Hyvinvointi
"Vuosi sitten kysyin tyttäreltäni, mitä hän haluaisi syntymäpäivälahjaksi, hän totesi haluavansa kuolla" – Lukijat kertovat kokemuksistaan koulukiusaamisesta
– Meidän perheen elämä murtui tuona syksyisenä iltapäivänä. Siitä alkoi painajainen, joka jatkuu jatkumistaan.
Näin kirjoittaa nimimerkki Äiti, joka vastasi Keskipohjanmaan toimituksen kyselyyn, jossa toivottiin lukijoita kertomaan kokemuksensa koulukiusaamisesta. Äiti kirjoittaa yläkoulua käyvästä tyttärestään, jonka ongelmat alkoivat jo ekaluokalla.
– Ekaluokalla ollut lääkärintarkastus jäi mieleeni ahdistavana tilanteena, jossa lääkäri otti kantaa nousseeseen painoon tytön kuullen. Luulen, että tästä alkoivat tyttäreni askeleet kohti masennusta ja syömishäiriötä, nimimerkki Äiti kirjoittaa.
Huoli ei tullut kotona näkyväksi ensimmäisinä kouluvuosina, mutta kolmannelta luokalta lähtien vaikeudet näkyivät kotonakin.
”Äidin virkkaama punainen baskeri vetäistiin päästäni ja heitettiin piharoskikseen. Pyysin myöhemmin äitiä, ettei minun tarvitsisi laittaa uusia vaatteita, koska tiesin että minua kiusattaisiin niiden takia.”
– Tyttäreni kertoi, että yksi luokan pojista oli ottanut hänet silmätikukseen ja haukkuu norsuksi, läskiksi ja milloin miksikin. Poika oli suosittu ja muut seurasivat hänen tekemisiään.
Kiusaaminen oli haukkumista ja ulkopuolelle jättämistä. Tätä jatkui koko alakoulun ajan.
– Välillä joku opettaja sai tilanteen hetkeksi rauhoittumaan ja emme kotona osanneet olla niin huolissamme, kuin olisi pitänyt. Tyttäreni oli taipuvainen pitämään asiat sisällään, eikä useinkaan kertonut kotona mitä koulussa oli tapahtunut. Haukkuminen ja syrjiminen olivat kuitenkin koko ajan läsnä.
Vanhemmat olivat yhteydessä kouluun selvittääkseen tapahtumia. Eräs keskustelu jäi erityisesti mieleen.
– Opettaja oli sitä mieltä, että kiusaaja tykkää tyttärestäni ja sen vuoksi kiusaa, ”rakkaudesta se hevonenkin potkii” hän sanoi. Kuinka tämä satuttikaan tytärtäni, joka myöhemmin kotona kysyi, että eihän silloin kiusaa, jos oikeasti toisesta tykkää?
Äiti ja tytär kävivät iltaisin pitkiä keskusteluja joissa äiti yritti, että tytär etsisi uutta seuraa välitunnilla ja kehotti kertomaan opettajalle heti, jos jotain kurjaa tapahtuisi.
Alakoulun viimeiset luokat olivat vaikeimpia.
– Tyttäreni paras kaveri lähti kiusaajan matkaan. Tyttäreni jäi täysin yksin. Koulun jälkeen hän vain itki ja aamuisin häntä ei tahtonut millään saada ylös ja lähtemään kouluun. Voi että, kun olisin ymmärtänyt, että nyt on oikeasti saatava joku muutos tilanteeseen. Odotin liian kauan, sitä kadun, äiti kertoo.
Tytär kävi juttelemassa kuraattorilla ja koulupsykologilla, mutta keskusteleminen oli hänelle vaikeaa.
– Hän itse totesi olevansa masentunut. Luokassa tilanne jatkui vaikeana. Vaikka pahin kiusaaminen laantui, niin jatkuva ulkopuolelle jääminen vei viimeisetkin itsetunnon rippeet.
Äidin mukaan opettajana tällöin toiminut, erittäin vanhanaikaiset mielipiteet omaava opettaja ei auttanut asiaa lainkaan.
– Kuutosluokan aikana olin useaan kertaan yhteydessä sivistystoimen johtajaan, koska koulussa ei tehty asialle mitään. Opettaja aiheutti omalla toiminnallaan vain tilanteiden pahenemista. Sivistystoimenjohtaja kertoi, että opettajasta on tehty muitakin valituksia ja että tämä on jäämässä pois opetustehtävästä, ja sen vuoksi asia oli nyt jäissä. Kuitenkin kyseisen lukuvuoden loppuun tämä opettaja tulisi opettamaan.
– Yläkouluun siirtymisestä saimme sovittua siten, että tyttäreni kiusaaja menisi eri luokalle kuin tyttäreni. Olin tästä yhteydessä myös tulevan yläkoulun rehtoriin ja hän vakuutti, että asia tullaan hoitamaan hyvin.
Seiskaluokka alkoi, ja äiti oli toiveikas, että tyttärellä alkaa uusi elämä ja että hän löytää ystäviä ja että kaikki kääntyy parhain päin.
– Toisin kävi. Ainoastaan kiusaaja oli siirretty eri luokalle, mutta kaikki muut tyttäreni entiseltä luokalta olivat samalla luokalla tyttäreni kanssa. Tilanne sai jatkua ja tyttäreni oli ahdistunut ja epätoivoinen. Hän koki, ettei ollut tullut kuulluksi eikä kukaan edes halunnut auttaa häntä.
Yläkoulua oli kulunut muutama viikko, kun puhelin soi. Tytär oli yrittänyt itsemurhaa ja häntä oltiin viemässä sairaalaan.
– Tästä on kulunut nyt kolme vuotta. Tyttäreni on ollut pitkiä aikoja sairaalahoidossa. Hän on itsetuhoinen ja masentunut, ja lisäksi ohessa kehittynyt syömishäiriö on vallannut hänen mielensä.
– Vuosi sitten, kun kysyin mitä hän haluaisi syntymäpäivälahjaksi, hän totesi haluavansa kuolla. Hän ei ole koskaan palannut entiseen kouluunsa ja oikeastaan koko entinen elämä jäi taakse. Mutta mielessä se pysyy.
Äidin mielessä pyörii nyt kysymystulva.
– Miten voimme antaa tällaista tapahtua? Mitä kiusaaja ajattelee, kun tekee toiselle noin? Mitä tyttäreni luokkatoverit ajattelivat silloin, mitä he mahtavat ajatella nyt? Miksi opettajat eivät nähneet, kuulleet ja reagoineet tilanteisiin?
Äiti miettii myös, mitä kotona olisi voitu tehdä toisin.
– Miten ylipäätään osaisimme tukea lapsen itsetuntoa tarpeeksi, kertoa hänelle, että hän riittää sellaisena kuin hän on? Miten me voimme luvata mitään, jos koulussa vastaan tulee tällaista? Miten me saamme kiusaamisen loppumaan? Miten me saamme kiusaajat vastuuseen teoistaan?
Äiti toteaa, että kiusattu menettää pahimmassa tapauksessa koko elämänsä.
– Mitä kiusaaja menettää? Mitä voimme tehdä, ettei kenenkään lapsen tarvitse kokea tällaista?
Äidin ja tyttären tarina on sydäntä särkevä. Useissa Keskipohjanmaan toimitukseen tulleissa kirjoituksissa kerrotaan syvistä haavoista, jotka tuntuvat kipeinä vuosien, jopa vuosikymmenten jälkeen.
Yhdessä kirjoituksessa asiaa lähestytään myös kiusaajan kannalta. Sorretun puolella kirjoittaa, etteivät kiusaajat ole pahoja tai huonoja lapsia eivätkä heidän vanhempansa välinpitämättömiä.
Usein kiusataan niitä lapsia, jotka ovat erilaisia.
– Ehkä kiusaaja pelkää erilaisia? Ehkä hän pelkää, että oma erilaisuus tulee näkyviin ja siksi hän kiusaa muita, jottei joudu itse kiusatuksi, kirjoittaja pohtii.
Kiusaaminen on monen asian summa. Taustalla on oppimisvaikeuksia, keskittymishäiriöitä, yksinäisyyttä, arvottomuuden tunnetta, huonot kotilot, vanhempien riitelyä, aikuisen läsnäolottomuutta, surua, masennusta, kurja opettaja, pilkkaa ja ivaa tai vain huono ilmapiiri.
– Osa lapsista kiusaa siksi, kun sisällä on paha olla, eikä saa sitä mitenkään järkevästi ulos. Välillä paha olo voi olla esimerkiksi luokan kireää ilmapiiriä, jonka ”kiusaaja” tuntee erityisen vahvasti. Välillä luokkakaverit tahallaan ärsyttävät häntä pienestä, koska tietävät, että hän ”ragee” helposti ja että se on jotenkin hauskaa tai ainakin keskeyttää tunnin.
Kiusaamiseen ei hänen mielestään ole yhtä syytä, jonka ratkaiseminen poistaisi kiusaamisen.
– Usein kiusaamisesta tehdään sellainen mörkö, että kiusaajan näkökulmasta puhuminen on tehty mahdottomaksi. Tuntuu, että heti vanhemmat ja lapset lynkataan, määritetään pahoiksi ja huonoiksi. Välillä puhutaan ihan ekaluokkalaisista pienistä lapsista, joille annetaan kiusaajan leima ja tungetaan heidät laatikkoon, josta ulos taistelussa menee koko koulupolku.
Kirjoittajan mielestä syyttely ja lokerointi tulisi lopettaa.
– Vai miltä sinusta tuntuisi olla ikuisesti se oppilas, jota syytetään kaikesta, joka on lokeroitu ongelmaoppilaaksi ja pahaksi jo ensimmäisillä luokilla? Yritä siinä sitten kasvaa suoraan.
Siru (nimi muutettu) jäi myös kamppailemaan yksin kiusaajia vastaan.
– Minua kiusattiin jo päiväkodissa 6-vuotiaana. Toiset tytöt kadehtivat minua usein saamistani uusista vaatteista. Äidin virkkaama punainen baskeri vetäistiin päästäni ja heitettiin piharoskikseen.
Uusista vaatteista ei ollut hänelle iloa.
– Pyysin myöhemmin äitiä, ettei minun tarvitsisi laittaa uusia vaatteita, koska tiesin että minua kiusattaisiin niiden takia. Syytä en uskaltanut hänelle kertoa joten tilanne toistui. Kiusaaja tuli samalle luokalle koulussa.
Lauta kertoo, että kommentit omasta ulkonäöstä ovat piirtyneet mieleen ikuisiksi ajoiksi.
– En ole myöskään itse ollut aktiivinen kiusaaja, mutta ryhmän paineessa olen tehnyt asioita jotka eivät olleet oikein, nimimerkki Lauta kirjoittaa.
Kiusaaminen näkyi pallopeleissä, joissa luokan kaksi urheilullisinta poikaa saivat valita joukkueet.
– Me luokan heikoimmat tytöt tulimme aina valituksi viimeisenä. Joukkuepelejä en ole halunnut pelata aikuisenakaan.
Ulkopuolista ei juuri koskaan otettu mukaan välituntileikkeihin.
– Usein sain korviini sanat: ”Ei oteta sitä.” ”Ei kerrota sille.” Seisoskelin yksin koulun seinän vieressä, katsoen muiden tyttöjen leikkejä etäältä. Juhlahetkiä oli ne, jolloin poikkeuksellisesti pääsin mukaan.
– Fyysistä kiusaaminen ei ollut koskaan, mutta jätti minuun syvän ulkopuolisuuden kokemuksen. Sitä vastaan joudun vieläkin, yli 50 vuotta myöhemmin taistelemaan.
Justiinaa kiusasivat pojat ala-asteella.
– Sana oli edennyt vanhemmilta lapsille meidän porukoiden juomisesta ja meistä lapsista vain minut leimattiin tästä hyvästä. Milloin oli nastoja tuolille, jotka jäivät takapuoleen, milloin huudeltiin mitäkin ja ala-asteella mäestä tönäistiin alas niin, että taju lähti.
Justiinan pelastus olivat hevoset ja hyvä ystävä, joka ei jättänyt kaikesta huolimatta.
– Pojille oli todella vaikea puhua ylipäätään mitään ja saati keskustella kokonainen keskustelu. Mielenterveys laski niin alas, että olin joskus itsemurhan partaalla. Löysin kuitenkin miehen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen vielä kahdeksan vuotta myöhemmin tapaamisestamme, ja tämä oli minun loppuelämän pelastus.
Lue myös:
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Paikallisuutiset
