maanantai 23.11.2020 | 21:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jukka Aniaksen kolumni: Pride-keskustelun perimmäisiä kysymyksiä

Ke 21.10.2020 klo 06:30

Jospa tämä oli nyt tässä. Kokkolan kaupunginvaltuusto teki maanantai-iltana liputuspäätöksen, josta on puhetta riittänyt. Toisaalta. Kun asia palautetaan ihmisoikeuskysymykseksi – mitä se onkin – ei kai siitä aiheesta ikinä liikaa puhuta.

Voiko sitten yksiselitteisesti todeta, että Pride-liputuksen vastustajat eivät ole jakamattomien ihmisoikeuksien kannalla? Totta kai tällaisenkin leimamerkin voi toisen otsaan läimäistä, mutta näin asianomaiset itse eivät koe. Voiko ihminen taas itse määritellä oman suvaitsevaisuutensa? Pitäisikö suvaitsemattomuuttakin pystyä suvaitsemaan – johonkin saakka?

Meneekö monimutkaiseksi? Sitäpä juuri.

Väittäisin, että Raamatun tulkinnasta on viime kädessä kyse. Kyllä senkin asian voi avoimesti tuoda julki ja auki kirjoittaa. Jos Mooseksen lain ja Paavalin lausuntojen perusteella asiaa tarkastelee, homoseksuaalisuus saa ison kirjan paheksunnan ja suoranaisen tuomion.

Raamattu ei siis hyväksy homoseksuaalisuutta, pelkistäisi Keskipohjanmaan ilmaistilaajaa Pohjois-Hakalahdesta.

Mutta. Noudatetaanko vuonna 2020 kaikkia muitakin Mooseksen lain pykäliä? Voisiko olla ajateltavissa, että Raamatun tekstit ovat aikaansa ja aikansa kulttuuriin kytköksissä? Samalla myös kovin alttiita rajallisten ja erehtyvien ihmisten erilaisille tulkinnoille.

Ymmärrän tanssahtelevani ohuella teologisella nuoralla, mutta ihan ilman suojaverkkoa olen siihen valmis. Eihän esimerkiksi apostoli Paavali sentään jumalallista alkuperää ollut. Hän oli ihminen, joka oli oman aikansa lapsi.

Sitä pelkoa ei ainakaan pitäisi kenelläkään olla, että Pride-liikkeen – ideologiatai ei – leviäminen ympäri maapallon olisi uhka ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Toistaiseksi heteroseksuaalinen parinmuodostus on toiminut kohtuullisen hedelmällisesti. Reipas 200 vuotta sitten (vuonna 1804) maapallon väkiluku puhkaisi ensimmäisen miljardin rajan. Kahdeksas miljardi tulee täyteen ennusteiden mukaan vuonna 2024.

Kunpa suvaitsevaisuus olisi kehittynyt samaa tahtia. Siinä tapauksessa meillä olisivat asiat melko hyvin.

#

Kommentoi 3 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »