Paikallisuutiset

Keskipohjanmaan arkistosta: Huumorintutkija Jarno Hietalahti Halsualta on yksi alansa kuumimmista tutkijanimistä

Uudelleen julkaisu toukokuulta (KP 29.5.2020), jolloin Suomen Akatemia myönsi Hietalahdelle kolmivuotisen tutkimusrahan.

On helppo kuvitella, ettäJarno Hietalahti kohtaa työssään useimmiten hymyileviä ihmisiä.

Kun yhteiskuntatieteiden tohtori ja yliopistotutkija menee työnsä puolesta melkeinpä mihin tahansa tilaisuuteen, valtaosa ihmisistä odottaa hänen olevan porukan hauskin jätkä – ja kohtelu on yleensä sen mukaista.

– Omassa lähipiirissäni minun ei tarvitse aina hoitaa muiden viihdyttämistä, sen sijaan konferensseissa ja seminaareissa, olivatpa ne sitten kotimaassa tai ulkomailla, olen kerta toisensa jälkeen todennut, että minun alustukselleni on varattu se seminaarin kevennyksen paikka. Aika usein myös tämän tyyppiset haastattelut alkavat kehotuksella kertoa vitsi, Hietalahti kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jarno Hietalahti tajusi jo yliopisto-opintojensa alkuvaiheessa, että huumori sopii – siinä missä moni muukin elämän osa-alue – vakavasti otettavan käytännöllisen filosofian läpi peilattavaksi tutkimusaiheeksi.

Tutkijana on vaikea mennä sanomaan, että olisi aiheita, joita ei saisi huumorin keinoin käsitellä. Humorististen huomioiden jakajia on moneen junaan, ja osa haluaakin olla törkkimässä olemassa olevia etiikka- ja moraalikäsityksiä. Jarno Hietalahti Huumorintutkija, Jyväskylän yliopisto

– Varmaankin jo aivan ensimmäisissä seminaareissa alkoi sukeutua vähitellen se myöhemmin kristallisoitunut oivallus, että huumori on hyvin olennainen osa ihmisyyttä – jopa niin olennainen, että siihen pitää suhtautua vakavuudella tai vähintäänkin kunnioituksella. Vaikka välillä naurattaisikin kovasti.

Elämänmakuisia asioita voi aina tarkastella myös filosofisesti ja asian ymmärtämistä helpottivat Hietalahden sen aikaiset opiskelijakaverit. Vaihtoehtojen kirjo aukeni, kun kanssaihmiset seminaareissa jakoivat omia ideoitaan ja filosofisia mielenkiintonsa kohteita.

– Toisin sanoen tutkimusyhteisöllä, tuolloin tietysti opiskelijaringillä, on tässäkin mielessä ollut merkittävä vaikutus asioiden kulkuun, Hietalahti kiittää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hietalahti suhtautuu huumoriin vakavuudella tai vähintäänkin kunnioituksella – vaikka välillä naurattaisikin kovasti.
Hietalahti suhtautuu huumoriin vakavuudella tai vähintäänkin kunnioituksella – vaikka välillä naurattaisikin kovasti. Kuva: Mikko Vähäniitty

Vieläkin tarkemmin Hietalahti osaa määritellä sen, missä vaiheessa kiinnostus filosofiaa kohtaan heräsi.

– Halsuan yläasteella oli tapana, että jokaiselle oppilaalle, joka sai kaikista ATK:n kokeista kympin, annettiin tuhannen markan stipendi. No minä sain yhdestä kokeesta ysin, ja opettajammeJorma Kaunisto antoi minulle erityisstipendinä Svante Nordinin Filosofian historia -kirjan saatesanoilla "Tulevalle filosofille pohdintojen pohjaksi".

– Yläkouluikäisenä tonnin menetys sapetti tietysti, mutta näin jälkikäteen ei voi kuin olla kiitollinen. Tuskin enää sitä tonnia edes muistaisin.

Nordinin kirja löytyy edelleen Hietalahden hyllystä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ja aina silloin tällöin sitä tulee lehteiltyä vielä näin 20 vuoden jälkeenkin. Nordinin kirja ei ole ihan nopeinta luettavaa, mutta kattava se ainakin on, ja mukana on myös velmuja henkilöhistoriallisia anekdootteja monista filosofeista.

Ylioppilaana Vetelin lukiosta lähtiessään Hietalahti kuvitteli päätyvänsä Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan ja ehkä myöhemmin tutkimaankin isopartaisten vanhojen miesten vakavahenkisiä pohdintoja. Toisin kävi, ainakin joiltain osin. Filosofian opinnot Jyväskylässä tarjosivat mahdollisuuden niin paljon muuhunkin.

– Filosofia ja Jyväskylä olivat minulle alusta alkaen se ainoa vaihtoehto. Yhteishaussa laitoin räätälinopinnot kakkoseksi, vaikka en ole koskaan ommellut nappiakaan ja kolmanneksi musiikin opinnot Oulussa, vaikka en osaa soittaa mitään.

Jarno Hietalahti oli yksi niistä tutkijatohtoreista, tai postdoceista kuten ammattilaiset itseään kutsuvat, joille Suomen Akatemia toukokuussa myönsi kolmivuotisen tutkimusrahan. Se on näinä päivinä kova saavutus.

– Olin tiedosta aluksi ennen kaikkea hämilläni ja kiitollinen tietysti. Nöyräksihän tuo vetää, etenkin kun tietää että aika moni muu lahjakas tutkija joutui ottamaan vastaan kielteisen päätöksen. Haluan olla tämän luottamuksen väärti.

– Ja kun olen tehnyt koko aikuisikäni enemmän tai vähemmän pätkätöitä, niin onhan kolmen vuoden tutkimusrahoitus myös taloudellisesti erinomainen juttu.

Suomen Akatemian mukaan kulttuurin ja yhteiskunnan aloilta tutkimusrahoitusta hakeneista vain 13 prosenttia sai lopulta myönteisen rahoituspäätöksen. Halsualta kotoisin oleva Jarno Hietalahti on yksi heistä.
Suomen Akatemian mukaan kulttuurin ja yhteiskunnan aloilta tutkimusrahoitusta hakeneista vain 13 prosenttia sai lopulta myönteisen rahoituspäätöksen. Halsualta kotoisin oleva Jarno Hietalahti on yksi heistä. Kuva: Mikko Vähäniitty

Raha ei kuitenkaan ole tässäkään tilanteessa Hietalahdelle se suurin motivaattori.

– Tuskin kukaan lähtee lukemaan filosofiaa sillä ajatuksella, että sitä tulisi rikkaaksi. Ennemminkin olen jahdannut omia mielenkiinnon kohteita.

Akatemian mukaan kulttuurin ja yhteiskunnan aloilta tutkimusrahoitusta hakeneista vain 13 prosenttia sai lopulta myönteisen rahoituspäätöksen. Tutkijatohtorirahoituksesta käytiin tänäkin vuonna todella tiukkaa kilpailua.

– Rahoituksen avulla nostetaan esiin nuoren sukupolven parhaimmistoon arvioituja tutkijoita ja tuetaan heidän pätevöitymistään itsenäisiksi tieteenharjoittajiksi, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajan Sami Pihlström avaa asiaa Akatemian tiedotteessa.

Rahoitus on tarkoitettu tutkijatohtorin oman palkan lisäksi henkilökohtaisiin tutkimuskuluihin sekä kansainväliseen ja kotimaiseen liikkuvuuteen.

Mitäpä arvelee huumorintutkija itse, miksi juuri hän päätyi tällä kertaa tähän harvalukuiseen joukkoon?

– Olen aika monta vuotta huumorin filosofiaa pyöritellyt ja julkaissut paljon, väitöskirjan lisäksi artikkeleita ja tietokirjoja. Pystyin hakemuksessani vakuuttamaan ettei tässä ihan tyhjän päälle hypätä. Kykenen yhdistämään vanhan vankan filosofisen pohjan päälle uutta, ja Akatemia ilmeisesti piti ajatuksiani jollain tavalla innostavina. Eli kyllä kai se oli riittävän vahva pohja ja innostavia uusia ajatuksia, joita tiedemaailmassa ei ole tähän mennessä niin paljon viljelty.

Suomen Akatemia kertoo perusteluissaan, että tutkijatohtoreiden valinnassa painotettiin hakemuksen korkeaa tieteellistä laatua ja hakijan pätevyyttä, akateemista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista.

"Jarno Hietalahti paneutuu käytännöllisen filosofian alaan kuuluvassa tutkimuksessaan huumorin ja (epä)täydellisyyden suhteeseen tarkastelemalla huumorin mahdollisuuksia ja rajoja. Tutkimus analysoi, voiko kaikkivoipalla olennolla olla huumorintajua ja millaista olisi huumori täydellisessä maailmassa."

"Hietalahti pohtii, voimmeko nauraa maailmanlopun edessä tai voidaanko tekoälylle koodata huumorintajua. Hietalahden mukaan nauru ilmentää ja vahvistaa usein kyseenalaisia stereotypioita, mutta huumorilla voidaan ilmaista myös myötätuntoa ja solidaarisuutta. Hanke pyrkii osoittamaan, kuinka ja miksi huumori on yksi keskeisistä inhimillisistä ominaisuuksista ja kuinka nauru heijastaa ihmisyyttä vallitsevissa olosuhteissa."

– Lupasin siis kirjoittaa riittävän monta tieteellistä artikkelia ja ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, tutkijatohtori summaa lakonisesti.

Millainen huumori toimii huumorintutkijalle itselleen?

– Itse arvostan eniten sellaista juuri tiettyyn tilanteeseen sopivaa, osuvaa sanailua. Olen aika monimakuinen huumorin suhteen ja pidän tarkasti huolta siitä, ettei tutkimukseni ulkopuolelle epähuomiossa tule rajattua sellaistakaan huumoria, joka nyt ei niin omalta tunnu.

Yksi sellainen huumorin laji on esimerkiksi islantilaisen sarjakuvataiteilija Hugleikur Dagssonin kirjat.

– Hänen ensimmäinen teoksensa Saako tälle edes nauraa? oli tietysti huumorintutkijan silmin mielenkiintoinen. Aiheiden synkkyydestä nouseva shokkivaikutus toimi alkuun. Innostus on kuitenkin laantunut kirja kirjalta, hänhän on julkaissut aika tiheään tahtiin. Pelkkä shokeeraaminen käy ajan kanssa vain yksinkertaisesti tylsäksi.

– Noin tutkijana on vaikea mennä sanomaan, että olisi aiheita, joita ei saisi huumorin keinoin käsitellä. Humorististen huomioiden jakajia on moneen junaan, ja osa haluaakin olla törkkimässä olemassa olevia etiikka- ja moraalikäsityksiä, Hietalahti muistuttaa.

Huumori ei kuitenkaan ole etiikan tai moraalin ulkopuolinen asia.

– Kunnioitus toista ihmistä kohtaan pitäisi näissäkin tilanteissa olla läsnä. Kaikilta se ei vain luonnistu, eikä sellaiseen ketään voi pakottaa – kainoja toiveitahan voi tietysti aina esittää.

Huumori ilmentää tutkijan mukaan ennen kaikkea ihmisyyttä ja sillä on monia käyttötarkoituksia. Mustan huumorin avulla käsitellään usein vaikeitakin asioita. Se taas vaatii keskinäistä luottamusta.

– Silloin, kun tuntee tilanteessa olevat henkilöt riittävän hyvin, voi heittää sellaisiakin juttuja, jotka jossain toisessa tilanteessa olisivat vähintäänkin arveluttavia, Hietalahti sanoo.

– Huumori kaiketi kuvastaa sitä läheisyyttä ja yhteyttä, joka ihmisten välillä on. En tiedä mitään muuta eläinlajia, joka vitsailisi. Leikkisiä jotkut eläimet voivat toki olla, mutta että vitsikkäitä – tätäkin sietää tutkia!

Fakta

Jarno Hietalahti

Yliopistotutkija ja -opettaja sekä syksystä lähtien Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtori.

Syntynyt vuonna 1984 Halsualla.

Kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2003 Vetelin lukiosta.

Valmistui maisteriksi 2010 Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi 2016 Jyväskylän yliopistossa.

Huumorintutkijan omat valinnat:

Sarjakuva: Lassi ja Leevi

Komedia: Monty Python

Elokuva: Joker

TV-ohjelma: Pitääkö olla huolissaan?

Kirja: Ota elämä vakavasti. (Sami Pihlström)

Ajattelija: Erich Fromm

Esikuva: Kaikki syvän humaanit ihmiset

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä