Paikallisuutiset

Koetko olevasi kaupunkilainen maalla vai maalainen kaupungissa? Paluumuuttaja Mirja Mehtätalo aloitti keskustelun, johon vastasi helsinkiläinen Kauko Isotalus: "Alavieska on henkireikä kaupunkien puristuksessa"

"Paluumuutto Alavieskaan. Ei maalaisasujasta saa kaupunkilaista."

Näin kirjoitti alavieskalainen Mirja Mehtätalo alavieskalaisten Facebook-ryhmässä viime vuoden lopussa. Hän muutti tammikuussa takaisin Alavieskaan asuttuaan neljä kuukautta Ylivieskassa.

Kerrostalossa asuminen ei vaan sopinut hänelle.

– Kaikki äänet kuuluivat hirveän herkästi. Se oli painavin syy. Asunto ei myös tuntunut kodilta, vaikka se oli hienosti remontoitu, hän sanoo.

Mehtätalo asui kolme vuotta Joensuussa opiskellessaan leipuri-kondiittoriksi. Sen jälkeen hän asui kaksi vuotta Pudasjärvellä, josta hän muutti Alavieskaan kotipaikalle. Satavuotiaassa hirsitalossa asuminen oli kuitenkin työlästä.

– Asuin yksin ja lämmitin puilla isoa taloa. On parempi, että se on nykyään mökkikäytössä.

Mehtätalo mieltää itsensä maalaiseksi. On aina mieltänyt.

– Ei sitä osaa asua kaupungissa, jos on kasvanut maalla ja asunut lapsuuden syrjässä, Mehtätalo perustelee.

Mehtätalo toi kotitalosta pianon turvaan asuntoonsa.

– Täällä on hyvät naapurit ja saan pianoakin soittaa. Ehkä koti on juuri tämä rauha ympärillä, maisema ja kaikki, Mehtätalo pohtii.

Mehtätalo haluaa toimia ympäristöystävällisesti.

– Täällä Alavieskassa jätteiden lajittelu saisi toimia paremmin. Ylivieskassa taloyhtiössä lajittelu toimi loistavasti muovista biojätteeseen.

"Tuntuu kotoisammalta, kun naapuri juttelee. Kuka tehnyt ladut Puustellintien toiselle puolelle pellolle", Mehtätalo pohtii Facebookissa.

Ikkunasta avautuu avara maisema, jonka pellot yltävät horisonttiin saakka.

– Jos kevättalvella tulee hankikanto, on mahtavaa, kun pääsee hiihtämään niin kauas kuin haluaa, hiihtämistä harrastava Mehtätalo suunnittelee.

Vuokra-asunto sijaitsee rivitalossa Alavieskan keskustan tuntumassa. Se on edellistä asuntoa vanhempi ja remontin tarpeessa, mutta silti se tuntuu Mehtätalosta kodikkaalta.

Kunnan ainoaan ruokakauppaan on kilometrin matka ja sieltä saa kaiken tarvittavan.

– Alavieskassa ihmiset ovat tuttavallisempia kuin Ylivieskassa. Naapurit tervehtivät ja on muutenkin kotoisampaa, kun on pieni paikka. Liikennettäkään ei ole hirvittävästi.

Vuonna 1984 syntynyt Mirja Mehtätalo on kahdeksanlapsisen perheen kuopus ja hän huolehtii äidistä, joka asuu omassa kodissa lähistöllä. Tarkoitus on jäädä asumaan Alavieskaan pysyvästi – sieltä voi matkustaa muualle tapaamaan kavereita, jota asuu eri puolilla Suomea.

– Voisin ajatella asuvani muuallakin mutta en hirveän isossa paikassa. Äiti ja kotitalo ovat minulle kiinnekohtia.

Toiveena on palata tekemään oman alan töitä. Nyt Mehtätalo käy tekemässä siivoojan töitä Ylivieskassa. Työmatka taittuu omalla autolla eikä työmatka ole rasitus.

– Nyt yritän pysyä paikallani ja hakea töitä lähistöltä. Haluan pitää äidistä huolta, jotta hänen ei tarvitse mennä palvelutaloon asumaan, se olisi viimeinen vaihtoehto.

Maaseutu on monelle suomalaiselle hyvän elämän paikka: aitouden, vapauden, avoimuuden ja yhteisöllisyyden tyyssija. Sitra selvitti vuonna 2012 maaseudun merkityksiä ja identiteettiä Maamerkit-barometrissa.

Sen mukaan maaseutu merkitsee suomalaisille tilaa ja rauhaa, puhdasta ruokaa sekä virkistäytymistä. Ne ovat vastaajien mukaan myös tärkeitä hyvän elämän elementtejä.

Kyselystä kävi myös ilmi, että maaseudulla asuvat ovat tyytyväisempiä itselleen tärkeiden asioiden toteutumiseen kuin kaupungeissa asuvat. He olivat tyytyväisempiä siitä huolimatta, että palvelut ja infra koettiin huonommin järjestetyiksi kuin kaupungeissa.

Sitran kyselyssä kaksi kymmenestä vastaajasta koki itsensä maalaiseksi ja neljä kymmenestä kaupunkilaiseksi.

Sillä, kokeeko itsensä maalaiseksi vai kaupunkilaiseksi, on merkitystä oman identiteetin rakennuspuuna. Yhä useampi meistä kokee itsensä sekä maalaiseksi ja kaupunkilaiseksi.

Sitran kyselyn mukaan neljä kymmenestä koki vuonna 2012 olevansa sekä maalainen että kaupunkilainen. Ns. kaksoisidentiteetin omaavia asuu sekä kaupungeissa että maaseudulla.

Merkille pantavaa on se, että sekä kaupunkilaiseksi että maalaiseksi itsensä kokeva arvioi itselleen merkityksellisimmäksi maalaisuuden.

Vuonna 1973 alavieskalaisesta Kauko Isotaluksesta tuli stadilainen. Hän oli haaveillut jo lapsena, että pääsisipä käymään Helsingissä, varsinkin Linnanmäen huvipuistossa. Haave toteutui vuonna 1969, jolloin hän pyöräili Helsinkiin.

– En enää haaveile. Olen käynyt Linnanmäellä aikoinani lasten kanssa ihan tarpeeksi enkä terveydellisistä syistä enää menisikään laitteisiin, talvella 2018 sydäninfarktin kokenut Isotalus sanoo.

Vuonna 1951 syntynyt Isotalus on edesmenneen Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotaluksen serkku ja hänen vaimonsa Helena Isotaluksen lukiokaveri.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi ja käytyään armeijan hän lähti Helsinkiin työn perään. Hän asui neljä kuukautta vuokrahuoneessa Lohjalla tehtaan työläisenä ja etsi töitä Helsingistä.

Sanomalehti-ilmoituksen perusteella löytyi pelkällä yo-todistuksella Oy Tietokonepalvelu Ab:ltä, jonne Isotalus pääsi tietokoneoperaattori-harjoittelijaksi . Hän työskenteli suurtietokonesalissa, jossa tehtiin tietokoneajoja ja tulostuksia eläke- ja vakuutuslaitoksille.

– Aika ankeaa aikaa se oli. Tein kolmivuorotyötä, ja joka kolmas viikko en nähnyt mieliohjelmiani televisiosta, mutta elokuvissa kävin usein. Asuin alkuvuosina vaatimattomissa vuokra-asunnoissa muuttaen toveriasunnosta oman huoneen kautta yksiönrötisköön, ilman häätöä!

Vuonna 1979 Isotalus osti oman yksiön. Vuonna 1981 avioiduttuaan hän osti nuorikkonsa kanssa kaksion ja vuonna 1988 nykyisen perheasunnon, jossa on vierähtänyt 32 vuotta.

Kauko Isotalus saavutti tavoitteensa päästä Helsinkiin. Nuorena stadilaisuus tuntui hyvältä.

– Kyllä kai Helsinkiin muuttavana oli niin helsinkiläinen, Isotalus muistelee.

Isotalus on harrastanut pyöräilyä ja pyöräretkiä nuoruudesta saakka, ja hän tekee edelleen mielellään pienemmät kauppareissut polkupyörällä.

– Pyöräteiden reunakivet olivat 1970-luvulla hankalia. Aika hankalaa on myös maalaispojan mielestä liikkua ruuhka-aikana autolla Helsingissä, Isotalus muistelee.

Hänen mielestään Helsingistä on kasvanut liian iso kaupunki, puoli miljoonaa asukasta olisi ollut sopiva määrä. Hänen mielestä Malmin lentokentän aluetta ei pitäisi muuttaa asuinalueeksi.

Maalle Isotalus ei kuitenkaan aio muuttaa.

– Monihan muuttaa eläkkeellä kotiseudulle. Ei minullakaan ole Helsingissä mitään, paitsi asunto ja perhekunta. Parhaiten viihtyisin kotiseudulla.

Isotalus on asunut jo yli 48 vuotta Helsingissä ja välillä Vantaalla. Työuraan mahtuu pitkän tietokoneoperaattorin uran jälkeen pätkätöitä Helsingin liikuntavirastossa, Säteilyturvakeskuksesssa ja ulkomaalaispoliisissa. Vuonna 2013 hän jäi eläkkeelle 62-vuotiaana.

Perheeseen kuuluu vaimo, poika ja Vantaalla asuva tytär perheineen.

Vuoden 2020 lopussa Isotalus kirjoittaa alavieskalaisten Facebook-ryhmään kommentin vastauksena Mirja Mehtätalon kirjoitukseen.

"No nyt olen ollut tässä syrjäkylässä ihan tarpeeksi, vaikka nykyinen asuntoni laitakaupungilla tulee olemaan kuolinpesäni. Minulla on Helsingin ja Alavieskan "kaksoiskansalaisuus".

Isotalus viittaa kaksoiskansalaisuudella pieneen asuntoon, jonka hän hankki vuonna 2017 Alavieskasta miesluolaksi ja piilopirtiksi.

Alun perin oli tarkoitus pyöräillä sinne kesäisin Helsingistä saakka, mutta nyt sydämentahdistin rinnassa Isotalus taittaa matkat junalla Ylivieskaan polkupyörä mukanaan. Tai pistäytyy autolla.

– Ikävä on tullut Alavieskaan. Alavieska on minun sielunmaisemani. Vaikka aikuisiän olenkin Helsingissä viettänyt, en minä stadilainen ole.

Useimmilla suomalaisilla on vahva kaksoisidentiteetti. Kaksoisidentiteetin käsitettä on tutkinut Euroopan historian professori Laura Kolbe Helsingin yliopistosta. Hän puhuu mielellään kaksoisidentiteetistä:

”Rohkenen väittää, että jos kiellämme kaupungin ja maaseudun välisen erityissuhteen Suomessa, kiellämme itsemme ja sukumme tarinan. Useimmilla suomalaisilla on vahva kaksoisidentiteetti. Miksi emme ottaisi iloa irti siitä ja soveltaisi rikasta arkeamme toteutumaan kaupungissa ja esimerkiksi mökillä?” Kolbe ehdottaa.

Sitran kyselystä käy ilmi, että moni kokee maaseudun modernina, vaihtelua ja kulttuuria tarjoavana voimavarana. Näin on myös Kauko Isotaluksen kohdalla.

Hän kuvailee Alavieskaa henkireiäksi kaupunkien puristuksessa.

– Alavieska on hyvä paikka. Siellä on sen verran asutusta, ettei ole aivan korpea. Alavieskassa voin olla aivan omassa rauhassa, ja voin mennä vaikka yöllä tietokoneelle häiritsemättä perheenjäseniä.

Isotaluksen pyöräilyharrastuksen isoin saavutus on 4 500 kilometrin edestakainen matka pyörällä Pariisiin. Vuonna 1982 ostettu teltta ja makuupussi olleet viime vuosiin saakka käytössä kotimaan retkillä. Nyt telttaretkeily sähköpyörällä olisi vaikeaa, koska akkuja pitää ladata.

Viime kesänä 4 kuukauden aikana Isotalus pyöräili noin 4 000 kilometriä 14 kunnan alueella.

Ensi kesän suunnitelmissa on käydä Pyhännällä katsomassa Iso-Lamujärveä. Toisen reissun hän aikoo tehdä Sievin Maasydänjärveltä Reisjärvelle, joka sijaitsee kolmen järven kannaksella.

– Bongaan matkoillani mielelläni järviä ja muita vesistöjä, joita kuvaan Järviwikiin ja käyn mahdollisuuksien mukaan myös uimassa, Isotalus perustelee.

Jos bongaat ensi kesänä Alavieskan lähiseudulla sähköpyöräilijän, jonka tarakalla on vara-akku, hän on todennäköisesti Kauko Isotalus kotiseuturetkellä.