Paikallisuutiset

Korona pisti lounaspaikat tukalaan tilanteeseen, mikä heikentää Kokkolan keskustan vetovoimaa: "Keskikaupungin kehittäminen vaatii uuden strategisen vaihteen päälle, sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus – Chydeniassa lopettanut Rax hakee parhaillaan uutta paikkaa Kokkolasta

Kun markettien tarjonta on laajentunut kivijalkaliikkeiden perinteisille tonteille, on kaupunkikeskustojen vetovoima jäänyt entistä selkeämmin ravintoloiden ja lounaspaikkojen varaan.

Kokkolan ydinkeskusta koki kolauksen kesäkuun lopulla, kun Sigrid’s ja Rax lopettivat toimintansa.

Sigridsin kohtaloksi koituivat koronarajoitukset, pitkään jatkuneet katutyöt ja Puolassa pakatusta tomaattipakasteesta alkunsa saanut salmonellaepidemia. Raxin taival puolestaan loppui vuokrasopimuksen päättymiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuokrasopimus loppui, eikä sitä enää haluttu uusia. Miksi?

– Syynä oli asiakasvirtojen vähentyminen. Chydenia on tyhjentynyt valitettavan paljon. Se on muuttunut, kuinka ihmiset liikkuvat. Liikepaikassamme ei käynyt enää riittävästi väkeä, sanoo Rax Pizzabuffetin ketjujohtajaSarita Lehtinen.

Raxin taru Kokkolassa ei kuitenkaan ole välttämättä ohitse. Parhaillaan käynnissä on uuden liikepaikan etsiminen.

– Paikan on oltava sellainen, että asiakasvirrat ovat riittäviä. Vielä sellaista ei ole löytynyt, joten en osaa sanoa, milloin prosessit lähtevät liikkeelle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Raxin ainakin väliaikainen tauko Kokkolassa on erikoista sikäli, että ketjun vauhti valtakunnallisesti on kasvanut.

– Korona ei missään nimessä ole ravintolan lopettamisen takana. Yleensä syynä ovat vuokrasopimuksen loppuminen tai paremman liikepaikan etsiminen, toteaa Restel Ravintolat Oy:n talousjohtajaMaarit Meritähti.

Rax on yksi Restelin ketjuista. Uudet Raxit avattiin kesäkuussa Oulun keskustaan ja Helsingin Kamppiin.

– Raxia kasvatetaan. Toimipisteitä on nyt 32, viimeisen vuoden aikana on avattu kuusi Raxia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Raxin profiili on ollut ylensyönnin ja ahmimisen varassa. Vieläkö malli kantaa, kun lounasasiakkaat saavat koota ateriakokonaisuuksia rajattomasti monessa muussakin paikassa?

– Muualla ei ehkä kehdata hakea niin usein lisää kuin Raxissa. Asiakaskuntamme on uskollinen, eikä vastaavia ketjuja ole muita, sanoo Meritähti.

Rax sulki ovensa Kokkolassa. Ovet saatetaan kuitenkin avata uudelleen, uudessa paikassa.
Rax sulki ovensa Kokkolassa. Ovet saatetaan kuitenkin avata uudelleen, uudessa paikassa. Kuva: Markku Jokela

Korona on ilmiselvästi heikentänyt lounasravintoloiden asiakasvirtoja.

– Kun ihmiset työskentelevät etänä, syödään lounaaksi eväitä tai haetaan kaupasta valmiseineksiä. Etenkin henkilöstöravintoloita ja opiskelijaravintoloita on joutunut lopettamaan. Jopa satoja toimipisteitä on lopettanut, vaikutukset ovat jopa kansanterveydellisiä, sanoo Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n toimitusjohtajaTimo Lappi.

Aika on ristiriitainen. Lounaspaikkojen ahdingosta huolimatta ravintoloissa syöminen on kasvussa. Siksi esimerkiksi Kentucky Fried Chicken on avaamassa ensimmäisiä ravintoloitaan Suomessa.

Samaan aikaan myös Suomen McDonald’s avaa uusia ravintoloita.

– Ravintolasyöminen kasvaa, kun Suomi kaupungistuu, tiivistää Lappi.

Tyhjät liikepaikat ja lounaspaikkojen väheneminen. Jotain Kokkolan kaupunkikeskustan elinvoimalle olisi tehtävä?

Mutta mitä?

– Lounaspaikkojen väheneminen on signaali vallitsevasta koronatilanteesta, mutta kyllähän keskikaupungin kehittäminen vaatii uuden strategisen vaihteen päälle, sanoo Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaTiina Isotalus (sd.).

Kokkolan kaupunkikeskustan edellinen, vuonna 2016 tehty kehittämisohjelma on juuri päättynyt.

”Nyt ollaan ohjelmattomassa tilassa”, kuvailee Isotalus.

– Kehittämisohjelman aikana on tapahtunut asioita, jotka ovat muuttaneet toimintaympäristöä. Korona on vauhdittanut digitalisaatiota, niin sanottua marketistumista ja päivittäistavarakaupan isoa muutosta, mikä näkyy erikoisliikkeiden ahdinkona. Tämä vaatii kaupungilta uutta vaihdetta silmään ja raadollista analyysia siitä, onko asioihin reagoitu.

Keskustan kehittäminen ei ole pelkästään kaupallisista toimijoista kiinni. Vipinää voidaan tuoda esimerkiksi puistoilla ja lähiliikuntapaikoilla.

– Kaupunkiympäristö on saatava viihtyisäksi. Esimerkiksi Kotka erottuu muista aika lailla puistojensa takia. Seinäjoella taas kaupunkikeskustaan on investoitu paljon. Pysäköinnissä voisimme ottaa mallia Oulusta, jossa kiekollisia parkkiaikoja on useita erilaisia, sijainnista riippuen. Systeemi on todella joustava, Isotalus sanoo.

Kommentti

Fakta

Keskustan haasteet

Tyhjät liiketilat Kokkolan keskustassa ovat puhuttaneet vuosia. Tänä kesänä katukuvasta lähtivät ruokapaikat Sigrid’s ja Rax.

Koronan takia etenkin lounaspaikat ovat joutuneet kärsimään. Valtakunnallisesti moni paikka on sulkenut ovensa.

Kokkolan kaupunkikeskustan edellinen, vuonna 2016 tehty kehittämisohjelma on juuri päättynyt. Seuraavaksi joudutaan vastaamaan muun muassa siihen, kuinka erikoisliikkeet löydettäisiin ja miten pysäköinti järjestetään mahdollisimman joustavasti.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä