Paikallisuutiset

Kaksi keskipohjalaista sinkkunaista kertoo, miten etsivät rakkautta ja sitä kuuluisaa Oikeaa – Maakunnassa eniten yksinasuvia naisia on Kokkolassa: "Sinkkuus ei ole sairaus, itsellä on periaate, että jos hyvää miestä ei löydy, olen mieluummin ilman"

Nykyään mahdollisuudet löytää uusia ihmisiä ovat aivan toista luokkaa kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Se tekeekin deittailusta niin vaikeaa. Valinnan varaa on liikaa ja päätöksen tekeminen on huomattavasti vaikeampaa.

– Niin kuin olisi karkkikaupassa, kuvailee kälviäläinen sinkkuTatjana Kinnari.

Valintojen äärellä.
Valintojen äärellä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Somessa on helppo antaa haluamansa mielikuva kuvilla ja kirjoituksilla. Sen vuoksi Kinnari pyytää usein viestittelykumppaniltaan ääniviestiä tai puhelimessa puhumista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kannattaa miettiä, minkälaista suhdetta hakee. Mitä haluaa omalta elämältään ja mitä arvostaa. Päivi Myllykangas

Toisaalta hän ei ole törmännyt profiilihuijareihin tai kuviin, jotka kaunistelevat liikaa todellisuutta. Ennemmin hän on sitä mieltä, että jokaiselle miehelle pitäisi opettaa, miten ottaa sosiaaliseen mediaan ja deittipalveluihin houkuttelevampia kuvia itsestään.

– Joskus kuvat ovat huonompia kuin miltä mies on todellisuudessa näyttänyt!

Keväällä ravintolat ja kahvilat olivat kiinni koronan vuoksi, joten luonnonpuistot ja lenkkipolut täyttyivät ulkoilijoista. Jotkut jopa tapasivat ulkoilun merkeissä ensikertaa.

Korona-aika on muuttanut deittailua. On ollut hiljaisempaa, Kinnari toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Varsinkin keväällä piti miettiä, että uskaltaako mennä suoraan tapaamaan vierasta ihmistä tämän luo tai voiko toista päästää omaan kotiin.

Kinnari ei välittänyt keväällä ulkoilutreffeistä, mutta sen sijaan hän keksi neutraalin, puolueettoman ja lämpimän tavan tavata uusia ihmisiä.

– Tykkään ajaa autolla. Se on mun tapa rentoutua ja höpöttely tulee siinä samalla.

Se, että kuskina voi rennosti jutustella ensi kertaa tapaamansa tyypin kanssa ja kurvailla pitkin maakuntaa, vaatii sekä itseluottamusta että ajotaitoa. Kinnari kuitenkin toteaa, että hän kokee olevansa paremmin turvassa kun voi itse vaikuttaa määränpäähän sekä ajoneuvon kulkuun liikenteessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Maaliskuusta huhtikuuhun en tavannut ketään livenä. WhatsAppin kautta tuli silloin vain juteltua. Vältin silloin uusia kontakteja, koska teen työtä invalidien kanssa.

– Alkoi se pollaa kiristämään, kun tapasi vain asiakkaita ja esimiestä. Ystävienkin kanssa puhuttiin vain puhelimessa.

Keski-Pohjanmaansinkut tänne :) miksi ei muualtakin -Facebook-ryhmän perustaja ja ylläpitäjä, kälviäläinenPäivi Myllykangas kertoo olleensa vielä varovaisempi ihmisten tapaamisissa korona-aikana.

– Harrastan karaokea ja aiemmin on käyty sinkkuryhmän ihmisten kanssa laulamassa. Nyt korona-aikana en lähde baariin laulamaan. Sen sijaan on käyty porukalla ulkoilemassa ja paistamassa makkaraa.

Muutenkin Myllykangas kannustaa sinkkuja liikkumaan ja käymään treffeillä vaikka lenkkeilyn merkeissä.

Facebook-ryhmän hän perusti erottuaan vuonna 2012. Vielä silloin vastaavia ryhmiä Facebookissa ei tällä alueella ollut.

Ryhmään pääsyyn ainoa vaatimus täysikäisyyden lisäksi on sinkkuus. Ryhmästä pitää poistua, jos alkaa seurustelemaan.

– Ryhmä on sitä varten, että ihmiset aktivoituisivat juttelemaan toistensa kanssa. Tällaisessa pienessä ryhmässä voi aidosti tutustuakin toisiin.

– Parejakin on tullut sekä ryhmä sisällä että muuten. Syksyn aikana ainakin kolme henkilöä on ilmoittanut uudesta parisuhteesta poistuessaan ryhmästä.

Päivi Myllykangas on aina ollut ollut aktiivinen ja sosiaalinen. Korona-aikaan hän haluaa tarjota muille vertaistukea ja näin auttaa ihmisiä selviämään yli vaikeasta ajasta.
Päivi Myllykangas on aina ollut ollut aktiivinen ja sosiaalinen. Korona-aikaan hän haluaa tarjota muille vertaistukea ja näin auttaa ihmisiä selviämään yli vaikeasta ajasta. Kuva: Clas-Olav Slotte

Ryhmässä on tällä hetkellä noin 140 jäsentä. Myllykangas teki hiljattain siivouksen, jossa poisti ei-aktiivisia jäseniä, sillä ryhmä on nimenomaan keskustelua varten. Yhteyttä toiseen jäseneen voi toki ottaa suoraan messengerin kautta, julkisesti ei ole pakko keskustella.

Ikähaitari mukailee Facebookin käyttäjien ikää. Valtaosa jäsenistä on selvästi yli 30-vuotiaita.

Suomessa on yli 1,2 miljoonaa yksinasuvaa. Tilastokeskuksen mukaan vuoteen 2018 verrattuna yksinasuvien määrä kasvoi noin 30 000 hengellä. Kymmenessä vuodessa yksinasuvien määrä on kasvanut eniten alle 30-vuotiailla ja yli 65-vuotiailla.

Nuorissa ikäryhmissä miesten yksinasuminen on yleisempää, iäkkäistä yksinasuvista puolestaan valtaosa on naisia.

Keski-Pohjanmaalla yksinasuvia miehiä on naisia selvästi enemmän Halsualla, Lestijärvellä, Perhossa ja Vetelissä. Perhossa tilanne on tasainen. Naisia asuu enemmän yksin Kannuksessa ja Kaustisella ja selvästi eniten Kokkolassa, jossa myös asuntokuntia on ylivoimaisesti eniten.

Tatjana Kinnari sanoo, että arkiseen sohvannurkkaan olisi välillä mukava saada joku jakamaan päivän kuulumisia.
Tatjana Kinnari sanoo, että arkiseen sohvannurkkaan olisi välillä mukava saada joku jakamaan päivän kuulumisia. Kuva: Clas-Olav Slotte

Onko keskipohjalaisilla sinkkunaisilla heteroparisuhteeseen hyvät markkinat?

– Mulle sellainen mielenkiintoinen ihminen tuntuu aina löytyvän pikkuisen kauempaa. En ole kauheasti tapaillut lähellä asuvia. Tällä hetkellä olen Keski-Pohjanmaan sinkkujen Facebook-ryhmän lisäksi vain WhatsAppin sinkkuryhmissä, ja siellä ehkä lähin tyyppi on Vaasassa, Kinnari kertoo.

Kinnari kyllästyi keväällä deittisovellus Tinderiin. Aiemmin hänellä oli ollut tili myös Hot or Notissa. Näiden lisäksi netti on pullollaan erilaisia deittisivustoja ja puhelimeen ladattavia sovelluksia. Hiljattain myös Facebook lanseerasi oman tinderinsä.

– Deittailu on muuttunut ihan kauheasti. Se on nykyään niin pintapuolista. Tinderissä katsotaan vain naaman kuvia, että kiinnostaako vai ei.

– Muutaman kerran kun mies tekee oharit, niin sovelluksiin menee mielenkiinto.

Tuttu ilmiö on myös ghostaaminen.

Ennen treffikumppanille jätettiin soittamatta, nykyään puhutaan ghostaamisesta eli katoamisesta ja yhteydenpidon lopettamisesta yllättäen ilman selityksiä. Ghostaaja jättää jälkeensä aavemaisen epävarmuuden. Miksi hän ei vastaa? Mitä minä tein väärin?

Kylmyys ja kyynisyys, niitä pettymykset nettideittailussa aiheuttavat.

– Aikaisemmin sovittua tapaamista oikein odotti. Nyt ajattelee, että tunti aikaa tapaamiseen, vielä ehtii peruuntua. Toiveita ei uskalla asettaa kovin korkealle.

Kinnari myöntää itsekin joskus ghostanneensa, mutta se on tapahtunut tilanteissa, joissa vastapuoli on ollut jollain lailla painostava tai liian takiaismainen. Kun kehotuksista huolimatta toinen ei ole ymmärtänyt rauhoittua, on parempi ollut jättää vastaamatta viesteihin.

– Paljon löytyy myös sellaisia miehiä, jotka puhuu ja puhuu, mutta kun ehdotat tapaamista, he keksivät heti kauheita selityksiä työkiireistä ja muista, minkä takia ei ehdi tavata.

”Katsotaan” -vastaus on selvä merkki siitä, että ehdotettu tapaaminen ei tule onnistumaan. Kinnari ja jokainen tuntemani sinkkunainen mieluummin sopii tarkan treffipäivän ja kellonajan, kuin katsoo jos ensi viikolla voisi nähdä.

Mikä katsotaan-miehiä vaivaa? Se jää tällä erää hämärän peittoon. Tähän juttuun ei löytynyt deittailua harrastavia sinkkumiehiä kertomaan omia näkemyksiään.

Fyysisesti heikompana nainen joutuu olemaan aina jonkin verran varuillaan, kun tapaa uuden miehen kahden kesken. Tai ei joudu, mutta on viisasta olla. Kinnarilla on ystävä, joka tietää aina missä hän on treffeillä.

Epämiellyttävän tilanteen tullessa eteen WhatsAppissa lähtee koodisana, ja ystävä soittaa hätätilanteesta, jonka vuoksi Kinnarin ”täytyy” poistua paikalta. Mitään ikävää tai uhkaavaa ei kuitenkaan onneksi ole sattunut.

– Ehkä kerran olen joutunut tuota käyttämään.

Muun muassa turvallisuusalalla työskentelevä Päivi Myllykangas painottaa myös turvallista deittailua. Hän neuvoo aina tapaaman ensin julkisella paikalla.

Myllykangas näkee nettideittailun hyvänä puolena varsinkin korona-aikaan sen, että ihmiset saattavat nyt malttaa tutustua paremmin ennen ensitapaamista. Esimerkiksi videopuhelulla toisesta voi saada paremman käsityksen kuin pelkillä viesteillä.

Facebookin sinkkuryhmän ylläpitäjä Päivi Myllykangas tietää, että korona-aika on tuonut haasteita monen sinkun eläm
Facebookin sinkkuryhmän ylläpitäjä Päivi Myllykangas tietää, että korona-aika on tuonut haasteita monen sinkun eläm Kuva: Clas-Olav Slotte

– Netissä deittailun nurja puoli on se, että huijareiden yhteydenottoja voi tulla ulkomailta saakka. Varattuja on liikkeellä ja erikoisia juttuja etsiviä tyyppejä.

Huonoin puoli on kuitenkin se, että nettimaailmassa eläessä sosiaaliset taidot rapistuvat. Kasvokkain ihmisen tapaaminen on kuitenkin aivan eri asia kuin virtuaalisesti.

– Livenä ei sitten osata keskustella. Jotkut voivat olla niin epävarmoja ja ujoja, että treffit menevät ihan pilalle pelkän jännittämisen vuoksi.

Uusiin ihmisiin tutustuminen vaatii omaa aktiivisuutta, uskallusta heittäytyä ja pettymysten sietämistä.

– Rakkaus on niin mahtava kokemus, että sille kannattaa uskaltaa antaa uusi mahdollisuus, Myllykangas rohkaisee.

Hän neuvoo, että entiset luurangot on hyvä siivota kaapista ennen kuin ryhtyy eron jälkeen uuteen suhteeseen. Yksin olollekin kannattaa antaa aikaa.

– Kannattaa miettiä, minkälaista suhdetta hakee. Mitä haluaa omalta elämältään ja mitä arvostaa.

Vuorovaikutustaitoihin liittyen Myllykangas on järjestämässä Facebook-livekoulutusta.

Syksyn tullen Kinnari hurauttaa mieluummin treffipaikkakunnalle omalla autolla, kun käyttää koronan takia julkisia kulkuneuvoja.

Hän sanoo, että eniten toista ihmistä kaipaa rinnalle arkeen, katsomaan iltaisin televisiota ja jakamaan päivän kuulumiset. Vapaapäivinä olisi mukavaa, jos olisi joku jonka kanssa käydä jossain ja tehdä reissuja.

– Olisi kiva, jos joku toinen ehdottaa mitä tehdään ja vielä suunnittelisi sen.

Yleisesti Kinnari ei ota sinkkuudesta paineita. Esimerkiksi synnytystalkoot-puheet eivät ole häntä hetkauttaneet. Itseään ja omaa mielenrauhaansa varjellakseen hän jättää ennemmin lukematta vastaavaa uutisointia.

– Tällä hetkellä en voi asiaa edesauttaa, nainen kuittaa.

– Sinkkuus ei ole sairaus. Monelle se on valinta. Itsellä on periaate, että jos hyvää miestä ei löydy, olen mieluummin ilman, Päivi Myllykangas toteaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä