Paikallisuutiset

Perussomeilijoita on moneen lähtöön – yksi ei niin ylevä avautuminen Vetelistä ylitti valtakunnallisenkin uutiskynnyksen – erilaisiin yli- ja alilyönteihin yhä kärjekkäämmäksi muuttuneessa sosiaalisessa mediassa ovat sortuneet muutkin kuin perussuomalaiset

Harjaaminen. Se oli perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin, voi sanoa soinimaisen moniselitteinen termi, erilaisille puolueen kurinpitotoimille.

Kehityskeskusteluja yksittäisten jäsenten kanssa on saanut käydä myös Soinin seuraajaJussi Halla-aho. Yksi sellainen oli ohjelmassa veteliläisen kunnanvaltuutetun ja perussuomalaisten puoluevaltustoon jäsenenJarno Vähäkainun kanssa.

”Saavutimme yksimielisyyden, että tällaista viestintää ei pidä harjoittaa. Arvostan sitä, että Vähäkainu kantoi tässä tilanteessa vastuun ja ymmärsi tehdä siitä johtopäätöksensä”, Halla-aho totesi Helsingin Sanomissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Huimalla äänimääräällä (13 114) eduskuntaan rynnineen Mauri Peltokankaan vaalipäällikkönä toiminutVähäkainu harrasti omien sanojensa mukaan huumoria nimeämällä jouluporsaansa somalitaustaisten poliitikkojen mukaan.

Väkivaltaan viittaaminen on vastenmielinen piirre sosiaalisen median keskusteluissa. Jussi Niinistö Tuleva Kannuksen kaupunginjohtaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja 2013–17

Perussuomalaisten puoluejohtoa ei naurattanut. Vaikka Halla-aho antoikin Vähäkainulle tunnustusta ”johtopäätösten tekemisestä”, tämän päätös jättää paikkansa puoluevaltuustossa saattoi hyvinkin saada työntöapua puolueen johdosta.

Vähäkainun ”saunan taakse” -retoriikanHalla-aho tuomitsi yksiselitteisesti:

”Kaikilta perussuomalaisilta edellytetään sitoutumista väkivallattomuuteen, eikä sellaista viestintää suvaita, joka niin sanotusti flirttailee poliittisen väkivallan kanssa.”

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Kokkolan kaupungintalolla viime maaliskuussa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Kokkolan kaupungintalolla viime maaliskuussa. Kuva: Markku Jokela

Mennäänpä ajassa muutama vuosi taaksepäin. Aikaan ennen kesää 2017 jaJyväskylän puoluekokousta, jossa perussuomalaisten vanha valta syöstiin ryskyen valtaistuimelta.

Tällä hetkelläKannuksen kaupunginjohtajan tehtäviin valmistautuva Jussi Niinistö toimi perussuomalaisten ensimmäisenä varapuheenjohtajana neljän vuoden ajan (2013–2017). Yhteensä neljä vuotta (2015–2019) hän oli Juha Sipilän hallituksen puolustusministerinä. Jälkimmäisen puolikkaan ajastaan perussuomalaisista irtaantuneiden sinisten edustajana.

Miltä Jussi Halla-ahon puolue näyttäytyy julkisuuden kautta katsoen verrattuna Timo Soinin johtamaan puolueeseen?

– Julkisuuden kautta se näyttäytyy siltä, että Jussi Halla-aho ja muu perussuomalaisten puoluejohto on tavallaan samanlaisessa tilanteessa kuin Timo Soini ja minä pitkään olimme.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Niinistö naurahtaa muistellessaan usein perjantai-iltana alkaneita ja pitkälle iltaan venyneitä puoluehallituksen kokouksia.

– Kyllä meillä melkeinpä jokaisessa puoluehallituksen kokouksessa oli... miten sen nyt sanoisi... käyttäytymiseen liittyvää pohdintaa. Jäsenelle, jonka epäiltiin töppäilleen oli lähetetty selvityspyyntö. Niitä sitten puoluehallituksessa käsiteltiin. Joko annettiin varoitus tai sitten erotettiin puolueesta.

Niinistön edellä kuvaama oli juuri sitä. Harjaamista.

– Se oli jatkuvaa käytöskoulutusta. Eihän se mukavaa ollut. Näköjään se työ jatkuu.

Jussi Niinistö aloittaa vajaan kahden viikon kuluttua Kannuksen kaupunginjohtajana.
Jussi Niinistö aloittaa vajaan kahden viikon kuluttua Kannuksen kaupunginjohtajana. Kuva: Clas-Olav Slotte

Perussuomalaistenerilaisetavautumiset sosiaalisessa mediassa ovat olleet epäsäännöllisen säännöllisesti esillä julkisuudessa. Jussi Niinistö huomauttaa, ettäparantamiseen varaa onmuullakin.

– Tämä ei ole pelkästään perussuomalaisten ongelma. Sosiaalisen median käytöskoulutusta tarvittaisiin. Aikoinaan perussuomalaisten työmiesMatti Putkonen pelkisti ohjeensa, että korkin avauduttua Facebook on syytä laittaa kiinni. Oli tapauksia, jossa oli alkoholin vaikutuksen alaisena kirjoitettu ihan päättömyyksiä.

”Läpällä ja kännissä” voi heittää erittäin epäonnistunutta ja pahimmillaan kokonaista kansanryhmää halventaa huumoria. Synkimmillään somessa esiintyy vieläkin pahempaa.

– Väkivaltaan viittaaminen onvastenmielinen piirre sosiaalisen median keskustelussa. Nyt meillä on sitten ilmeisesti ollut yksi poliittinen väkivaltatapauskin eli tämä Pekka Katajan tapaus Keski-Suomessa. Onko nykyään sitten lyhempi matka sanoista tekoihin? Jos näin on, se on kyllä huolestuttavaa, Niinistö pohtii.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti elokuun puolessa välissä asettuvansa kuntavaaliehdokkaaksi Kokkolassa.
Kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti elokuun puolessa välissä asettuvansa kuntavaaliehdokkaaksi Kokkolassa. Kuva: Clas-Olav Slotte

Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiriä viime vuoden huhtikuusta lähtien johtanut kokkolalainenTimo Sillanpää asettelee sanansa tarkasti saadessaan pyynnön arvioida Vähäkainun tapausta.

– Minulla ei ole tapana kommentoida yksittäisiä some-viestejä. Ne ovat osa viestien tulvaa. Niissä on aina ymmärtämisen riski suuntaan jos toiseen.

Oliko näissä mitään väärinymmärtämisen mahdollisuutta?

– Kyllähän tämä voi ylittää hyvän maun rajan, kun tämä nostetaan valtakunnan tasolle. Oman porukan kesken se voi mennä vitsinä. Nämähän tahtovat paisua asiaansa suuremmaksi. Olihan eräs media käyttänyt saman eläimen kuvaa viitatessaan erääseen suurvallan johtajaan.

Sillanpää viittaaHelsingin Sanomien Nyt-liitteen kesäkuun lopussa 2018 julkaisemaan kuvapariin ”Identtiset kaksoset – Hehän ovat kuin kaksi marjaa” -palstalla. Toisessa oli sika ja toisessa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Kenen vastuulla on, että some-viestit pysyvät vähintään lain ja mielellään hyvän maun sisäpuolella?

­– Hyvien käytöstapojen ja hyvän maun noudattaminen on viestien kirjoittajan ja kommentoijan vastuulla.

Sillanpää on sosiaalisessa mediassa enemmänkin seuraaja kuin aktiivinen toimija. Yleisiä huomioita ”ajan hengestä” hän on tehnyt.

– Nopeasti pyritään viestimään ja kommentoimaan päivänpolttavia asioita. Kirjoittajat kirjoittavat nopeasti ja kommentoijat kommentoivat nopeasti. Siinä voi sitten tulla väärinymmärryksiä ja -käsityksiä.

Sillanpää palaa kirjoittajan vastuuseen.

– En pidä kyllä siitä, että oikeuslaitoksen, poliisin tai puoluejohtojen tarvitsisi ryhtyä tarkkaan määrittelemään kuka saa sanoa mitenkin ja millä tavalla. Siinä ryhdytään jo sananvapautta rajoittamaan, jos oikein tarkaksi menee.

Sillanpää oma ohjenuora saanee hyväksynnän yli puoluerajojen.

– Itse pyrin kirjoittamaan sen minkä pystyisin toiselle henkilölle kasvotusten sanomaan.

Timo Sillanpää johtaa perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiriä.
Timo Sillanpää johtaa perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiriä. Kuva: Jukka Lehojärvi

Kesäkuussa 2017perussuomalaiset siis jakautui. Puolueen jättäneistä ja sittemmin siniset-nimen ottaneesta puolueesta ei olesitten kevään 2019 eduskuntavaalien ole ollut jäljellä kuin historian hämärään hiipunut sininen ajatus.

Onko perussuomalaiset nyt yhtenäinen puolue?

– Pidän puoluetta yhtenäisenä ja vahvana. Puolue nauttii todella vahvaa kannatusta kaikissa vaalipiireissä, Timo Sillanpää vakuuttaa.

Piirin hallituksessa istuva ja myös puolueen hallituksessa istunut kokkolalainenIrma Kemppainen on samaa mieltä.

– Soinilla oli oma hovinsa. Ns. halla-aholaiset, joita silloin nimitettiin nuiviksi olivat tavallaan pohjasakkaa. Soinin johtama puolue ei ollut demokraattinen, Kemppainen arvioi.

Vastaako Jussi Halla-ahon johtama puolue paremmin perussuomalaisten jäsenistön näkemyksiä kuin Timo Soinin johtama?

–  Porukka tykkää Jussista. Hän on järkevä, analyyttinen ja puhuu ymmärrettävästi. Kyllä meillä on nyt hyvä puoluejohtaja ja yhtenäinen kenttä, Kemppainen kiittelee.

Irma Kemppainen kuntavaalitilaisuudessa Kokkolassa maaliskuussa 2017.
Irma Kemppainen kuntavaalitilaisuudessa Kokkolassa maaliskuussa 2017. Kuva: Clas-Olav Slotte

Jussi Halla-aho nousi aikoinaan julkisuuteen kirjoittamalla maahanmuuttokriittistä Scripta-blogia. Hänen johtamansa perussuomalaiset ovat kiistatta Suomen maahanmuuttokriittisin puolue.

– Se on yksi vahva asia, joka lähtee taloudellisista näkökulmista ja elämän realiteeteista. Siitä mitä haittamaahanmuutto maksaa meidän yhteiskunnallemme. Perussuomalaisethan ei ole työperäisen maahanmuuton vastustaja. Työperäinen maahanmuuttohan syntyy siitä, että meillä on täällä työtä tarjolla ja tarvitsemme osaajia, Timo Sillanpää sanoo.

Voiko maahanmuuttokriittisyyden siivellä elää puhdas rasismi?

– Rasismi on tuomittavaa. Puolue on myös irtisanoutunut siitä. Sitä ei hyväksytä. Itse kun toimin perussuomalaisten sisällä koen, että sellaista vaaraa ei ole. Ehkä jotkut henkilöt tuovat asiat sillä tavalla esille, mutta se ei ole vallitseva ilmapiiri.

Perussuomalaisten keskuudessa vaikuttaa olevan hyvin voimakas epäily ns. valtamedian motiiveja kohtaan. Miten itse koet tämän?

– Tunnistan sen ilmapiirin. Koetaan, että valtamedia yrittää löytää asioita, jotka voi nostaa otsikoihin. Sellainen ilmapiiri ja kokemus on. Kun itsekin mediaa seuraa, uutisointityylin huomaa olevan hyvin toimittajakohtaista, Sillanpää arvioi.

Marko Kulpakko perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Kokkolan Villa Elbassa viime vuoden huhtikuussa.
Marko Kulpakko perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Kokkolan Villa Elbassa viime vuoden huhtikuussa. Kuva: Ulla Nikula

Siinä missä Mauri Peltokangas onnistui ensimmäisellä kerralla, kaustislainenMarko Kulpakko ei onnistunut kolmellakaan yrittämällä päästä eduskuntaan.

Se on pannut miettimään.

– Ei minulla ole mitään Mauri Peltokangasta vastaan. Täytyy silti ihmetellä äänestäjien käyttäytymistä. En ole itse mikään ns. kohuihminen. Työ- ja työllisyysasiat ovat minulle kaikkein tärkeimpiä. Ylipäätään, että hoidetaan ihmisten asiat niin kuin pitää.

Elämänsä ensimmäisetkolme vuosikymmentä Ruotsissa asunut ­– Boråsin kaupungissa syntynyt – Kulpakko myöntää olevansa maahanmuuttokriittinen.

– Kyllähän maahanmuuttokriittinen voi olla. Se on vain mennyt överiksi sillä tavalla, ettei anneta enää ihmisarvoa. Täytyy esimerkiksi miettiä, onko Pohjoismaissa maahanmuuttostrategia ollut oikea, Kulpakko sanoo ja viittaaRuotsin pääministeri Stefan Löfvenin äskeiseen lausuntoon, jossa tämä yhdisti maahanmuuton ongelmat ja rikollisuuden kasvun.

– Tosiasiat pitää vain tunnustaa. Tässähän ei ole kysymys ihmisistä rotuina tai rasismista.

Mikä perussuomalaisissa muuttui puolueen puheenjohtajan vaihduttua?

– Timo teki sen virheen, että ei antanut sijaa muille. Tuli eräänlainen itsevaltius. Perussuomalaisissa nähtiin, että tämä ei voi jatkua. Halla-ahohan on fiksu ihminen ja todella pätevä. Voi kuitenkin olla, että johtajuus ei ole ihan hanskassa. Ei ole otetta sillä tavalla, että näitä ääri-ilmiöitä olisi pystytty kitkemään pois, Kulpakko pohtii.

Mitä mieltä olet siitä, että Jarno Vähäkainu ilmeisesti vitsinä nimesi kaksi porsastaan tummaihoisten poliitikkojen mukaan?

– Aivan käsittämätöntä! Eihän tällaiseen pitäisi lähteä. Ihmisiä me olemme kaikki.

Kuvia lisätty kello 19.23.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä