Paikallisuutiset

Kälviäläisen Meeri Koittolan perustama ILO IRTI ry auttaa tarvitsijoitaan ilman välikäsiä – "Haluamme varmistaa, että apu myös oikeasti menee perille asti”

Meeri Koittola muistuttaa, että auttamiseen ei tarvita aina isoja rahasummia.
Meeri Koittola muistuttaa, että auttamiseen ei tarvita aina isoja rahasummia. Kuva: Sini Sulkakoski

Kuinka ILO IRTI ry on syntynyt, ja mihin toiminnallanne tähdätään, Meeri Koittola?

– Olen tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä, ja oman hyväntekeväisyysjärjestön perustaminen oli kytenyt mielessä jo pitkään. Vuonna 2018 päädyin pyytämään mukaan Jouni Knuutia, ja lopulta olimme siinä tilanteessa että tutki

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä