perjantai 23.10.2020 | 02:09
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolan Energia nostaa sähkön siirtohintoja ja kaukolämmön energian hintaa: Omakotitalon kaukolämpölasku nousee noin 5,6 euroa kuussa

Päivi Savela
Ke 23.9.2020 klo 11:38

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kokkolan Energia korottaa marraskuussa sähkön siirtohintoja ja kaukolämmön energian hintaa.

Korotuksen myötä sähkön siirtohinta nousee 8 prosenttia ja kaukolämmön korotuksen määrä on noin 5 prosenttia. Esimerkiksi 18 MWh vuodessa käyttävän omakotitalon kaukolämpölasku nousee keskimäärin noin 5,6 euroa kuukaudessa.

Kaukolämmön hinnankorotus johtuu muun muassa polttoainekustannusten noususta.

Siirtohintojen korotus johtuu sähköverkkoon tehtävistä sähkömarkkinalain edellyttämistä kehittämisinvestoinneista. Investointien määrä on vuosittain noin 3–4 miljoonaa euroa.

Lisäksi Kokkolan Energia ottaa loppuvuodesta käyttöön yli 8 miljoonan euron investoinnin vaatineen savukaasulauhduttimen,

Siirtohintojen tarkistukselle oli painetta jo alkuvuodesta. Keväällä siirtohintoja laskettiin koronatilanteen vuoksi.

Verkon kehittämisen lisäksi sähkön siirtotoimintaa rasittaa tänä vuonna muun muassa Tankarin saaren sähkökaapelin yllättävä vioittuminen ja kaapelin uusiminen sekä osittain koronapandemian aiheuttama sähkön siirron kokonaismäärän pieneneminen.

– Korotuksen jälkeenkin Kokkolan Energiaverkkojen siirtohinnat ovat hyvin kilpailukykyiset, Kokkolan Energia Oy:n toimitusjohtaja Mikko Rintamäki kertoo.

#

Kommentoi 3 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »