kuukauden ajan.

Elettiin kuluvan vuoden alkupuolta, kun Jennin puhelin soi tämän ollessa töissä. Puhelu tuli Helsingistä ja viesti oli selvä: Jennin munuainen mitä luultavimmin sopisi Annikalle.

– Meinasi itku päästä. Vastausta oli odotettu pitkään ja kun se tuli, oli ainoa fiilis, että jes!, Jenni kuvailee.

Annikakin, ystävyksistä pessimistisempänä, iloitsi mutta oli samalla hieman kauhuissaan.

– Edelliskerta nukutuksessa ei mennyt hyvin ja tiedettiin molemmat, että leikkaus olisi riski kummallekin. Toisaalta mietin sitäkin, että hyvänen aika, nyt minä vien kaveriltani munuaisen!

Jennin vapaaehtoinen munuaisen luovuttaminen on kirvoittanut ihmisissä pääasiassa kannustavia kommentteja, mutta erilaisiin kysymyksiinkin on joutunut vastaamaan. Kahden lapsen äitinä Jenni oli kuitenkin miettinyt asiat loppuun asti.

– Tiedän, että tämä olisi toiminut toisinkin päin, jos minä olisin tarvinnut munuaista. Jotkut ovat kysyneet sitäkin, ettenkö ajattele asiaa lasteni kannalta, että jos he joskus tarvitsevat munuaista. Enhän minä voi varastoida munuaista lapsilleni eikä se välttämättä sopisikaan, jos tilanne sitä vaatisi, Jenni perustelee.

– On niin, että jos elämässä elää ajatellen, että ehkä joskus tai mitä jos, niin silloinhan ei elä ollenkaan. On turha murehtia asioita etukäteen, koska sitten jos jotain tapahtuu, niin niitä murehtii kahdesti, siinähän ei ole mitään järkeä.

Jotkut ulkopuoliset ovat sanoneet nostavansa hattua Jennille ja tunnustaneet, etteivät ikinä pystyisi samaan.

– Minun mielestäni se on aika surullista, jos ei ole ympärillä ihmistä, jolle olisi valmis luovuttamaan munuaisen.

Annika myöntää, että toisinaan on tullut tunne, että joutuuko hän elämään kiitollisuudenvelassa lopun elämää.

– Mutta ei asioita tietenkään voi ajatella niin. Onhan se ihan mielettömän hieno juttu, että näin kävi ja varsinkin, kun todennäköisyys tälle oli aika pieni.

Vuosien ajan sairastellut Annika ei ole pystynyt elämään elämäänsä samalla tavalla kuin ystävänsä ympärillään ja esimerkiksi perheenperustamishaave on jäänyt.

Munuaisensiirron myötä on viimein valoa näkyvissä lähes normaalista elämästä.

– Diabetes ja munuaisen vajaatoiminta eivät ole lähteneet mihinkään, mutta tulevaisuudessa on mahdollista elää jo normaalimpaa elämää, ehkä käydä töissäkin. Koko diaalysiajan olen toivonut pääseväni töihin.

Munuaisensiirron myötä Annika Pehkosen päivittäin otettavien lääkkeiden määrä on vähentynyt reilusti ja toiveena on, että määrä vähenee vielä entisestään.
Munuaisensiirron myötä Annika Pehkosen päivittäin otettavien lääkkeiden määrä on vähentynyt reilusti ja toiveena on, että määrä vähenee vielä entisestään. Kuva: Eeva Valtokari

Leikkauksesta on kulunut nyt kahdeksan viikkoa ja tähän asti kaikki on sujunut hyvin. Annikalla on takanaan kaksi kontrollikäyntiä ja Jennillä ensimmäinen kontrollikäynti odottaa muutaman viikon päässä. Toipuminen vie oman aikansa molemmilla, mutta koko prosessin ajan ympärillä on ollut asiansa osaavaa henkilökuntaa sekä läheisiä. Asiaa ei ole vatvottu liikaa ja tiukemman paikan tullen tilannetta on kevennetty huumorilla.

Leikkauspäivän jälkeisenä perjantaina Jenni köpötteli omasta huoneestaan Annikan luo.

– Menin huoneeseen ja nostin paidan ylös ja sanoin: "Mulla on tämmöset arvet, minkälaiset sulla?!", Jenni kertoo hymyillen.

Ehtivät naiset hieman vakavoituakin kahvikupposen äärellä HUS:ssa ollessaan.

– Ajattele, Jenni. Pala sinusta on oikeasti minussa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä