sunnuntai 26.9.2021 | 15:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Tieto luo tuskaa mutta valemedia lupaa valmiin ja helpon tien jatkaa elämää entiseen tapaan

Tiina Ruotsala
Ti 14.9.2021 klo 20:00

Maamme suurin päivälehti on käynnistänyt artikkelisarjan, jossa lääketieteen ammattilaiset käsittelevät koronasta leviäviä valheellisia väittämiä. Tavoittaako kampanja lopulta ne ihmiset, jotka uskovat suoranaiseen huuhaahan ja myös välittävät sitä? Suurimmat uskomuspalot kun roihahtavat sosiaalisessa mediassa. Siellä pitäisi toimia aktiivisesti myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL).

Keskipohjanmaa-lehden levikkialueelta löytyvätkunnat, joissa on koko maan matalin rokotekattavuus. Sievissä koronarokotteen on saanut tällä hetkellä 54,8 prosenttia asukkaista ja Luodossa vastaava luku on 56,8. Luoto nousi valtakunnan otsikoihin jo talvella 2019, jolloin kunnassa levisi tuhkarokko. Kun tartunnan uhka tuli konkreettiseksi, rokotteita käytiin hakemassa paljon ja rokotekattavuus nousi.

Suomalainen viranomainen ja media uskoo hillittyyn ilmaisuun, mutta joskus olisi hyvä puhua asioista oikeilla nimillä; pieni lapsi voi kuolla tuhkarokkoon. Esimerkiksi koronaa käsittelevien artikkeleiden kuvat Suomessa ovat jopa kliinisiä, kun puolestaan kansainvälisissä medioissa pandemiasta näytetään rankkojakin kuvia.

Internet tarjoaa jokaiselle verkossa seilaavalle oman elämänsä salapoliisille valtaisan johtolankojen valtatien, jonka varrelta voi poimia kritiikittä omia luuloja tukevia sivustoja. Jo koulussa olisi opetettava yhä enemmän lähdekriittisyyttä, joka auttaa tunnistamaan niin valesivustot kuin -mediat.

Rokotevastaisuus on näkynyt Suomessa pahimmillaan hyökkäyksinä kouluihin. Samaan aikaan lääketieteen kyseenalaistavat julistavat rauhaa, rakkautta ja valoa nettisivuillaan. Oman terveyden pettäessä nämä samat ihmiset kävelevät verovaroin ylläpidetyn terveydenhuollon päivystykseen apua saamaan. Apua, joka pohjautuu vain ja ainoastaan lääketieteen saavutuksiin. Tieteen ansiosta nämä huuhaatiedon jakajat voivat käyttää suvereenisti internettiä omiin agendoihinsa, mutta samaan aikaan he eivät usko lääketieteen kehitykseen. Kuinka tämä on mahdollista?

Rokotevastainen ja pandemian kyseenalaistava toiminta on hyvin organisoitua. Sitä rahoitetaan suurilla summilla myös Suomessa. Toisaalta ihmisen epäluulolla myös tienataan. Yle selvitti vuoden alussa tahoja, jotka hyötyvät taloudellisesti rokotevastaisen tiedon levittämisestä. Kävi ilmi, että kaikkien rokotevastaisten toimijoiden rahankeräystavat eivät ole edes lain määräysten mukaisia. Erään lahjoituksia keräävän tahon toiminnassa on mukana henkilö, joka on saanut tunnetusta petosvyyhdistä talousrikostuomion.

Salaliittoteoriat kukoistivat jo sata vuotta sitten, mutta netti mahdollistaa näiden teorioiden levittämisen tehokkaammin kuin koskaan ennen. Nämä teoriat tuovat myös helpotusta arkisten ongelmien parissa pakertaville ihmispoloille tarjoamalla valmiit ja yksikertaiset ratkaisut; koska pandemiaa ei ole, rajoitukset ja rokotteet ovat turhia. Elämää voi jatkaa entiseen tapaan.

Osa rokottamattomista ei kuulu mihinkään liikkeeseen. He pelkäävät, ettei vaikutuksia ole tutkittu riittävästi. Jo nyt tiedetään, että rokottamattoman riski sairastua koronaan on 16-kertainen rokotettuihin verrattuna. Suurin ero löytyy kuitenkin kuolleisuudesta. Sadasta tuhannesta rokotetusta koronatautiin kuolee vain 1-2 ihmistä, kun rokottamattomien kohdalla kuolemia tulee yli 400.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta.

Joskus olisi hyvä puhua asioista oikeilla nimillä; pieni lapsi voi kuolla tuhkarokkoon.

#

Kommentoi 2 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »