Kulttuuri

Wentus Blues Bandin kitaristi Niko Riippa on nähnyt paljon 34-vuotisen uransa aikana, mutta tämä vuosi on ollut aivan omaa luokkaansa – ”Yrittäminen on hieno sana, mutta näinä aikoina sitä koetellaan ja kunnolla”

Koronapandemian myötä Wentus Blues Bandin keikat ovat peruuntuneet, ja todennäköisesti keikalle päästään vasta ensi kesänä. Tällä hetkellä Niko Riippa työstää omia sooloprojektejaan.
Koronapandemian myötä Wentus Blues Bandin keikat ovat peruuntuneet, ja todennäköisesti keikalle päästään vasta ensi kesänä. Tällä hetkellä Niko Riippa työstää omia sooloprojektejaan. Kuva: Sini Sulkakoski

Niko Riippa, mistä kaikki sinun kohdallasi alkoi, ja kuinka päädyit tekemään itsellesi musiikista ammatin?

– Vietin lapsuuteni Alavetelissä ja jälkeenpäin olen miettinyt että ihme olikin, etten päätynyt kansanmusiikin pariin, vaikka Keski-Pohjanmaa on perinteistä pelimanniseutua. Täällä oli silloin v

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä