Paikallisuutiset

Kannuslainen Tanja Yli-Tokola kasvattaa perhosia: "Miten jonkun mielestä yököttävästä toukasta voikin tulla kaunis perhonen!" – Katso video toukista ja perhosista

Sehän on ilmielävä Tanhupallon karvamato. Tai monta sellaista.

Muhkeat heinähukan toukat mönkivät muovilaatikossa kannuslaisenTanja Yli-Tokolan pihalla.

– Näihin ei saa koskea käsin, koska ne aiheuttavat allergisen reaktion, hän kertoo poimiessaan toukan laatikosta talouspaperin päällä.

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Minä juoksin ja huusin, että missä minun kamerani on! Lapset tietävät jo, että silloin pihalla on joku perhonen. Tanja Yli-Tokola

Toisessa laatikossa asustaa vähintään yhtä näyttäviä matarakiitäjän toukkia. Yli-Tokolan perheen kuopus, 4-vuotias Viola heittelee niille vasta keräämiään maitohorsmia.

– Luokahalua! Viola toivottelee huomaavaisesti.

Erikokoisissa muovirasioissa piileskelee muitakin perhoslajikkeita eri kehitysasteissa. Naaraspuolinen täplätupsukas ei näytä edes perhoselta, koska sillä ei ole siipiä.

– Kuoriuduttuaan se alkaa erittää peräpäästään feromonia. Sillä se houkuttelee poikaperhosen, jolla on siivet. Hääseremonian jälkeen tyttö munii kotelokoppansa päälle jälkikasvunsa, ja sitten se kuolee, Tanja Yli-Tokola summaa täplätupsukkaan jokseenkin traagisen elämäntarinan.

Yli-Tokola kasvattaa perhosia nyt kolmatta kesää.

– Tämä homma leviää vain koko ajan enemmän käsistä, hän nauraa toukkalaatikoidensa keskellä.

Harrastuskaverit ovat harvassa. Yli-Tokola arvelee, ettei Suomessa ole paljon perhosten kasvattajia edes tieteen saralla.

Lisää kasvattajia saattaa kuitenkin olla tulossa. Viime talvena Tanja Yli-Tokola teki päiväkotien ja koulujen vapaaseen käyttöönToukasta perhoseksi -oppaan ja myöhemmin vieläötökkähotelli- japerhosbaarioppaat. Hän on vienyt parille päiväkodille toukkien kasvatuslaatikot, ja myös tuttu perhepäivähoitaja sekä kaverin lapset ovat innostuneet touhusta.

– Tätä pystyy harrastamaan niin pienten kuin isompienkin lasten kanssa – ei tarvita muuta kuin muovilaatikko, jossa on reikiä, ja talouspaperia sen pohjalle. Jos on allerginen koirille, niin tämä on yksi vaihtoehto. Samalla herää mielenkiinto luontoon ja muihinkin öttiäisiin.

Yli-Tokola on töissä kahden koulutusyhtymän, Kpedun ja Jedun yhteisessä Polku maaseudulle -hankkeessa, jonka puitteisiin hänen tekemänsä oppaat sopivat. Ne ovat ladattavissa hankkeen nettisivuilta.

Lapsena Tanja Yli-Tokola keräili perhosia kaverinsa kanssa. Niitä pyydystettiin haaviin, tainnutettiin hengiltä eetterillä lasipurkissa ja pisteltiin alustalle ihailtaviksi.

Nykyään perhoset kiinnostavat häntä enemmän elävinä ja erityisesti valokuvauskohteina.

– Tykkään ottaa kauniita kuvia. Ja kun löytää toukan ja saa sen kasvatettua aikuiseksi, niin saa kuvia sellaisestakin perhosesta, joka ei ehkä lennä päivisin.

Perhoset voivat talvehtia kaikissa olomuodoissaan lajista riippuen. Kotelona talvehtivat kasvatit päätyvät talveksi Yli-Tokolan maakellariin, missä niiden laatikot riippuvat amppeleissa hiirituhojen välttämiseksi.

Perhoset eivät kuoriudu itsekseen kellarissa, koska siellä ei ole riittävää lämpöä.

– Päästän ne ulos sitten, kun niille sopivaa syötävää on luonnossa ja kun saman lajin perhosia on liikenteessä.

Perhosilla on hyvin erilaisia elämänkiertoja. Nokkosperhonen talvehtii aikuisena ja tuottaa kaksikin sukupolvea kesän aikana. Puuntuhoojalla taas voi mennä pari vuotta ennen kuin siitä tulee lentokykyinen.

Suurimman vaikutuksen Tanja Yli-Tokolaan tekee ritariperhonen. Sellaisen hän näki ensimmäisen kerran kotipihallaan toissa kesänä.

– Heti, kun kauempaa sen näin, arvasin lentotavasta ettei se voi olla mikään muu. Sen tyyli oli niin kuninkaallinen, kun se liihotteli koko komeudessaan. Minä juoksin ja huusin, että missä minun kamerani on! Lapset tietävät jo, että silloin pihalla on joku perhonen, Yli-Tokola nauraa.

Viime syksynä hän oli kuvaamassa viljapellolla ja huomasi ojan yli hypätessään aarteen: karhunputkella oli ritariperhosen toukka. Se päätyi kasvatukseen ja kotelona maakellariin talvehtimaan, ja kesäkuussa kotelosta kuoriutui perhonen.

– Meillä oli kahdet rippijuhlat sinä päivänä, ja minua harmitti. Tuumin että voi ei – sinunko piti juuri tänään kuoriutua! Juhlavaatteissa kuvasin sitä ennen kuin lähdimme. Kun palasimme kotiin, se oli lähtenyt.

Yli-Tokola on käynyt samalla pellolla kymmenisen kertaa tänä kesänä, mutta toista ritariperhosen toukkaa ei ole löytynyt.

Tänä kesänä perhosten kasvatus alkoi jo pääsiäisen jälkeen, kun pöydällä olleista pajunkissoista löytyi toukkia. Erikoisempi kasvatti taas löytyi kaupasta ostetusta laventelista.

– Siinä oli vihreä toukka, ilmeisesti Espanjasta asti tullut. Kasvattelimme sen pois, mutta emme löytäneet sille suomenkielistä nimeä.

Yli-Tokolan mukaan perhosen toukka syö yleensä sitä kasvia, mistä se tulee löydetyksi. Espanjalaiselle perhoselle ei kuitenkaan hankittu laventelia.

– Se söi Kannuksen kauppapuutarhan ruukkusalaattia hyvällä ruokahalulla!

Tietoa perhosista Yli-Tokola on saanut muun muassa Suomen perhoset -Facebook-ryhmästä. Siellä on myös hyvä tunnistuttaa outoja toukkia.

– Suomi on kauhean pitkä maa. Etelä-Suomessa näkyy kaikenmoisia lajeja, joista en ole ikinä ennen kuullutkaan. Vähän kateudella katselen eteläsuomalaisten perhostelijoiden päivityksiä, Yli-Tokola tunnustaa.

– Minulla oli jossain vaiheessa haaveena, että saisin kuvattua sata erilaista perhosta. En ole pysynyt laskuissa mukana. Mutta tässä mennään lasten ehdoilla, eli kuvaan lähinnä kotipihalla.

Yli-Tokola laskee, että hänellä on tänä kesänä ollut hoidossa 20 eri perhoslajia. Suomesta löytyy peräti noin 2600 lajia, mutta niistä vain pieni osa lentää päiväsaikaan.

Jos kotipihaan haluaa perhosia, Tanja Yli-Tokola neuvoo säästämään osan pihasta luonnonkukille. Kukkapenkissä perhosia houkuttavat muun muassa kaunopunahatut, maksaruoho ja nauhukset. Myös perhosbaari on Yli-Tokolan pihalla kovassa käytössä.

Kimalaiset ja mehiläiset ovat tärkeimpiä pölyttäjähyönteisiä, mutta perhosetkin pölyttävät. Ei se liene niiden ainut meriitti ekosysteemissä.

– Isossa lokerikossa joka osasella on merkitystä, ja jos yksi otetaan pois, se vaikuttaa muihin. Perhosen toukathan ovat muun muassa linnuille ruokaa tiettyyn aikaan kesästä. Nokkosperhosen toukista minimaalinen määrä kehittyy perhosiksi, kun suurin osa menee lintujen suuhun, Yli-Tokola toteaa.

Aikuiset perhosetkin kelpaavat isommille siivekkäille.

– Loppukesästä näkee perhosia, joilla on jo puolet siivistä veks, kun linnut ja sudenkorennot ovat yrittäneet niitä napata. Ja siellä ne vain lentävät!

Ihmeen kestäviä nämä hauraan näköiset olennot ovatkin. Jotkut lajikkeet lentävät tuhansien kilometrien muuttomatkoja ja toiset kestävät kovia pakkasia.

Luontainen vihollinen on juuri nyt uhkaamassa matarakiitäjän toukkia Yli-Tokolan pihassa.

– Laatikkoon meni muurahainen! hälyttää Viola ja saa äitinsä heti hätiin. Ainakin yhden kasvattitoukan on muurahainen ottanut hengiltä, eikä Yli-Tokola halua enempää vahinkoja.

Yksi toukista kiertelee laatikossaan sen verran päämäärättömästi, että Yli-Tokola päättelee sen olevan menossa koteloon. Hän nostaa sen pienempään rasiaan, jossa se pääsee kaivautumaan kuorikkeen sekaan koteloitumaan.

– Hänet näemme toivoakseni seuraavan kerran perhosena kesäkuulla. Tämä ei ole kärsimättömän puuhaa.

Mutta vaikeaa perhosten kasvattaminen ei ole, vakuuttaa Viola.

– Ei oo! Ihan helppoa!