Kokkola-lehti

Nyt täyttyy risupaikka lehdistä ja omenoitakin riittää – Kokkolan puutarhajätepisteellä mahtuu silti yhä kääntymään

Elämän kiertokulku on sellainen, että joka vuosi kasvavat puihin uudet lehdet ja nurmikko saattaa vihertää pohjoisilla leveysasteillammekin vielä lokakuun alussa.

Ihminen usein tulkitsee väriloistossaan pudonneet lehdet sekä nurmisilpun ja risut jätteeksi, eikä niille omalta tontilta löydy loppusijoituspaikkaa.

Jätehuoltoyhtiö Ekoroskiin kuuluvien kuntien alueella tulevat tässä vaiheessa apuun puutarhajätepisteet tai tuttavallisemmin risupaikat. Kokkolassa sellainen sijaitsee sataman suunnassa Hopeakivenlahdentiellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asema on auki joka päivä ja sen toimintaperiaate on asiakkaille sangen yksinkertainen.

– Vasemmalle risut ja oikealle haravointijäte, tiivistää käyttöpäällikköTommy Nordström Ekoroskilta.

– Melko hyvin ihmiset osaavat asemalla toimia, hän lisää.

Jaottelu kannattaa ottaa huomioon jo kotona kuormaa tehdessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jos siellä on kaikki sekaisin, niin voi käydä niin, että kun ajetaan jommallekummalle puolelle, niin siihen sitten jätetään kaikki. Mutta mitä itse olen käynyt paikalla katsomassa, niin kyllä moni tunnollisesti tyhjentää puolet kärrystä toiselle puolelle ja sitten siirtyvät toiselle.

On silti myös väkeä, jotka toimivat väärin ihan periaatteellisista syistä.

– Aina jätehuollon osalta löytyy sillä tavalla asenteellisia ihmisiä, että he eivät välitä lajittelusta. Sehän tietää sitten kustannuksia toisessa päässä, koska jonkun ne väärinlajittelut on setvittävä.

Taas uutta kuormaa tuodaan. Risupaikan suosio on viime vuosina ollut nousussa.
Taas uutta kuormaa tuodaan. Risupaikan suosio on viime vuosina ollut nousussa. Kuva: Markku Jokela

Asenteellisesti välinpitämättömiin voi olla hankala vaikuttaa, puhtaasti tietämättömyydestä johtuvat virheet ovat helpommin korjattavissa. Ihmiset saattavat esimerkiksi olettaa, että kaikki puutarhasta möyrittävä puuperäinen tavara sopii puutarhajätepisteelle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kantoja tulee aika usein, mutta ne eivät sinne kuulu, vaan Storkohmon kaatopaikalle.

Myös laudanpätkien, muun jätepuun tai ylipäätään rakennusjätteen paikka on toisaalla. Puutarhajätepiste on nimensä mukainen paikka.

Pistettä ei ole tarkoitettu teollisen mittakaavan lehti- tai risulasteille, mutta tarkkaa rajaa ei ole määritelty.

– Vuoden -17 tammikuusta on ollut käytössä tämä nykyinen risupaikka, edellinenhän oli muutamansata metriä peremmällä, sorapohjainen ja todella ahdas, muistelee Nordström.

Nykyisellä paikalla tilaa on enemmän, joten reippaammatkin lastit mahtuvat.

– Aluetta ei ole aidattu eikä sitä valvota sen enempää, vaan ollaan luotettu siihen, että ihmiset hoitavat siellä asiansa oikein. Olen kyllä tietoinen, että sinne on tuotu tavaraa kuorma-autollakin ja joskus näkyy, että on isosti raivattu risua. Silloin voi niitä kantojakin olla mukana.

– Kun kuorma-autolla tuodaan, niin kuorma voi olla vähän krouvimmin kasattu. Peräkärryllä tuodessa taas on yleensä lajiteltu hyvin.

Hakkuujätteellekään pistettä ei ole tarkoitettu, mutta silti pisteelle tulee risuja huomattavasti järeämpääkin tavaraa. Ranteenvahvuista paksumpaa puuta ei ainakaan parane tuoda.

Jos risupaikalla vieraileva sattuu huomaamaan paikalla polttopuuksi kelpaavaa tavaraa ei Nordströmin mukaan ole erityisesti kiellettyä kasata sitä paluumatkalle mukaan.

Vuodenkierto voi olla pysyvää, mutta risupaikalle asti tulevan tavaran määrä ei ole vuodesta toiseen vakio.

– Sanoisin, että enemmän porukkaa käy vuosi vuodelta. Näin voi päätellä risumääriä ja haravointijätettä seuraamalla.

– Ihmisethän ovat tiedostaneet tuon paikan ja sana leviää. Paikkaahan ei ole varsinaisesti mainostettu missään vaiheessa. Toki nettisivuillamme on tietoa tästä paikasta.

Juuri nyt syksyisimpään sesonkiaikaan voi tilavallakin asemalla olla hetkittäin ahdasta ja tila näyttäytyä villihkönä. Työtä puutarhajätepisteen kimpussa silti tehdään parhaan mukaan.

– Tähän vuodenaikaan paikka on aika täynnä. Näin on syksyisin ja keväisin, kun pihoja siivotaan. Risuja kasataan korkeammalle ja tilaa raivataan viikottain.

Tavaraa ei voi automaattisesti vain viedä eteenpäin, vaan näin tehdään suurissa erissä.

– Emme pysty kovin usein tyhjentämään sitä kenttää, koska materiaalille pitää löytää jatkokäyttöä. Esimerkiksi risuhake joko viedään energiahyötykäyttöön tai sitä käytetään kompostointiin, Tommy Nordström kertoo.

Syyssesongin erikoisuus on omenalava, jolle ylimääräisen sadon voi jättää.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä