Paikallisuutiset

Yhä kärjistyneempää keskustelukulttuuria yritetään parantaa, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet kehnot – Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.): "En lähtisi kyllä muuttamaan ketään enkä kenenkään persoonaa sen takia, että nyt pitäisi ruveta jollakin määritetyllä tavalla keskustelemaan."

Tällä kertaa kyse ei ollut sosiaalisesta mediasta. Oulun kaupunginvaltuusto pui viime viikon maanantaina aina tiistain puolelle saakka ensi vuoden veroprosenttia.

Korona-ajalle tyypillisesti kokous järjestettiin etänä Microsoftin Teams-sovelluksella. Keskustelu kärjistyi alatyyliseksi nokitteluksi, jossa vihreiden oulunsalolaisen valtuutetun Latekoe Lawson Hellun kuppi kellahti nurin.

Vastapuolena oli Oulun valtuuston Aito suomalainen yhteislista -ryhmä, jonka tunnetuin edustaja on erittäin kiistelty Junes Lokka.

Presidentti Mauno Koiviston vaativan ohjeen mukaan ”ei pitäisi provosoitua, vaikka provosoitaisiin”. Kommenttejaan kokoukseen jälkeen pahoitellut Latekoe Lawson ei pystynyt Koiviston oppien mukaan toimimaan.

Minä olen tällainen. Kyllä minä mielipiteitteni takana olen. Mauri Peltokangas Perussuomalaisten kansanedustaja

Yksittäinen tapahtuma on kuvaavaa viime vuosien kärjistyneellä keskustelukulttuurille. Sosiaalisen median eri sovellukset tarjoavat loistavan mahdollisuuden vaihtaa mielipiteitä.

Yhä harvemmin mielipiteet kuitenkin vaihtuvat. Aina vain enemmän syntyy samanmielisten kuplia, joita voisi oikeastaan nimittää mielipidelinnoituksiksi.

Mitä tylymmin ja kärjekkäämmin sanot asiasi,sitä enemmän sillä on myös näkyvyyttä. Laura Arikka Erätauko-säätiön toimitusjohtaja

Onko suomalaisesta keskustelukulttuurista syytä olla huolissaan? Suomalaisestakin, voisi tarkentaa, kun seuraa vaikkapa Yhdysvaltain presidentinvaalien ympärillä käytyä kuohuntaa, jossa ei ole tarkoituskaan lisätä osapuolten keskinäistä ymmärrystä.

Mennään asiantuntijavastauksiin hieman myöhemmin, mutta annetaan aluksi puheenvuoro kahdelle poliitikolle.

– Aina on syytä parantaa keskustelukulttuuria, jos sillä saavutetaan parempi ymmärrys erilaisten kantojen välillä eli ihmiset ymmärtävät toisiaan paremmin. Sehän olisi aina hyvä lähtökohta.

Vastaaja ei ole vihreiden, vasemmistoliiton tai demarien edustaja. Vaan perussuomalaisten kansanedustajaMauri Peltokangas.

Ei ole mielipide, vaan tosiasia, että Peltokankaan tapa ilmaista itseään ja varsinkin maahanmuuttokriittisiä mielipiteitään jakaa mielipiteitä.

Jakolinjat ovat hyvin selkeät. Peltokankaalla on iso joukko osin fanaattisia kannattajia ja vastaavasti erittäin monia, jotka pitävät hänen näkemyksiään rasistisina ja inhoavat niiden esitystapaa.

Peltokankaan tapauksessa teesistä ja antiteesistä ei seuraa synteesi. Hän tuntuu tiedostavan asian erittäin hyvin.

– Nythän yhteiskunnassa polarisoituvat hyvin paljon erilaiset kannat ja ympärillä olevat kannattajat. Ikävää kehitystä on sellainen, jos lähdetään henkilöihin kohdistamaan uhkaa. Tämä on hyvin huolestuttavaa, hän sanoo.

Peltokangas korostaa pitävänsä ”erittäin pahana” väkivallalla uhkaamista ja ottaa itse esimerkiksi sisäministeri Maria Ohisaloon (vihr.) kohdistuneet uhkaukset.

– En hyväksy, että ketään uhataan.

Peltokangas on joko tietoisesti brändännyt – tai sitten tullut brändänneeksi – itsensä erittäin voimakkaasti kantaa ottavana poliitikkona. Yhden asian miehenä hän ei itse itseään pidä, mutta yksi asia hänen agendallaan on vahvasti esillä: maahanmuutto tai perussuomeksi ”haittamaahanmuutto”.

Alkuviikosta Peltokangasantoi palaa olan takaa elinkeinoministeri Mika Lintilälle, joka keskustan piirikokouksessa Kannuksessaleimasi perussuomalaiset – viime eduskuntavaalien ja nykyisten kannatuslukujen valossa – kiistatta hieman oudosti ”alasarjalaisiksi”.

Siihen vastapalloon Peltokangas potkaisi – lujaa ja selkosuomeksi todeten Lintilän kommentin olleen ”vittuilua”.

– Värikäs, jopa loukkaava verbaliikka poliitikkojen kesken (korostaa) – kun se asia on politiikassa – on mielestäni ihan ookoo. Henkilötasolle menevät suorat hyökkäykset, joissa käytetään jo laissakin kiellettyjä keinoja eivät tietenkään ole hyväksyttäviä.

Näetkö omassa retoriikassasi jotain muuttamisen tarvetta?

– Aina täytyy kehittyä. Se on ihan selvä asia. Tietenkin jokaisella on oma persoonallinen tapansa puhua. En näe mitään järkeä – eikä se ole minusta äänestäjän kuluttajansuojankaan kannalta hieno juttu – että poliitikko muuttuu täysin toisenlaiseksi kuin on. Minä olen tällainen. Kyllä minä mielipiteitteni takana olen.

Otetaan seuraava poliitikko. Vuonna 2012 Haapaveden kaupunginvaltuustoon nousiIlkka Repo -niminen luokanopettaja. Suomen Keskustan listoilta.

Ehkä pientä liioittelua, mutta tämän jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan Haapaveden politiikassa.

Kielenkäyttösi on ollut hyvin värikästä?

­– Se on voimakasta. Se on tarkoituksellisesti voimakasta.

Näin voi todellakin todeta.

– Käytän värikästä kieltä, koska me olemme vähemmistö, joka yrittää puolustautua keskustan ylimielisyyttä (painottaa) vastaan. He tekevät päätöksiä voimalla välittämättä menevätkö ne pykälien mukaan oikein vai väärin.

Nyt ollaan Ilkka Revon kritiikin ytimessä. Vaikka hän nousi keskustan listoilta valtuustoon, rakkauteen tuli pian ryppy, joka ei oiennut. Repo nosti kytkintä ja siirtyi perussuomalaisiin.

Haapaveden valtapuolueen keskustan toiminnassa hän ei näe juuri mitään hyvää. Sen sentään, että toteaa keskustassakin olevan ”hyviä ihmisiä”. Itse puolueen toimintaan hän palaa puhelinkeskustelussa jatkuvasti.

– Minun käytökseni on enkelin käytöstä keskustan röyhkeyteen verrattuna. Minä koen, että minun tehtäväni on ravistaa tämä keskustan vääryys pois.

Se on vielä sanottava, että Haapaveden johtavat virkamiehet ovat myös Revon ryöpytyksen kohteena.

– En pysty sanomaan kumpi on pää ja kumpi häntä, mutta vuorotellen toinen on päänä ja toinen häntänä.Minä koen, että minun tehtäväni on heitä ruoskia. Niin olisi tietenkin muittenkin, mutta harvalla sisu riittää.

OK. Tämä varmaankin tuli selväksi.

Kolmaskin kohde Revolla on. Se on media ja tässä tapauksessa paikallinen Haapavesi-lehti. Revon kritiikki on kohdistunut ennen muuta päätoimittajaan. Repo ei mielestään saa näkemyksiään läpi lehdessä niin kuin hänen mielestään kuuluisi saada.

Mediaa ilman muuta voi ja saa arvostella, mutta ihan toinen juttu, minkälaisia nimityksiä tai paremminkin nimittelyjä ihmisistä – vaikkapa lehden päätoimittajasta – voi ja on sopivaa käyttää.

Oletko miettinyt koskaan, meneekö kielenkäyttösi joskus yli?

– Milloin se menee yli?

Sitä juuri kysyn sinulta.

– Ei. Omasta mielestäni olen käyttäytynyt sillä tavalla kuin tilanne vaatii. Jos virkamiehet ja keskusta ovat näin röyhkeitä, älkää luulko, että minusta tulee lammas, jota ohjataan edestäpäin. Minä käytän ruoskaa silloin kun ruoskalle on tarvetta.

Aika usein näköjään on ollut?

– Se on sitä. Ikävä kyllä.

Onko ruoskasi heilunut joskus niin kovasti, että on käynyt mielessä pahoitella?

– Itse asiassa ei. En kadu sellaista, jolla koen olleen merkitystä ja tarkoitusta kuntalaisten kannalta. Kyllä pitää miehen tai naisen selkärangan kestää, jos he vääryyksiä tekevät.

Olet Édith Piafin linjoilla etkä kadu mitään (Non, je ne regrette rien)?

– Ei. En kadu mitään.

Aiotko mitenkään siistiä kielenkäyttöäsi?

– Jos tilanne vaatii ja vastapuolen teot vaativat... Se että puhuu voimakkaasti ja lujasti... sanoo ihmisille suoraan... minusta se on suorempaa kuin että puhutaan kauniisti ja selän takana lyödään puukkoa kylkeen.

Olet opettaja ammatiltasi. Vaikuttaako se millään tavalla poliittiseen toimintaasi?

– Minä en ammattiani kommentoi millään tavalla. Juuri tämän takia, että minulle yritetään varoituksia hakea. Pidän ammattini ja politiikan kahtena eri asiana.

Mutta tosiasiahan on, että olet opettaja?

– Se on tosiasia, mutta en ota opettajana kantaa yhteenkään asiaan.

Palataan aiemmin esitettyyn kysymykseen. Onko keskustelukulttuurista syytä olla huolissaan?

– Kun pelkästään julkista keskustelua seuraa, koko ajan keskustelukulttuuri on muuttunut ongelmallisemmaksi. Ei oikeastaan yhtään myönteisempään suuntaan. On vain tullut erilaisia tapoja, joilla kiusataan, häiritään ja uhataan muita ihmisiä.

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professoriAtte Oksasen kommentti ei kaipaa tulkintoja. Oksanen johtaa parhaillaan meneillään olevaaViha ja julkisuus -tutkimushanketta.

Se tutkii vihapuhetta, joka pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon ja kohdistuu siten poliitikkoihin, virkamiehiin, toimittajiin ja tutkijoihin. Tarkoituksena on selvittää vihapuheen vaikutusta ja muotoja sekä uhrien työssään saamaa suojaa. Lisäksi hanke kartoittaa, millaisilla oikeudellisilla keinoilla, myös mahdollisilla uusilla, vihapuhetta voitaisiin hillitä.

Vihapuheella ja voimakkaallakin poliittisella kielenkäytöllä on ero.

– Kyllähän ihmiset voivat mielipiteitä esittää, kunhan eivät ala yksityisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä solvata, Oksanen korostaa.

Oksanen ei pidä keskustelukulttuurin kärjistymisen suurimpana syynä oikeistopopulististen puolueiden nousua eri puolilla Eurooppaa. Toisaalta Yhdysvalloissakin alkoi vuoden 2016 jälkeen ”totuuden jälkeinen aika”, jonka yhtenä symbolina ovat olleet presidentti Donald Trumpin tviitit. Monissa niissä poliittisen korrektiuden raja on tyystin hävinnyt.

– Mielestäni selkein syy keskustelukulttuurin muutokselle on ollut yksinkertaisesti sosiaalisen median nousu. Kärkeviä mielipiteitä on ollut aiemminkin, mutta ne ovat jääneet baarien nurkkien kulmapöytiin. Mielipidekirjoituksia on aina ollut lehdissä, mutta niitäkin on moderoitu ja katsottu mitä pääsee läpi.

Kun ihminen on oman koneensa ääressä Facebookissa tai Twitterissä, mitään moderaattoria ei ole.

– Sosiaalinen media nähtiin aluksi demokratiankin välineenä, joka antaa ihmisille mahdollisuuden tuoda omia mielipiteitään julki. Some on kuitenkin muuttunut erilaisten aggressiivisten agitaattorien välineeksi. Suuri yleisö saattaa olla edelleen aika maltillista – ja onkin – mutta ei tarvitse olla kuin yksi ihminen, joka käyttää (somessa) megafoniaan, Oksanen toteaa.

Viime maanantainaErätauko-säätiö ja Yle aloittivat viisivuotisenHyvin sanottu – Bra sagt -hankkeen, jonka tarkoituksena on parantaa keskustelukulttuuria.

– Sosiaalisessa mediassa algoritmit tukevat kärjistävää keskustelua. Mitä tylymmin ja kärjekkäämmin sanot asiasi, sitä enemmän sillä on myös näkyvyyttä, Erätaukosäätiön toimitusjohtajaLaura Arikka sanoo.

Erätauko-säätiön toiminnassa perusidea on tarjota välineitä ihmiselle keskustella rakentavasti kasvotusten. Puolitoista vuotta sitten perustetun säätiön taustalla on Sitran vuosina 2016–2019 tekemä työ Erätauko-toimintamallin kehittämiseksi ja levittämiseksi.

Tarve on ilmeinen, vaikka tekniset välineet vuoropuhelulle ovatkin periaatteessa olemassa. Käytäntö on vain usein johtanut näkökantojen kärjistymiseen, tahallisiin väärinymmärtämiseen, solvaamiseen, loukkaamiseen ja pahimmillaan suoranaiseen uhkailemiseen.

– Periaatteessahan some on omanlaisensa rauhanprojekti. Se parantaa osallistumisen mahdollisuutta. Siinä mukana on sitten tullut kaikenlaista.

Itsestään asiat eivät parane, mutta jokainen voi aloittaa itsestään.

– Paras tapa parantaa keskustelukulttuuria on, että jokainen aloitamme itsestämme. Pidämme huolta, että itse yrittäisimme olla mahdollisimman rakentavia. Siihen voimme eniten vaikuttaa, Arikka painottaa.

Annetaan viimeinen sana poliitikolle. Puhelinkeskustelussa tyystin erilaiselta kuin usein vimmaisissa videoissaan kuulostava Mauri Peltokangas suhtautuu varauksellisesti keskustelukulttuurin kohennuspyrkimyksiin.

– Jos keskustelukulttuurilla ymmärretään miten ihmiset esittävät asiansa, olisin sitä mieltä, että tämä maa tarvitsee jokaisen kansalaisensa sellaisena kuin hän on. En lähtisi kyllä muuttamaan ketään enkä kenenkään persoonaa sen takia, että nyt pitäisi ruveta jollakin määritetyllä tavalla keskustelemaan, Peltokangas sanoo.

Hyvä alku olisi ylipäätään keskustella. Vaikka sitten voimakkaastikin. Lakien ja hyvien tapojen sisäpuolella on edelleenkin runsaasti tilaa.